perjantai 28. lokakuuta 2011

Muuttopuuhissa

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessani tulin maininneeksi, niin viime kuussa siirsin tavarani uuteen osoitteeseen. Syy muuttoon oli varsin yksinkertainen: yliopiston asuntolassa saa asua maksimissaan vuoden. Yliopiston asuntoni oli japanilaisin standardein suurehko ja aivan poskettoman halpa. Asunto oli myös kampusalueen välittömässä läheisyydessä, joten poismuuttaminen oli sinänsä sääli. Toisaalta kampusalueen lähistöllä ei ollut juurikaan mitään. Näin ollen yliopiston ulkopuolisen elämän kannalta muuttaminen oli hyvä asia.

Vaihtoehtoja uudeksi asunnoksi oli oikeastaan kaksi. Pienemmän vaivan vaihtoehto olisi ollut muuttaa läheiseen opiskelija-/vaihtariasuntolaan. Tämä vaihtoehto olisi myös ollut edullinen. Ajatus opiskelija-asuntolasta ei kuitenkaan tuntunut järin houkuttelevalta, joten valitsin vaihtoehtoehdon kaksi, joka siis oli asunnon etsiminen vapailta markkinoilta. Mainittakoon vielä että labran proffa tarjoutui myös ottamaan minut kotiinsa asumaan. Olin tästä tietenkin otettu, mutta tuumasin etten kuitenkaan ehkä jaksaisi yhteiseloa kolmistaan proffan ja hänen vaimonsa kanssa Naran perämetsissä.

Asunnon etsiminen vapailta markkinoilta oli toisaalta mielenkiintoista, mutta se oli myös tarjolla olleista vaihtoehdoista kallein ja eniten järjestelyjä vaativa. Japanista löytyy useita vuokra-asunnon metsästykseen omistettuja nettisivuja. Sivut ovat siitä käteviä että niissä saa yleensä määritellä toiveensa melko tarkasti alkaen etäisyydestä lähimpään juna-asemaan.

Muutaman illan nettisurffaillun jälkeen olin löytänyt itselleni mieleiset asuntokandidaatit ja marssin asunnonvälitysfirmaan. En halunnut lähteä maksamaan ns. key moneyta (礼金 reikin) enkä ns. depositia (敷金 shikikin), joten tämä rajoitti hieman vaihtoehtojani.  Keymoney, eli reikin (kiitosraha) on Japanissa yleisesti käytössä oleva voiteluraha jota maksetaan vuokranantajalle. Summa saattaa vastata suuruudeltaan usean kuukauden vuokraa, ja mikä parasta pääsee kiitollisuuttaan vuokranantajalle osoittamaan kahden vuoden välein. Onneksi viime vuosina asunnot jossa tällaista kiskontaa ei harrasteta ovat yleistyneet.

Saavuttuani asunnonvälitysfirmaan esitteli päivystämässä ollut semi-lipevähkö setä ystävällisesti tarjolla olevia asumuksia. Kun olin löytänyt itselleni mieleisen kämpän kysäisi kaveri että haluaisinko lähteä katsomaan miltä luukku näyttää. Myönteisen vastauksen annettuani kaveri nappasi siltä istumalta takkinsa ja huikkasi taksin suoraan firman ulko-ovelta. Kiitettavän pikaista toimintaa.

Asunto oli siisti ja halpa, mutta asuinalue puolestaan oli hieman epämääräisehkö. Sijainti oli kuitenkin työn ja harrastusten kannalta suotuinen joten päätin ottaa asunnon. Seuraava askel prosessissa oli paperisodan aloittaminen. Tämä kuitenkin osoittautui helpommaksi kuin olin pelännyt. Koska asunnossa jota olin vuokraamassa ei ollut key money ja deposit -maksuja oli siinä vastavuoroisesti asetettu pakolliseksi käyttää ns. vuokrantakausfirmaa. Vuokrantakausfirman ideana on että he ottavat pantiksi yhden kuukauden vuokran, jonka he sitten käyttävät vuokranmaksuun vuokranantajalle mikäli en sattuisi itse suoriutumaan maksuistani. Jutun juju on että pantti ei ole palautettava, eli vaikka maksaisinkin vuokrani ajoissa joudun siltikin maksamaan ylimääräisen kuukauden vuokran takausfirmalle.

Yleensä Japanissa vuokrantakaus hoituu siten, että vuokrasopimusta tehdessä vuokralaisen sukulaiset tms. sitoutuvat toimimaan vuokrantakaajina. Tällaiselle ulkomaan ihmeelle homma yleensä hoituu työpaikan tms. kautta. Omassa tapauksessani labran professori tarjoutui toimimaan vuokrantakaajana, mutta koska takausfirman käyttö ei ollut vapaaehtoista olin pakotettu maksamaan kuukauden vuokran verran ylimääräistä. Tämän lisäksi vuokranvälitysfirma otti itselleen yhden kuukauden vuokraa vastaavan välityspalkkion. Kun tähän päälle lisättiin vielä pakollisen kahden vuoden palovakuutuksen hinta, niin kertyi ensimmäisen kuukauden asumiskuluista hiuksianostattava summa.

Kokonaisuudessa asunnon etsimiseen ja muodollisuuksiin kului noin kaksi viikkoa, josta reilu viikko kului siihen kun vuokrantakausfirma tarkasti taustojani selvittääkseen voiko minulle vuokrata asunnon. Lisäksi ns. yhteyshenkilönä toimivan proffan taustat tutkittiin kiitettävän tarkasti, mikä oli sinänsä hauskaa sillä hän ei ainakaan nimellisesti ole kuin henkilö johon voidaan olla yhteydessä hätätapauksessa. Kokonaisuudessaan muuttoprosessi oli suhteellisen kivuton ja uuteen kämppään olen ollut tyytyväinen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Proffan aamukahvit

Labran proffa ilmestyi aamulla huoneeseen johon opiskelijoiden tietokoneet on sijoitettu. Proffa bongasi pöydällä lojuneesta kahvipannusta noin 16-tuntia seisseen kahvin jämät ja tyhjensi ne kahvikuppiinsa. Seuraavaksi proffa pisti kupin mikroon, lämmitti kahvin ja palasi kammioonsa mukanaan mikrolämmitetty kupillinen eilispäivän sumppia.

Näin esimerkillisen tiedemiesmäistä käytöstä ei voi muuta kuin ihailla. Hieno mies.

torstai 13. lokakuuta 2011

McAamu

Heinäkuun lopussa sain kirjeen yliopiston asuntolaani, jossa ilmoitettiin että minun tulisi etsiä itselleni uusi majapaikka syyskuun loppuun mennessä. Syyskuun lopulla siirsinkin kamani uuteen osoitteeseen. Muuttoprosessi itsessään oli melkoinen, joten jätän sen tarkemman kuvailemisen seuraavaan blogikirjoitukseen. Muuton myötä vaihtui aamuinen 200:n metrin työmatkani vajaan puolen tunnin pyöräilyyn. Tämä sinänsä on ihan mukavaa vaihtelua ja heräämiseni onkin muuton myötä aikaistunut parilla tunnilla. Työmatkan varrelta löytyy myös useita ravintoloita, joista suunnilleen puolimatkassa sijaitseva McDonald's on tullut muutamana aamuna testattua.
Puolimatkan keidas.
Paikallisen ketjun yksi erikoisuuksista on ns. McAamu, eli "asa makku" paikallisella murteella. Ravintolaan voipi siis mennä mutustelemaan aamupalamenun erikoisannoksia, joita tarjoillaan aina klo 10:30 asti. Tarjolla on erinäisiä aamupalavariaatioita joissa sämpylän väliin on tungettu milloin kananmunaa ja pekonia milloin mitäkin. Vaikka en mikään suuri McFani olekaan, niin ainakin pannukakkuaamiainen vaahterasiirapilla oli yllättävän hyvä (vaikkei kenties terveellisemmästä päästä olekaan).
Ravintolarakennus ei atmosfääriltään suomalaisesta vastineestaan paljonkaan poikkea.
McAamiaisella tuskin tulee joka aamu käytyä, mutta kerran viikossa tai kahdessa se on ihan mukavaa vaihtelua aamurutiineihin. Aamupalamenustakin on vielä yli puolet kokeilematta, joten aamiasvalikoimaan en ole ainakaan vielä ehtinyt kyllästymään.
 
McAamiainen - kuvan annos 250 yeniä, eli nykykurssilla noin 2 euroa ja 35 senttiä.


lauantai 8. lokakuuta 2011

Sähköpostin käytön jalo taito

Viime kuussa osallistuin muutamaan konferenssiin. Kuten yliopistomaailmassa monesti on tapana, niin konferenssimatkaaja antaa yliopistolle korotonta lainaa maksamalla kulut itse ja anomalla rahojaan jälkikäteen yliopistolta takaisin. Muutama viikko matkaltapaluun jälkeen sähköpostiini saapui vihdoin tiistaiaamuna viesti, jonka sisältö voidaan tiivistää seuraavaan virkkeeseen: "Korvaamme matkakulujanne n:n yenin arvosta.". Tieto summasta itsessään on tietysti ihan kiva, mutta viesti ei sisältänyt minkään sortin erittelyä, joka mahdollistaisi summan oikeellisuuden tarkistamisen. Viestin loppuun oli kuitenkin ystävällisesti liitetty sähköpostin lähettäneen kirjanpitoyksikön yhteystiedot, joiden yhteyteen oli vieläpä kirjailtu kehotus: "Tähän sähköpostiin liittyvät kyselyt voi lähettää ao. osoitteeseen".

Koska kyseessä oli kuitenkin yli viikonmittaisen konferenssireissun kulukorvaus mistä johtuen korvaussummakin oli kohtuullisen suuri, halusin luonnollisesti varmistaa summan paikkansa pitävyyden. Lähetinkin tiedustelumeilin, jossa pyysin nähdä erottelun summasta jotta voisin varmistua sen oikeellisuudesta. Tämän jälkeen unohdin koko asian.

Iltapäivällä labran apulaisprofessori saapui pöytäni ääreen ja kysyi hieman vakavan näköisenä olenko kenties lähettänyt sähköpostia suoraan kirjanpitoyksikköön. Vastasin lähettäneeni postia, ja kerroin syyksi haluni nähdä erittelyn matkakorvauksesta. Apulaisproffa totesi tähän ettei kirjanpitoyksikköön saisi lähettää suoraan sähköpostia. Kerroin hänelle puolestani sähköpostissa olleesta yhteydenotto-osoitteesta sekä viereen liitetystä kehoituksesta lähettää tiedustelut kyseiseen osoitteeseen. Proffa ei tahtonut ensikuulemalta uskoa, joten näytin hänelle kyseessä olevan meilin.

Meilin luettuaan apulaisproffa myöntyi sanomaan että osoite on tosiaan olemassa, ja jatkoi heti perään että siihen ei kehotuksesta huolimatta tule kuitenkaan lähettää postia. Olin tietämättäni ohittanut pitkän hierarkiaketjun ja välissä olevat ihmiset olivat vetäneet tästä riisinjyvän nenäänsä. Vastausta tiedusteluuni en ollut saanut koska se oli valunut alas hierarkiaketjun portaita pitkin aina apulaisproffalleni saakka.

Lopulta kävi ilmi että matkakorvaukseni kuluerittely oli myös saapunut apulaisproffalle, mutta jo useita päiviä aikaisemmin. Hän oli kyseisen läpyskän hyväksynyt näyttämättä sitä minulle. Asian selvittyä hän tuli anteeksi pyydellen näyttämään sitä minulle, ja tarkistettuani erittelyn totesin loppusumman täsmäävän. Hierarkiaketjun alemmilla asteilla olevat tutkimusinstituuttimme toimistotädit olivat kuulemma päivitelleet että mikäköhän laskussa ei mahda täsmätä, vaikka olin vain halunnut tarkistaa loppusumman.

Taas tuli todettua että Japani on byrokraattien unelmavaltio.