Moni pitää Japania outona maana, eikä tämä väittämä kieltämättä ole täysin tuulesta temmattu. Tämän lisäksi Japanista löytyy myös outoja ihmisiä. Sain jälleen kunnian kokea tämän henkilökohtaisesti törmätessäni tänään erääseen USKOMATTOMAAN tapaukseen. Jaetaanpa siis tämäkin helmi lukijakunnalle.
Eräs laboratorioomme kuulumaton professori on viime kuukausina vieraillut labratiloissa päivittäin. Syynä toistuviin vierailuihin on kyseisen professorin halu käyttää laboratoriomme kemikaaleja, jotka vaativat erikoistiloja. Kaveri siis lainailee labran kamoja ja on täten vieras. Normaalit ihmiset pyrkivät yleensä olemaan nöyriä lainatessaan muiden tavaroita, mutta tämä kaveri ei näytä merkkiäkään nöyryydestä. Päin vastoin, kaveri on ylimielinen ja useimmiten tylysti keskeyttää labran opiskelijoiden kokeet tarvitessaan itse laitteistoa. Lisäksi kyseisellä hiihtäjällä ei tunnu olevan tippaakaan sosiaalisia taitoja. Koska en itse ole hemmoon missään kytköksissä, niin olen vain pyrkinyt ignooraamaan kaverin ja pitämään terveen hajuraon. Tämä taktiikka toimikin melko hyvin aina tähän päivään saakka.
Olin iltapäivällä naputtelemassa artikkelia valmiiksi koneellani, kun kaveri pölähti yhtäkkiä sisään labramme avotoimistoon. Olin melkoisen keskittyneessä tilassa eikä huoneessa ollut lisäksemme muita. Ovea avatessaan kaveri puoliksi huusi: "lainaan avaimia", joten kesti hetken ennen kuin edes tajusin mitä tapahtuu. Koska en kuitannut kaverin ylimielistä huudahdusta ensimmäisen kahden sekunnin sisällä, otti hän asiakseen kääntyä minuun päin ja alkaa huutamaan: "KYLLÄ NYT !@%&? LUULISI OSAAVAN VASTATA ?!"?€:n APINA"...
Tilanne oli niin absurdi että yritin vain olla purskahtamatta nauruun. Onnistuin vaivoin puolivakavalla naamalla sanomaan: "Ne avaimet on siinä seinällä. Ota vaan vapaasti." Kyseinen kaveri toimii siis professorina yliopistolla ja sosiaaliset taidot ovat uhmaikäisen tasolla. No okei japanilainen professori joo, ehkä tämä ei ole niin ihmeellistä.
Uskomatonta meininkiä. On vieläkin vaikea olla nauramatta kun muistelee iltapäivän tapahtumia. Japani on siis myös näemmä outojen ihmisten maa.
Aina välillä tulee vastaan pieniä asioita jotka tarkemmin ajateltuna ovat hieman outoja. Yritänpä hieman potkia blogia eloon esittelemällä tänään kauppareissulta mukaan tarttuneen esineen. Kyseessä on wc-paperipakkaus, jossa ei varsinaisesti ole mitään tavallisesta poikkeavaa. Ainoastaan että paperi on hajustettu sitruunantuoksuiseksi, mikä on hieman outoa kun ajattelee paperin käyttötarkoitusta. No eipä asiasta sen enempää. Yritän taas kirjoitella hieman tiiviimmin ja järkevämmistä aiheista.
Olen töihin pyöräillessäni monesti ihmetellyt matkan varrella sijaitsevan ostoskeskuksen kylkeen nojaavaa järkyttävän kokoista portaikkoa. Mahtaakohan portaikko liittyä paloturvallisuusmääräyksiin tms. Portaikko vaikuttaa mielestäni hieman ylimitoitetulta siihen tarkoitukseen, sillä kyseessä ei ole mikään järin suuri ostosparatiisi. En ole kertaakaan nähnyt portaikossa yhtään ihmistä, joten muitakaan syytä sen olemassa ololle on vaikea keksiä.
Portaikko ostarin kyljessä.
Olen nähnyt vastaavia porrashirviöitä myös muiden tavaratalojen yhteydessä. En varmastikaan saa enää unta mikäli joku ei paljasta portaikkojen salaista tehtävää. Ei ole aina helppoa elämä maailman toisella laidallakaan.
Toinen ostoskeskus jossa myös kadehdittavan iso porrashässäkkä.
Muuttoni jälkeen useat paikalliset kaverit ja tutut ovat päivitelleet uuden naapurustoni turvallisuutta - tai pikemminkin sen puutetta. Rikostilastoista tai vastaavista en osaa sanoa, mutta ainakaan itse en ole mihinkään normaalista poikkeavaan toimintaan törmännyt. Myönnettäköön että asuinalue on ulkoasultaan melkoisen ränsistynyt, jopa niinkin paljon että ajoittain tulevat mieleen suurkaupunkien ghetot. Tämä itsessään ei mielestäni kuitenkaan vielä tarkoita että alue olisi erityisen vaarallinen. Kenties hauskimpia asuinpaikkaani liittyviä kommentteja ovat olleet japanilaisten eriasteiset varoittelut siitä että alue on vaarallinen koska siellä asuu paljon ulkomaalaisia. HALOO, näytänkö itse kenties japanilaiselta?!? :D Tällä logiikalla muuttamiseni alueelle on tehnyt siitä entistä vaarallisemman :D Lisäksi en tiedä paljonko niitä ulkomaalaisia täällä asustaa, sillä en ole alueella juurikaan ulkkareita nähnyt. Kenties kyse on kiinalaisista, korealaisista tai brasilialaisista. Mene ja tiedä. Niin tai näin, peloittelun innoittamana valmistin uudesta hoodista pienen videoklipin jossa esitellään paikallisia maisemia. Olkaapa hyvät.
Labran proffa ilmestyi aamulla huoneeseen johon opiskelijoiden tietokoneet on sijoitettu. Proffa bongasi pöydällä lojuneesta kahvipannusta noin 16-tuntia seisseen kahvin jämät ja tyhjensi ne kahvikuppiinsa. Seuraavaksi proffa pisti kupin mikroon, lämmitti kahvin ja palasi kammioonsa mukanaan mikrolämmitetty kupillinen eilispäivän sumppia.
Näin esimerkillisen tiedemiesmäistä käytöstä ei voi muuta kuin ihailla. Hieno mies.
Hyvin ansaittu kesäloma on nyt takana, ja viimeviikkoisen konferenssimatkan jälkeen oli maanantaina edessä jälleen paluu arkeen. Pääsinkin nopeasti tutustumaan erään japanilaisen tutkijanalun sielunelämään, kun yksi labran maisteriopiskelijoista viittoi minut koneelleen.
Ensin kaveri halusi näyttää jotain sivustoa missä oli listattu eri maista tulleiden ihmisten mielipiteitä Japanista. Sivuilta näytti löytyvän lähinnä asioita joista eri henkilöt pitivät tai joista he eivät tykänneet. Tässä ei sinänsä ollut vielä mitään epätavallista, mutta seuraavaksi kaveri kaivoi esiin toisen nettisivun.
Sivulla oli maailman kartta. Kartassa eri valtioita oli kuvattu vaihtelevilla väreillä. Luin mitä värit kuvasivat, ja tunsin taas olevani loman tarpeessa. Maisteriopiskelija parahti hädissään; "Katso nyt! Japani on kaikista viimeisimpänä!".
Mainittakoon lopuksi että kartassa olleet värit kuvasivat miesten sukuelinten keskimääräisiä pituuksia eri valtioissa :D
No niin, yritetäänpä aktivoida blogia jälleen pienen hiljaiselon jälkeen.
Aloitetaan kevyesti arvostelemalla tänään kaupassa vastaan tullut erikoisuus. Kyseessä siis suklainen naposteltava nimeltään "Crunky Ball Nude". Tuote on epäilemättä rapehkon Crunky-nimisen suklaalevyn erikoisversio, joka on saateltu pallonmuotoon. Pakkauksessa lukee lisätekstinä karkeasti käännettynä: "Suklaan vaatteet riisuttiin", mikä ilmeisesti viittaa siihen miksi sana Nude on päätynyt tuotteen nimeen. Se että mitä yo. slogan on käytännössä tarkoittavinaan jäi itselleni hieman hämärän peittoon, sillä tuote ainakin maistuu suklaalta.
Pakkaus joka eroaa massasta.
Pallerot ovat rapeahkon rouskuvaisia ja maistuvat suklaalta. Ei yhtään hassumpi naposteltava suklaanystäville. Tuote muistuttaa etäisesti Fanipaloja. Kokonaisarvosanaksi kouluasteikolla tipahtaa kahdeksikko. Hintakaan ei ollut paha, vaivaiset 105 jeniä. Raati suosittelee.
Japani on erinomainen matkailukohde jos sattuu olemaan teen ystävä. Teetä on tarjolla kaikissa eri olomuodoissaan joka paikassa - aina. Jos taas satut olemaan kahvin ystävä niin tänne ei ainakaan sen tähden kannata matkustaa. Tällaiselle tapakahvittelijalle ei ole aina helppoa seurata sivusta mitä kaikkea täällä yritetään tyrkyttää kahvina. Kuluikin hetki ennen kuin onnistuin löytämään makuhermojani miellyttävän kahvituotteen. Se löytyi niinkin yllättävästä paikasta kuin juoma-automaatista. Paikalliset juoma-automaatit nimittäin myyvät lämmintä kahvia tölkeissä. Hintakaan ei ole este, sillä vaatimattomalla euron hinnalla pääsee nauttimaan sumpista.
Tavallinen juoma-automaatti, jossa alarivin punaisilla lapuilla varustetut juomat ovat lämpimiä kun taas ylärivien sinilappuiset juomat ovat kylmiä.
Kuten paikalliseen juomaskeneen kuuluu, niin valinnanvaraa kahveissa on tuhottoman paljon. Valitettavasti kuten muidenkin juomien kohdalla, suurin osa tarjonnasta on vähemmän laadukasta. Kokeiltuani useita kahvilaatuja löysin kuin löysinkin suosikkini.
Eilen alkoi taas kahvihammasta kolottamaan ja päätin piipahtaa läheisellä automaatilla. Perille päästyäni odotti minua automaatilla yllätys. Automaattia hallinnoiva firma oli ilmeisesti päättänyt ettei näin kesän lähestyessä kukaan välitä enää lämpimistä juomista. Niinpä automaatin kaikki juomat olivat kylmiä. MUKAAN LUKIEN KAHVIT!
Jääkahvissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta valitettavasti jääkahvi tässä maassa tarkoittaa vain normaalia kahvia jonka annetaan jäähtyä (pahimmassa tapauksessa kahvin joukkoon vielä viskataan kourallinen jäätä). Taitaa olla edessä kahviton kesä, jollen sitten lankea seireenien kutsuun ja ala ryystämään Starbucksin neljän euron kahveja.
Juoma-automaatti, joka myy sitä ainoaa hyvää kahvia. Kuten huomaatte tästä maatista saa vain kylmiä puteleita.
Tölkkikahvi saattaa ajatuksena kuulostaa todella oudolta, mutta täällä sitä myydään lähes joka puodissa ja myyntiautomaatissa. Tarjolla on useita eri makuja. Lisäksi juomia kaupitellaan sekä viilennettyinä, että lämmitettyinä. Tänään bongasin marketin hyllyköstä tavallista oudomman variantin, joka näytti niin mystiseltä että eihän sitä voinut olla kokeilematta. Esittelyssä siis Coffee Jelly, eli kahvihyytelö.
Kahvihyytelö, ou jeah!
Nimestä huolimatta tölkin sisältö osoittautui enemmän tai vähemmän nestemäiseksi. Lievää hyytelömäisyyttä oli kyllä havaittavissa, mutta olisi tätä esimerkiksi pillin kera voinut huoletta juoda. Maku oli suhteellisen tyypillinen café au lait. Ei yhtään hassumpaa. Saatan kenties ostaa toistekin.
Suurena omenoiden ystävänä olen tottunut syömään niitä lähes päivittäin. Valitettavasti Japani ei ole kuuluisa halvoista hedelmistään. Tänne saavuttuani kasvoi omenoiden himo kuitenkin nopeasti niin suureksi että sisäinen saiturini hävisi henkisen kädenväännön, ja hintavat herkut sujahtivat kauppakassiin.
Kotiin päästyäni huomasin harmikseni etten omistanutkaan kuorimaveistä. Mikäli ei tykkää syödä omenoitaan kuorien kera, muodostaa veitsen puute akuutin ongelman. En tiedä miten lukijakunta keskimäärin omenansa kuorii, mutta henkilökohtaisesti olen tottunut käyttämään ns. perunankuorimisveistä, mistä siis löytyy kaksi terää. Kun on kyseistä veitsityyppiä tottunut käyttämään, ei omenoita kuoriessa ole enää paluuta tavallisten veitsien pariin. Niinpä lähdinkin läheiseen ostoskeskukseen etsimään kaikenkattavaa kuorimisratkaisua - siis veistä.
Koluttuani marketin hyllyjä tuloksetta kymmenisen minuuttia alistuin kysymään neuvoa myyjättäreltä. Suureksi pettymyksekseni hän ei kuitenkaan millään tahtonut ymmärtää kuvailuani taianomaisesta kaksiteräisestä veitsestä, joita hänelle niin kaukaisen maan tuntemattomat asukit päivittäin käyttävät. Pienen etsimisen jälkeen hyllyjen kätköistä löytyi kuitenkin yllättävä kompromissiratkaisu. Keraamisella terällä varustettu veitsi, joka muistutti ulkomuodoltaan partahöylää.
The mighty apple shaver!
Paremman puutteessa ostin sheiverin samalla kiittäen onneani ettei omenoiden kuoria tarvinnut sentään poistaa vahaamalla. Brasilialaiset omenat saattavat tosin olla oma lukunsa.
Testiajoissa kävi ilmi että höylä suoriutuu tehtävästään mukiinmenevästi, mutta ei se siltikään kunnon kuorimaveitselle pärjää. Kertoessani oheista kaskua labran proffalle hän vain tokaisi että tässä maassa omenat kuoritaan normiveitsellä. Sivulauseessa hän kehoitti lisäksi vaihtamaan omenat banaaneihin.
Viime viikolla kuntosalilta palatessani huomasin hissin viereisessä lomakehyllyssä tutunnäköisen lomakkeen. Asiaa lähemmin tutkittuani huomasin että kyseisen lapun täyttämällä pystyi tilaamaan kirjeen joulupukilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sama lomake kuin viimeksi. Lomakkeissa oli nimittäin yksi perustavanlaatuinen eroavaisuus. Nimenomainen joulupukki ei ollutkaan tuntemamme iloinen punanuttu vaan ... ... ... suojatkaa selustanne ... ... ... tämä pukki tuleekin RUOTSISTA!!!
Kyllä nyt ovat menneet japanilaisilla puurot ja vellit sekaisin. Ei joulupukki nyt ainakaan Ruotsista tule. Moinen jouluperinteiden suoranainen pilkkaaminen pistää niin vihaksi etten pysty hillitsemään itseäni... on ... pakko ... manata ... ... ... ruotsiksi ... ... "KATTEN OCKSÅ!!!" ... ... ... "PILSNER OCH PLÄTTAN!!!"... ... huh kylläpäs helpotti. Pahoitteluni äskeisestä tunteiden purkauksesta. Se oli aiheetonta, eikä tule enää toistumaan.
Joulupukkia markkinoivia tahoja näyttäisi siis olevan Japanissa useampiakin. En tosin tiedä kuka on ollut markkinoilla ensin. Kenties ruotsipukin kirjeet on tarkoitettu tilattaviksi tuhmille lapsille. Laboratoriossa vieraileva norjalainen professori oli puolestaan vankasti sillä kannalla että pukki on kotoisin Norjasta, joten Suomi ja Ruotsi eivät näemmä ole ainoita joulupukista kilpailevia maita.
Ystävällisinä ja avuliaina laboratorion henkilökunta oli ottanut selvää tarpeellisista byrokratian koukeroista ennen Japaniin saapumistani. Niinpä minut kuskattiinkin heti saavuttuani erinäisiin virastoihin jne. Yksi ensimmäisen päivän vierailukohteistamme oli postipankki, jonne avasin tilin. Vaikka välttämättömyydet onkin hyvä hoitaa alta pois nopeasti, niin pankkitilin avaaminen heti ensimmäisenä päivänä ei välttämättä ollut ideoista parhaimpia. Tämä siksi etten tuolloin ollut nukkunut kunnolla reilusti yli vuorokauteen.
Asia ei vaivannut minua ennen kuin edellisviikolla, jolloin pankkikorttini saapui. Silloin nimittäin tajusin ettei minulla ollut pienintäkään aavistusta kortin tunnusluvusta. Muistin kyllä hämärästi näppäilleni jonkin numerosarjan lukulaitteeseen kahdesti, mutta siihen muistikuvani sitten rajoittuivatkin. Pikainen reissu automaatille varmisti oletukseni - en tiennyt tunnuslukuani. Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Visiitti lähipostiin kaikkien mahdollisten henkilöpapereiden kera, ja muutamaa kaavaketta myöhemmin minulle ilmoitettiin että saisin tarvitsemani tiedot kirjeenä kotiini.
Viime perjantaina huomasin postiluukussani ilmoituksen jossa postisetä ilmoitti käyneensä puolenpäivän maissa, mutta koska en ollut kotona oli hän kiikuttanut kirjeen pääpostiin. Vaihtoehtoina oli soittaa palvelunumeroon ja sopia uusi aika jolloin olisin kotona, tai käydä hakemassa kirje postista henkilökohtaisesti. Koska minulla oli asiaa kaupungintalolle, joka sopivasti sijaitsi pääpostin läheisyydessä, ajattelin mennä hakemaan kirjeen maanantaina paikanpäältä.
Maanantai saapui ja iltapäivällä saavuin itse postiin. Mukanani minulla oli ilmoitus toimittamattomasta kirjeestä, sekä passi henkilötodisteena. Ajattelin että kirjeen lunastaminen sujuisi täten ongelmitta. Kuinka väärässä olinkaan.
Marssin palvelutiskille jossa ystävällinen täti kysyi kuinka voisi palvella. Ojensin hänelle ilmoituksen. Täti katsoi ensin ojentamaani paperia ja kävi etsimässä kirjeeni. Kirje kädessään hän saapui luokseni ja kysyi olisiko minulla esittää henkkareita. Vastasin että minulta löytyy sekä passi että suomalainen ajokortti. Yllätysekseni edes passi ei kelvannut tädille. Syy tähän oli vähintäänkin hämmentävä. Passista ei kuulemma pystyisi varmistamaan osoitetietojani. Pysähdytäänpä hetkeksi pohtimaan edellisen lauseen implikaatioita ja niistä seuraavia johtopäätöksiä. On selvää että passissani ei lue osoitettani Japanissa. Siitä olimme samaa mieltä. En kuitenkaan tajua miksi osoitteen ja henkilötietojen oli välttämätöntä olla samassa paperissa. Minulla kuitenkin oli mukanani ilmoitus saapuneesta kirjeesta, joka oli siis saapunut osoitteeseeni minun nimelläni. Myös heillä oli osoitetietoni, enkä jaksa uskoa että heiltä löytyy muita asiakkaita joilla olisi kanssani täsmälleen sama nimi. Miksei siis riittäisi että pystyn todistamaan oman henkilöllisyyteni? Mitä mahdollista lisäarvoa on saavutettavissa sillä että minun täytyy lisäksi kyetä todistamaan osoitteeni paikkansapitävyys? Olenhan sen jo heille kertaalleen todistanut tilin avatessani. Tätä pidemmälle en päätelmissäni ole päässyt... kenties Japanin posti työllistää eteviä matemaatikkoja, joiden ainoa tehtävä on istua pohtimassa byrokraattisia kiemuroita ihmisten päänmenoksi.
Tuskin Japanin entinen pääministeri Junichiro Koizumi tähän pyrki laittaessaan aikanaan postin yksityistämisen aluilleen. Tai mistäpä sitä tietää. Haluaisin kuitenkin uskoa että tällä hetkellä hän kääntyisi haudassaan mikäli ei olisi edelleen elossa.
Emme lopulta päässeet tädin kanssa yhteisymmärrykseen, ja jouduin nöyrtymään siihen että kirje toimitettaisiin kotiini illalla kello viiden ja seitsemän välillä. Niinpä ensimmäistä kertaa viikkoihin suuntasin töistä kotiin jo ennen kello viittä vartomaan postisedän uutta tulemista. Kellon lähestyessä kuutta soi ovikello. Oven avatessani paljastui sen takaa lievästi hengästynyt ja puuskuttava setä. Pyylevähkö keski-ikäinen herra ojensi käteeni kynän ja pienoisen paperilapuskan, jonka jälkeen hän toisteli papukaijan lailla: "Sain... sain... ".
Allekirjoitettuani lapun hän lykkäsi odottamani kirjeen käteeni, tokaisi pontevasti: "Tänk jyy...!", ja meni menojaan. Tänk jyy veri meni itsellesikin herra posteljooni. On se kummalista etten saa kirjettäni postista edes henkkareiden ja kirjeensaapumisilmoituksen kera, mutta kun kirje tuodaan ovelleni ei minulta kysytä edes suusanallisesti olenko kenties oikea henkilö. Onneksi kirjeen sisältö ei ollut mitään tärkeää, kuten esimerkiksi pankkikortin tunnusluku ... ... ... eiku...
Tänään iltapäivällä neljän maissa tuli yllättävä seisaus omiin hommiin, kun työkaverit ilmoittivat että on aika lähteä siivoamaan kampusaluetta. Niinpä kaikki työntekijät professoreita myöten kokoontuivat infopisteelle, jossa oli jaossa muovipusseja ja työhanskoja. Tämän jälkeen kukin laboratorio lähti siivoamaan heille osoitettua ulkoaluetta.
Kun ottaa huomioon että kyseinen yliopisto on pärjännyt kansainvälisissä yliopistovertailuissa huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi yksikään suomalainen opinahjo, tuntuu väkisinkin hieman oudolta että huippututkijoiden työaikaa haaskataan näinkin turhanpäiväisiin aktiviteetteihin. Lisäksi kampusalue ei alunperinkään ollut epäsiisti, joten suurin osa "roskista" mitä ihmiset pusseihinsa näyttivät keräävän oli lähinnä kuivuneita lehtiä ym. maatuvaa luonnon materiaalia.
Herääkin kysymys että tuottiko roskien keräys kaikkine muovipusseineen ja kertakäyttötyöhanskoineen enemmän roskia kuin mitä saatiin kerätyksi. Ilmeisesti joitain asioita täytyy vain tehdä tottumuksen vuoksi, jotta ihmisille saadaan hyvä mieli. Lopuksi kaikille tietenkin vielä jaettiin 0,5 litran muovisia virvoitusjuomapulloja ekoteemaan sopivasti.
Jouduin tänään vierailemaan yliopiston pääkampuksella sähköpostihakemuslomakkeen täyttääkseni. Yliopiston päärakennuksen edessä näin jotain mikä sai minut pysähtymään hetkeksi. Kaksi opiskelijaa nimittäin pyöritteli hyppynaruja kampuksen pääaukion vieressä. Kyseessä oli vieläpä kaksi miespuolista opiskelijaa... ... ... leikkimässä ala-astelaistyttöjen leikkejä.
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta se ei tarkoita etteikö voisi siltikin hyväksyä. Ihan hauskaltahan tuo sitäpaitsi näytti.
