Syyskuussa tulin vierailleeksi Osakan Tennoujin puistossa järjestetyssä Oktoberfest-tapahtumassa. Tarjolla oli saksalaista olutta, saksalaista makkaraa ja juopuneita japanilaisia. Hinnat olivat suhteellisen suolaiset oluttuopposen hinnan liikkuessa tuhannen jenin molemmin puolin (noin 10 euroa nykykurssilla). Makkaralautanenkin maksoi kalleimmillaan 3000 jeniä, joten katteet olivat kunnossa. Saksalaisen oluen ja makkaran kutsu oli kuitenkin liian vahva vastustettavaksi.
500 ml Franziskaner-olutta - 1400 jeniä vassokuu!
Paikalle oli myös roudattu aito nahkahousupumppu Saksanmaalta tahdittamaan juomista jodlaamisen ja juomalaulujen avulla. Tulin kuvanneeksi muutaman videon joista pääsee aistimaan paikallista tunnelmaa. Varoitukseksi mainittakoon että videot on kuvattu kännykkäkameralla eikä niitä ole editoitu yhtään. Heikkohermoiset edetköön omalla vastuullaan.
Yleistä tunnelmaa auringonlaskun aikaan:
"Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
Ein zwei drei g'suffa Prost!":
Makkarajonossa oli aikaa kuvailla useampiakin videoita. Seuraavassa vuorossa jodlausta:
Tokion Oktoberfest-meiningeistä voi käydä lueskelemassa täältä.
Baseball - tuo amerikkalaisten höpönassujen hellyttävän hölmö ajanviete - sattuu olemaan melkoisen suosittu laji myös paikallisten keskuudessa. Pari viikkoa takaperin kävin katsastamassa Osakalaisen Orix Buffaloes -nimisen joukkueen ottelun maan pääsarjatasolla. Ammattilaispelejä en ollut ennestään nähnyt, mutta olen vuosia sitten erehtynyt paikan päälle katsomaan erästä yliopistojoukkueiden välistä matsia eivätkä painajaiset ole vieläkään täysin lakanneet. Ajattelin kuitenkin antaa lajille vielä yhden mahdollisuuden.
Kyocera dome.
Pelipaikan virkaa toimitti joukkueen kotistadion Osakan keskustan lähistöllä. Kavereiksi matsiin oli valikoitunut yksi jenkki ja yksi kanukki, jotka saivatkin selittää lajin sääntökiemuroita pelin aikana. Peli ei tosin ollut ehtinyt alkaakaan kun istumapaikkojen läheisyyteen saapui oluttynnyriä selässään kantanut neitokainen. Tämän seurauksena seurueemme kukkarot kevenivät 700:lla jenillä per naama. Miksei suomalaisissa urheilutapahtumissa pelaa palvelu näin hyvin?
Onnistuimme saamaan suhteellisen hyvät paikat
Itse ottelu kesti noin kolmisen tuntia ja päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon 3-2 lukemin. Kaikki kotijoukkueen juoksut syntyivät yhdestä ajolähdöstä, joten äksöniä ei matsin aikana hirveästi ollut. Aika kuitenkin kului katsomossa leppoisasti tunnelmasta ja virvokkeista nauttien. Päätyipä edustamani ulkomaanpelleosasto jopa vielä stadionin valotaululle, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa entisestään. Baseballin perimmäinen tarkoitus näyttäisikin olevan tarjota tekosyy muutaman oluen nauttimiseen.
No niin, vatsa alkaa hiljalleen olla kunnossa. Eihän siihen mennytkään kuin pari viikkoa. Onnistuin kuitenkin välttymään ass view™ -kameralta, joten kaikki on siltä osin kunnossa. Pari viikkoa vatsavaivaisena näkyy myös puntarilla, sillä elopaino putosi noin 5 prosenttia. Näin hoikassa kunnossa en ole tainnut koko aikuisiälläni ollakaan, joten nyt ei ainakaan tarvitse huolehtia kesäkuntoon pääsystä. Sairaalassa tuli lopulta käytyä neljästi. Eivätpä nuo mihinkään kunnon diagnoosiin lopulta päätyneet, mutta sainpahan oireita lievittäviä lääkkeitä. Viereisen apteekin henkilökuntakin tuli suhteellisen tutuksi. Nyt taitaa kuitenkin olla aika etsiä uusi harrastus, sillä nää sairaalapiirit alkaa olla mun osalta jo niin loppuun kolutut ettei sillä saralla ole enää mitään yllätyksiä tarjolla.
Viikonloppuna tulikin käytyä Osakassa asti äänestämässä. Lisäksi kävin koittamassa tuntuuko piknikillä oleminen erilaiselta ja näyttävätkö kirsikkapuut komeammilta Osakan puolella. Täytyy sanoa että tässä tapauksessa ruoho on vihreää aidan molemmin puolin.
Viikko sitten tein viikonloppureissun Nagoyaan. Luotijunien lippuhintojen hipoessa taivaita päätin säästää kukkaroani valitsemalla junan sijasta bussin. Bussimatkustaminen osoittautuikin kelpovalinnaksi. Matkustusmukavuudessa ei ollut valittamista ja ikkunasta pääsi lisäksi tiirailemaan komeita maisemia.
Noin tuntia ennen määränpäähän saapumista alkoi luonto kutsua, joten lukittauduin bussin takapäähän sijoitettuun hotelli helpotukseen. Asianmukaisten proseduurien jälkeen aloin etsiskelemään huuhtelunamiskaa, joka ei totuttuun tyyliin löytynytkään istuimen takaa. Hetken kuikuiltuani onnistuin paikallistamaan napin, joka oli poikkeuksellisesti sijoitettu keskelle seinää lavuaarin yläpuolelle. Huuhtelu hoitui ongelmitta ja kädet pestyäni palasin istumaan paikalleni.
Vietettyäni viihdyttävän viikonlopun Nagoyassa nousin sunnuntai-iltana jälleen bussin kyytin palatakseni kotiin. Aikani nuokuttua alkoi jälleen tuntua aiheelliselta vierailla saniteettitiloissa:
"Tuttu juttu! Täähän menee vanhasta muistista."
Asianmukaisten proseduurien jälkeen painoin refleksinomaisesti seinälle sijoitettua huuhtelunappia. Jostain syystä huuhtelumekanismi ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan. Niinpä painoin nappia luonnollisesti uudelleen. Tällä kertaa hieman voimakkaammin. Jälleen tuloksetta:
"Mistäs nyt kiikastaa?!?! Mitähän toi teksti tuossa vieressä tahtoo sanoa??
...
...
Hätätapauksessa paina oheista painiketta.
...
...
Ups! Gulp!"
Tämän jälkeen paikallistin huuhtelunapin noin kaksikymmentä senttimetriä hätäpainikkeesta vasemmalle. Painikkeet muistuttivat ulkonäönsä ja kokonsa puolesta toisiaan, vaikkeivät täysin identtisiä olleetkaan. Hätäpainike ei epäonnekseni ollutkaan räikeän punainen ja selkeästi erottuva.
Koottua itseni palasin huomiota herättämättä paikalleni. Kuski ei tehnyt elettäkään osoittaakseen että mitään normaalista poikkeavaa olisi tapahtunut, joten kenties en ollut ensimmäinen asiakas joka on erheellisesti sekoittanut painikkeet.
Viikonloppuna tein seireenien laulun johdattelemana ekskursion läheiseen Suntoryn tislaamoon, joka sijaitsee Kioton ja Osakan välimaastoon asettuvan Yamazakin aseman tienoilla. Japani ei kenties ole Suomessa järin kuuluisa viskeistään, mutta maahan mahtuu kuitenkin muutamia isohkoja viskin valmistajia. Itseasiassa Wikipedia tietää kertoa maan olevan Skotlannin jälkeen maailman toiseksi suurin mallasviskin tuottaja. Viikonloppuisen vierailu kohde, eli Yamazakin tislaamo oli kuitenkin vuonna 1923 auetessaan ainoa laatuaan Japanissa.
Ottamani kuvan perusteella päivä oli näemmä pilvinen, mutta muistoissani Yamazakin tislaamo kylpee ikuisessa auringonpaisteessa.
Tehtaalla vierailu on tehty mahdollisimman helpoksi. Mikäli ryhmäkoko ei nimittäin ylitä kymmentä henkeä, pääsee tehtaaseen tutustumaan ilman ajanvarausta. Mikä parasta, kierros on täysin ilmainen ja muistoksi saa vieläpä tyylikkään viskilasin.
Viime lauantaina iloinen joukkiomme liittyi astetta iloisempien bisnesmiesten sävyttämään seurueeseen, joka kierroksen vetäjän johdattelemana asteli tehtaan uumeniin. Joukkiota opastanut japanilaisneiti selosti viskin valmistusprosessia kuljettaessaan meitä huoneesta toiseen. Tehdasmelusta sekä kielellisistä rajoitteistani johtuen osa selostuksesta meni valitettavasti itseltäni ohi. Mieleeni painui kuitenkin hehkutus siitä miten tuotteiden maku on erityisesti tuunattu japanilaisille sopivaksi.
Tehtaan perimmäiseen nurkkaukseen oli sijoitettu tynnyrivarasto (tai ainakin yksi niistä). Siellä odotti juhlallinen näky, varaston ilman ollessa sakeana tynnyreissä ikääntyvän viskin tuoksusta. Tallella oli myös tehtaan ihka ensimmäinen tynnyri vuodelta 1923. Tynnyrin sisältö on kuitenkin ehtinyt jo haihtua kokonaisuudessaan, ja nykyisellään pönikkä toimittaakin ainoastaan näyttelyesineen virkaa.
Viski ikääntymässä tammitynnyreissä.
Vierailun päätteeksi seurue ohjattiin maisteluhuoneeseen, missä baaritiskille oli katettu laseja ja tehtaan tuotteita. Valitettavasti viski oli sotkettu highball-nimiseksi pyhäinhäväistykseksi, missä viskitilkan päälle oli kaadettu soodavettä ja kilokaupalla jääpaloja, jotka peittivät alkuperäisen maun lähes kokonaan. Pukuihin sonnustautunutta bisnesmiespoppoota tämä ei pahemmin näyttänyt haittaavan, heidän kantaessaan juomalaseja pöytään kaksin käsin.
Reilun kymmenminuuttisen maistelusession päätteeksi porukka hätisteltiin tehtaanmyymälään, mistä hilpeät bisnesmiehet ostivat kilokaupalla tuliaisia kotiin. Melkoisen tehokas, joskin hieman ennalta-arvattava tapa päättää tehdaskierros.
Hienot sushiravintolat ovat Japanissa (ja muuallakin) monesti hintatasoltaan tyyriimmän puoleisia. Onneksi kaltaiselleni rahvaalle väelle on kuitenkin tarjolla myös edullisempia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ns. liukuhihnasushiravintolat. Kyseisten ravintelien kantava idea on että istumapaikat on aseteltu kapoisen liukuhihnan varrelle, jonka kyytiin kokit asettelevat kiertoon erinäisiä herkkupaloja. Hihnalta asiakas voi vapaasti poimia mieleisensä annoksen ja pistellä sen tyytyväisenä poskiinsa. Laskutus tapahtuu jälkikäteen lautaspinon perusteella. Monissa ravintoloissa on käytössä lautasten värikoodaus, jossa annoksen alla olevan lautasen väri kertoo sen hinnan (esim. siniset lautaset 200 jeniä). Joissain ravintoloissa saattavat taasen kaikki annokset olla puolestaan 100 jeniä.
Ohessa muutama videopätkä joulukuisesta reissustani yo. kuvaksen mukaiseen ravintolaan.
Nyt kun varpaidenvälit on saatu paranneltua oli aika uhmata kohtaloa ja suunnata parantelemaan korvienväliä Osakan Spa World -kylpyläkompleksiin. Saman katon alle on onnistuttu kokoamaan kylpy- ja saunakonsepteja maailman eri kolkista. Kylpylän yhteydessä toimii lisäksi myös hotelli, ja jos paikkaa pitäisi kuvailla niin Las Vegas kohtaa Naantalin/Ikaalisten kylpylän osuu melko lähelle.
Suihkulähde sisäänkäynnin edessä.
Käynnissä oli tuhannen jenin kampanja, joten kylpeminen kevensi kukkaroa ainoastaan vajaan 10 euron verran. Lisäksi perille pääsi kämpiltäni junalla noin tunnissa. Siispä menemättä jättäminen ei ollut vaihtoehto.
Spa World ja tonninkampanjan mainosbanneri.
Kylpylää kerroskaupalla.
Tarjolla oli monenmoista kylpyä ja saunaa, eikä huomautettavaa juurikaan jäänyt. Pientä moitetta voisi antaa saunan lämpötilasta, joka olisi voinut olla hieman enemmän kuin 60-astetta. Eikä saunan lattiaa ja LAUTEITA (!!!) olisi kenties tarvinnut päällystää eteismatoilla.
Kylpylä on jaettu aasialaiseen ja eurooppalaiseen osastoon, joista aasialainen on varattu parittomina kuukausina miesten käyttöön, kun taas naiset pääsevät kylpemään tuolloin eurooppalaisittain. Itseni on hankala arvioida kuinka hyvin aasialaiset kylvyt ja saunat vastasivat esikuviaan, mutta helmikuussa olisi mahdollisuus mennä testaamaan eurooppalaista osastoa jossa on tarjolla myös suomalainen sauna. Pitääkin ottaa oma vasta ja saunajuomat mukaan.
Tulipa sitten lauantaina käväistyä yliopiston festivaaleilla, jossa oli tarjolla erinäisiä sirkushuveja. Muun muassa ruokakojuja oli sen tuhannen sorttia. Olin liikkeellä labran opiskelijoiden sekä norjalaisproffan kanssa. Testatuiksi tulivat ainakin vohveliständi ja olut-/makkarakoju.
Erilaiset yliopiston harrastelijakerhot järjestivät festivaaleilla esityksiä, mikä ilmeisesti oli tapahtuman perimmäinen tarkoitus. Kävimmekin katsomassa "Magic Castle" -nimisen taikashow:n, joka oli kieltämättä melkoisen viihdyttävä. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen eräs onneton mortti, joka oli joutunut (ilmeisesti) harrastekerhoonliittymisriittinä istumaan kyltti kädessään festivaaleille. Ohikulkijat saivat sitten leikellä hiustupsuja kaverin päästä samalla kun muut kerholaiset höhöttivät vieressä. Pitihän sitä itsekin auttaa kaveria alamäessä, joten nipsaisin yhden kiehkuran pois jampan ohimolta. Myöhemmin ohittaessani paikkaa oli kaveri kynitty jo lähes kaljuksi.
Saimme vierailevan norjalaisprofessorin kanssa laboratorion pääproffalta kutsun tulla illastamaan hänen kotiinsa. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme matkaan proffan autolla. Ennen starttausta proffa kuitenkin esitteli erinäisiä lommoja ja naarmuja, joita auto oli vuosien varrella ottanut. Hän myös toisteli matran omaisesti fraasia: "This car is very old...".
Saavuimme perille Kioton prefektuurin etelälaidoille noin tuntia myöhemmin. Proffan vaimo oli laittanut pöydän koreaksi, ja erilaisia herkkuja maistellessa vierähtikin useampi tovi. Yöksi oli tarjolla futonmajoitus tatamihuoneessa.
Ennen nukkumaan menoa kävin pesemässä hampaat. En kuitenkaan tullut ottaneeksi mukaan omaa hammastahnatuubiani, joten lainasin kylppäristä löytynyttä paikallista brändiä. Yllätys oli suuri kun kun harjaamisen aloitettuani ei suuhun tulvahtanutkaan tutunraikasta mintun (tms) makua, vaan suuhun hyökkäsi voimakas suolan maku!?! Tarkempi tarkastelu paljasti karun totuuden, kun tuubin kyljessä olevat sloganit mainostivat suolan hampaita puhdistavaa voimaa. Hrrr...
Seuraavana aamuna oli tarjolla suurin aamiainen mitä olen lähiaikoina syönyt. Aamiaisen jälkeen oli tarkoitus lähteä katsastamaan viereisestä Naran prefektuurista löytyvää temppeliä. Japanilainen vaatimattomuus kiteytyy suhteellisen hyvin proffan antamassa temppeliä koskevassa kuvauksessa: "It is nothing special ... just the oldest wooden building in the world.". Ihan komea tönöhän se kieltämättä oli.
Koska taifuuni nro 14 ohitti Naran ilman mainitsemisen arvoisia seurauksia, oli ilmakin lauantaina mitä loistavin. Tänään onkin sitten tullut vettä senkin edestä. Loppuun vielä tänään ravintolassa bongaamani kyltti. Kun pelkkä tupakointikielto ei riitä...
Kenties pelkkä "No Smoking" jättäisi liikaa varaa tulkinnalle.
Ensimmäinen viikonloppu alkoi rattoisasti perjantaina kunniakseni järjestetyllä welcome partylla. Ohjelmassa oli ruokailu Kioton keskustassa sijaitsevassa ravintolassa labran työtovereiden kera. Koska yksi työntekijöistä on muslimi oli ravintolaksi valittu eräänlainen kalaruokiin erikoistunut izakaya.
Ilta sujui oikein mukavasti ja kaikilla oli mitä ilmeisimmin hauskaa. Kaksi labran maisteriopiskelijaa alkoi illan aikana juoda kilpaa, ja lopputuloksena toinen piti taluttaa pois ravintolasta. "Hassua" tästä teki se fakta, ettemme olleet ravintolassa kuin noin kaksi tuntia. Maassa maan tavalla.
Kuuleman mukaan kyseiset kaksi opiskelijaa ovat aina kisaamassa keskenään, eikä perjantai-iltainen näytelmä ole mitenkään normaalista poikkeava. Pitänee ottaa kamera mukaan seuraaviin juhliin.
Lauantaina tapasin Suomessa vaihtarina olleen H sanin Kioton aseman liepeillä. Kävimme katsastamassa aseman lähistölle pystytetyn uuden ostoskeskuksen, joka on ilmeisesti kaupungin suurin (näin ainakin luulen). Lisäksi sain hankittua itselleni kännykkäliittymän, joten nyt pitäisi löytää jotain paikallisia kavereita jotta kännykkä ei makaisi turhan panttina.
Tänään kävin katsastamassa sen toisen kuntosalin. Paikka oli Konami Sports Club, joka nimensä perusteella saattaisi ennemminkin olla jokin Nintendo -peli. Tarjolla oli vähemmän pintakiiltoa kuin edellisessä salissa, mutta vapaita painoja oli hieman enemmän eikä kukaan alkanut huutamaan minulle pukuhuoneessa. Lisäksi hintataso vaikutti edullisemmalta, joten päätin liittyä jäseneksi. Kuukauden jäsenyys salin ja uima-altaan rajattomalla käyttöoikeudella maksoi vain noin 60 euroa, joten hinta oli huomattavasti edullisempi kuin mihin olin etukäteen varautunut. Valitettavasti sali sijaitsee noin 25 minuutin pyörämatkan päässä, mutta säästyypähän sitten aikaa paikan päällä kun ei tarvitse enää lämmitellä.
Huomenna vietetään ns. Health and sports day:tä, joka on siis japaniksi 体育の日 (tai iku no hi). Se on kansallinen lomapäivä, joten en ole täysin varma kuuluuko minun mennä töihin vai ei. Ajattelin kuitenkin mennä aamulla katsastamaan tilanteen ettei tule sakkoja.
