Outo professori

Moni pitää Japania outona maana, eikä tämä väittämä kieltämättä ole täysin tuulesta temmattu. Tämän lisäksi Japanista löytyy myös outoja ihmisiä. Sain jälleen kunnian kokea tämän henkilökohtaisesti törmätessäni tänään erääseen USKOMATTOMAAN tapaukseen. Jaetaanpa siis tämäkin helmi lukijakunnalle.

Eräs laboratorioomme kuulumaton professori on viime kuukausina vieraillut labratiloissa päivittäin. Syynä toistuviin vierailuihin on kyseisen professorin halu käyttää laboratoriomme kemikaaleja, jotka vaativat erikoistiloja. Kaveri siis lainailee labran kamoja ja on täten vieras. Normaalit ihmiset pyrkivät yleensä olemaan nöyriä lainatessaan muiden tavaroita, mutta tämä kaveri ei näytä merkkiäkään nöyryydestä. Päin vastoin, kaveri on ylimielinen ja useimmiten tylysti keskeyttää labran opiskelijoiden kokeet tarvitessaan itse laitteistoa. Lisäksi kyseisellä hiihtäjällä ei tunnu olevan tippaakaan sosiaalisia taitoja. Koska en itse ole hemmoon missään kytköksissä, niin olen vain pyrkinyt ignooraamaan kaverin ja pitämään terveen hajuraon. Tämä taktiikka toimikin melko hyvin aina tähän päivään saakka.

Olin iltapäivällä naputtelemassa artikkelia valmiiksi koneellani, kun kaveri pölähti yhtäkkiä sisään labramme avotoimistoon. Olin melkoisen keskittyneessä tilassa eikä huoneessa ollut lisäksemme muita. Ovea avatessaan kaveri puoliksi huusi: "lainaan avaimia", joten kesti hetken ennen kuin edes tajusin mitä tapahtuu. Koska en kuitannut kaverin ylimielistä huudahdusta ensimmäisen kahden sekunnin sisällä, otti hän asiakseen kääntyä minuun päin ja alkaa huutamaan: "KYLLÄ NYT !@%&? LUULISI OSAAVAN VASTATA ?!"?€:n APINA"...

Tilanne oli niin absurdi että yritin vain olla purskahtamatta nauruun. Onnistuin vaivoin puolivakavalla naamalla sanomaan: "Ne avaimet on siinä seinällä. Ota vaan vapaasti." Kyseinen kaveri toimii siis professorina yliopistolla ja sosiaaliset taidot ovat uhmaikäisen tasolla. No okei japanilainen professori joo, ehkä tämä ei ole niin ihmeellistä.

Uskomatonta meininkiä. On vieläkin vaikea olla nauramatta kun muistelee iltapäivän tapahtumia. Japani on siis myös näemmä outojen ihmisten maa.

Salijengi

Olen ollut kuntoklubin jäsenenä noin kuukauden päivät. Vaikka suurin osa asiakkaista onkin vielä itselleni ns. harmaata massaa, niin muutamia persoonallisempia tapauksia olen alkanut jo tunnistamaan. Seuraavassa karikatyyriset kuvaukset parhaiten mieleenpainuneista vakioasiakkaista.

Mr. Macho:

Mr. Macho on nimensä veroisessa kunnossa. Lihasta löytyy ja rasvaprosentti on reilusti alle kymmenen. Aikaa harvemmin riittää muiden salilla kävijöiden kanssa seurusteluun, kun kaveri lataa tangot täyteen painoja ja alkaa punnertamaan. Poikkeuksen sääntöön muodostaa Mr. Machon kuulapäinen kaveri, joka itsekin on lähes samaa kaliiberia. Toisiaan tsempaten he usein nostelevatkin käsipainoja peilien edessä. Kuvauksen mukaisia kaveruksia löytyy Suomessa varmasti jokaiselta salilta tusinoittain, mutta Japanissa em. lajin edustajia harvemmin näkee.

Little Miss Sunshine:

Treenaaminen on totista puuhaa. Erityisen totista se tuntuu olevan tälle nuorelle naiselle, jonka en ole nähnyt hymyilevän kertaakaan. Yleisimmin hänet löytää tuima ilme kasvoillaan laitteiden parista. Treenit hänen kohdallaan huipentuvat useimmiten tiukkaan rupeamaan juoksumatolla. Little Miss Sunshine ei luultavasti muuten olisi jäänyt mieleeni ellen olisi sattumalta törmännyt häneen toisella puolella kaupunkia. Metroaseman lippuportilla viereeni ilmestyi violetteihin legginseihin verhoutunut naisihminen, jonka todellinen identiteetti olisi jäänyt minulta salatuksi elleivät katseemme olisi sattumalta kohdanneet. Jäätävän tyly ilme kasvoillaan Little Miss Sunshine paineli portin läpi ja ulos asemalta. Treenaamisen lisäksi myös metrolla liikkuminen näyttää olevan totista toimintaa.

Norman Batesin japanilainen serkku:

Tämä kaveri on pelottava. Enkä nyt tarkoita mitään "hui, kauhistus"-pelottavaa, vaan kaveri aiheuttaa kirjaimellisesti kylmiä väreitä. Tyyppi ei ole varsinaisesti lihaksikas, mutta on suhteellisen jäntevä. Salilla hän yleensä viettää puolet ajastaan peilin edessä pullistelemassa hauiksiaan. Satuin kerran pukuhuoneeseen samanaikaisesti, vain löytääkseni tyypin patsastelemasta pukuhuoneen peilin edessä pelkät bokserit jalassaan (onneksi edes ne!). Liukenin sukkelasti pakoon pesutuvan puolelle. Palatessani oli jamppa saanut paidan päällensä, mutta nyt hän käveli ympyrää ja mumisi jotain itsekseen uudelleen ja uudelleen. Katsoin parhaaksi poistua ennen kuin kaveri saisi päähänsä jotain hurjempaa. Toivottavasti kaverin päässä ei joku päivä napsahda lopullisesti, mutta jos napsahtaa niin toivottavasti en ole paikalla. En yllättyisi yhtään vaikka tämä kaveri säilyttäisi naapureitaan pakastimessaan.

Siinäpä ne mieleenpainuvimmat tapaukset. Mitäköhän muut salilla kävijät mahtavat ajatella minusta?