Ilmestys

Varmastikin jokainen meistä on kuullut tarinoita eriasteisista ilmestyksistä. Yleensä niihin liittyy vahvasti katolinen maa, Jesse ja/tai neitsyt Maria. Olen itsekin monesti naureskellut moisille jutuille kunnes eilen koin oman ilmestykseni. Juomalasin pintaan kondensoitunut kosteus jätti Izakayan pöytään selkeän kuvion. Hetken kuviota tarkasteltuani ei asiasta ollut epäillystäkään. Kyseessä oli tuttu hahmo.

Voiko tämä olla totta...?

Sehän on aivan ilmiselvä PIKACHU!!! Jos ette usko niin katsokaa vaikka itse.

Sehän on pikachu!

Pitäisiköhän tämä ottaa merkkinä siitä että olen ollut täällä liian kauan...?

Kämppä - osa 2

Pelko pois! Unettomat yöt ovat nyt historiaa, sillä tässä tulee kauan odottamanne jatkokertomus. Huonomuistisimmat fanit voivat kerrata ykkösosan sisällön täältä. Kuten viimeksi kävi ilmi, huikean kattohuoneistoni kaakkoissiivessä sijaitsevat makuutilat sekä parveke. Tänään esitellään asunnosta loput.

Aloitetaan eteisestä, jonka tarkkaan harkitut värivalinnat luovat avaruutta ja lämpöä ahtaaseen tilaan:

Heti eteisen viereen on sijoitettu kylpyhuone, joka on mallia moduli:

Nyt ei tarvitse enää mennä ruotsinlaivalle asti nauttiakseen autenttisesta ruotsinlaivatunnelmasta.

Keittiö on kalustettu viimeisten trendien mukaisesti. Kuten kaikki tietävätkin, niin tänä syksynä 70-luku on taas muotia:

Oikeassa reunassa näkyvä induktioliesi on oikeasti hemmetin näppärä keksintö. Perussähköliedestä ei voi edes puhua samassa lauseessa.

Jääkaappi ja mikro eivät sentään ole 70-luvulta.

Viimeisenä olohuone, jonka nurkkaan sijoitettu sohva sopii myös mukavasti asunnon 70-lukuiseen sisustusteemaan:

Sohva on myös epämääräisten tahrojen peittämä, mutta mitä vähemmän tiedän niiden alkuperästä sen parempi.

Olohuoneen-/keittiönpöydästä on muodostunut asunnon de facto operatiivinen keskus. Niinpä lähes kaikki tärkeät päätökset tehdään tämän pöydän ääressä.

Johtuneeko isoista parvekkeelle johtavista lasiovista (ei puhettakaan tupla- saatika triplaikkunoista), mutta asunto on näin kelien viilennyttyä osoittautunut pirun kylmäksi. Tämä tosin on melkoisen normaalia Japanilaisissa asunnoissa, mutta se tieto ei paljoa lämmitä kun aamulla sängystä noustessa huoneen lämpötila on 16-astetta.

Tapahtui Kioton teknisessä virastossa...

Suzuki: "Meillä olisi kahden metrin levyinen suikale tonttia jäljellä. Mitäs tehtäisiin?"

Yamamoto: "Sen voisi maisemoida. Istutetaan siihen vaikka muutama puu."

Suzuki: "Ei hassumpi ehdotus. Löytyykö muita ideoita?"

Watanabe: "...tuota.. tuli vaan mieleen että... jos siihen voisi vaikka pystyttää rakennuksen..."

Kaikki: "JOOO!!!!"

New York Flatiron building, eat your heart out!

Onneksi olkoon!

Arvoisa vastaanottaja,

Olemme panneet merkille arvokkaan työnne kansainvälisen yhteistyön edistäjänä viimeisten kuukausien aikana. Erityisen huomionarvoisena komitea pitää toistuvaa peseytymistä kuntosalin yleisissä pesutiloissa, jonka väestöjakauma on painottunut epätavallisen voimakkaasti japanilaisten keski-ikäisten miesten suuntaan. Olemme tulleet yksimielisesti siihen tulokseen että ansaitsette tulla palkituksi.

Palkintona saatte levittää tätä voidetta varpaiden väleihinne seuraavan kuukauden ajan samalla toivoen ettei palkinto leviä muihin ruumiin osiin ja/tai onteloihin. Jos teillä on jotain kysyttävää, niin voitte ihmetellä asiaa itseksenne.

Parhain terveisin,

Intergalaktisen reilukerhon palkintokomitea.

PS. Kerta se on ensimmäinenkin... *kiäh kiäh...*

Arashiyama

Sunnuntaiksi ei ollut suunnitelmia tarjolla, joten päätin pistää turistivaihteen silmään ja suunnata kohti Arashiyamaa. Arashiyama on eräänlainen temppelikeskittymä Kioton länsipuolella. Paikka on käsittääkseni erityisesti paikallisten suosiossa ja sesonkihuippu ajoittuu ruska-aikaan. Asemalle saapuessani tämä kävi myös erittäin selväksi, sillä porukkaa oli kuin pipoa. Innostuin ottamaan hieman kuvia reilut viisi vuotta vanhalla digipokkarillani, joten tässä niitä nyt tulee.

En ollut jaksanut ottaa etukäteen paikasta juurikaan selvää, mutta olin nähnyt kuvia bambumetsikön keskellä kulkevasta tiestä, joten se oli yksi kohteista joita en halunnut ohittaa. Alue kuitenkin yllätti laajuudellaan. Mutta kuten kaikki miehet tietävät, niin kartat ovat amatööreille ja ohjeiden kysyminen on turistien hommaa, joten niinpä päädyinkin kiertelemään aluetta päämäärättömästi.

Ensimmäiseksi vastaan tuli muutamia hienoja puutarhoja, joissa kasvavien puiden lehdet hohkasivat kirkuvan punaisina.

Sitten törmäsin jänniin patsaisiin.

Tämän jälkeen kävin erihienossa puutarhassa. Vaan bambumetsästä ei näkynyt jälkeäkään. Niinpä päätin jatkaa matkaani ja saavuin joelle.

Joen vastarannalla näytti kulkevan pieni polku, joten päätin suunnistaa sitä kohden.

Ensiksi täytyi kuitenkin ylittää silta, joka kuhisi ihmisiä.

Vastarannalla ihmispaljous hellitti saavuttuani joenrantaa mukailevalle polulle. Pysähdyin pieneen nuudelikojuun syömään ja jatkoin matkaani.

Noin puolisentoista kilometriä taivallettuani saavuin pienen poukaman rannalle, jossa polku muuttui portaikoksi. Epäröin aluksi jatkaa, mutta arvelin että kenties bambumetsikkö olisi piilotettu portaiden päähän.

Portaita olikin tarjolla riittämiin. Huipulla odotti pieni temppelialue, josta oli komeat näkymät sekä kaupungin yli, että alas poukamaan. Temppeliä töllistellessäni saapui portaiden päähän myös kaksi ulkomaan sankaria. Jotenkin ajattelin että näyttävät suomalaisilta, ja eihän siinä mennyt edes puolta minuuttia kun alkoivat jo haastelemaan keskenään selvällä suomenkielellä. Mikähän siinä mahtaa olla että suomalaiset jotenkin erottaa. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun olen löytänyt itseni vastaavasta tilanteesta ulkomailla.

Maisemat olivat tosiaan komeat. Palailin samaa reittiä takaisin juna-aseman eteen. Tähän mennessä olin kävellyt jo yli kolme tuntia, joten rupesin pohtimaan mahdollista paluuta. Niinpä kaivoin esiin asemalta mukaan nappaamani junalinjakartaston, tarkoituksenani selvittää lyhin reitti kotiin. Huomasin kuitenkin että junakartasto sisälsi myös kartan temppelialueesta, ja bambumetsikkö sijaitsi ainoastaan vajaan kilometrin päässä asemalta. Olin alunpitäen lähtenyt kävelemään vastakkaiseen suuntaan.

Bambumetsä ei pettänyt odotuksia, mutta täytyy myöntää että sattumalta löytämäni vuorenrinnetemppeli oli kuitenkin hienompi. Kenties kyseinen temppeli olisi jäänyt löytämättä mikäli olisin vain suunnistanut suoraan bambumetsikköön kartan avulla (kaveri suunnistaa ihan bambumetsikköön!?!?). Tähän voisi lisätä jotain itämaisia viisauksia matkasta ja päämäärästä, mutta se olisi turhan kliseistä.

Bambumetsikön jälkeen tuli vastaan kyltti, jonka tekijä on ilmeisesti ollut huumorimiehiä. Pakkohan sitä oli sitten mennä katsomaan mitä siellä oli.

Mäen päältä avautui komea näkymä jokilaaksoon. Vuoren rinteellä näkyy myös temppeli, jossa olin vieraillut vain pari tuntia aiemmin.

Viimeisenä vaelluksena oli edessä matka takaisin juna-asemalle. Koitos joka kalpenee ainoastaan Sandakanin kuolemanmarssin rinnalla. Saapuessani perille olin kävellyt alueella reilut neljä tuntia. Useampi kohde jäi kuitenkin vielä näkemättä, joten pitänee vierailla Arashiyamalla toistamiseen.

Vastentahtoinen hiustenleikkuu

Tulipa sitten lauantaina käväistyä yliopiston festivaaleilla, jossa oli tarjolla erinäisiä sirkushuveja. Muun muassa ruokakojuja oli sen tuhannen sorttia. Olin liikkeellä labran opiskelijoiden sekä norjalaisproffan kanssa. Testatuiksi tulivat ainakin vohveliständi ja olut-/makkarakoju.

Erilaiset yliopiston harrastelijakerhot järjestivät festivaaleilla esityksiä, mikä ilmeisesti oli tapahtuman perimmäinen tarkoitus. Kävimmekin katsomassa "Magic Castle" -nimisen taikashow:n, joka oli kieltämättä melkoisen viihdyttävä. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen eräs onneton mortti, joka oli joutunut (ilmeisesti) harrastekerhoonliittymisriittinä istumaan kyltti kädessään festivaaleille. Ohikulkijat saivat sitten leikellä hiustupsuja kaverin päästä samalla kun muut kerholaiset höhöttivät vieressä. Pitihän sitä itsekin auttaa kaveria alamäessä, joten nipsaisin yhden kiehkuran pois jampan ohimolta. Myöhemmin ohittaessani paikkaa oli kaveri kynitty jo lähes kaljuksi.

Kirje joulupukilta - the inevitable sequel

Viime viikolla kuntosalilta palatessani huomasin hissin viereisessä lomakehyllyssä tutunnäköisen lomakkeen. Asiaa lähemmin tutkittuani huomasin että kyseisen lapun täyttämällä pystyi tilaamaan kirjeen joulupukilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sama lomake kuin viimeksi. Lomakkeissa oli nimittäin yksi perustavanlaatuinen eroavaisuus. Nimenomainen joulupukki ei ollutkaan tuntemamme iloinen punanuttu vaan ... ... ... suojatkaa selustanne ... ... ... tämä pukki tuleekin RUOTSISTA!!!

Kyllä nyt ovat menneet japanilaisilla puurot ja vellit sekaisin. Ei joulupukki nyt ainakaan Ruotsista tule. Moinen jouluperinteiden suoranainen pilkkaaminen pistää niin vihaksi etten pysty hillitsemään itseäni... on ... pakko ... manata ...  ... ... ruotsiksi ... ... "KATTEN OCKSÅ!!!" ... ... ... "PILSNER OCH PLÄTTAN!!!"... ... huh kylläpäs helpotti. Pahoitteluni äskeisestä tunteiden purkauksesta. Se oli aiheetonta, eikä tule enää toistumaan.

Joulupukkia markkinoivia tahoja näyttäisi siis olevan Japanissa useampiakin. En tosin tiedä kuka on ollut markkinoilla ensin. Kenties ruotsipukin kirjeet on tarkoitettu tilattaviksi tuhmille lapsille. Laboratoriossa vieraileva norjalainen professori oli puolestaan vankasti sillä kannalla että pukki on kotoisin Norjasta, joten Suomi ja Ruotsi eivät näemmä ole ainoita joulupukista kilpailevia maita.

Salijengi

Olen ollut kuntoklubin jäsenenä noin kuukauden päivät. Vaikka suurin osa asiakkaista onkin vielä itselleni ns. harmaata massaa, niin muutamia persoonallisempia tapauksia olen alkanut jo tunnistamaan. Seuraavassa karikatyyriset kuvaukset parhaiten mieleenpainuneista vakioasiakkaista.

Mr. Macho:

Mr. Macho on nimensä veroisessa kunnossa. Lihasta löytyy ja rasvaprosentti on reilusti alle kymmenen. Aikaa harvemmin riittää muiden salilla kävijöiden kanssa seurusteluun, kun kaveri lataa tangot täyteen painoja ja alkaa punnertamaan. Poikkeuksen sääntöön muodostaa Mr. Machon kuulapäinen kaveri, joka itsekin on lähes samaa kaliiberia. Toisiaan tsempaten he usein nostelevatkin käsipainoja peilien edessä. Kuvauksen mukaisia kaveruksia löytyy Suomessa varmasti jokaiselta salilta tusinoittain, mutta Japanissa em. lajin edustajia harvemmin näkee.

Little Miss Sunshine:

Treenaaminen on totista puuhaa. Erityisen totista se tuntuu olevan tälle nuorelle naiselle, jonka en ole nähnyt hymyilevän kertaakaan. Yleisimmin hänet löytää tuima ilme kasvoillaan laitteiden parista. Treenit hänen kohdallaan huipentuvat useimmiten tiukkaan rupeamaan juoksumatolla. Little Miss Sunshine ei luultavasti muuten olisi jäänyt mieleeni ellen olisi sattumalta törmännyt häneen toisella puolella kaupunkia. Metroaseman lippuportilla viereeni ilmestyi violetteihin legginseihin verhoutunut naisihminen, jonka todellinen identiteetti olisi jäänyt minulta salatuksi elleivät katseemme olisi sattumalta kohdanneet. Jäätävän tyly ilme kasvoillaan Little Miss Sunshine paineli portin läpi ja ulos asemalta. Treenaamisen lisäksi myös metrolla liikkuminen näyttää olevan totista toimintaa.

Norman Batesin japanilainen serkku:

Tämä kaveri on pelottava. Enkä nyt tarkoita mitään "hui, kauhistus"-pelottavaa, vaan kaveri aiheuttaa kirjaimellisesti kylmiä väreitä. Tyyppi ei ole varsinaisesti lihaksikas, mutta on suhteellisen jäntevä. Salilla hän yleensä viettää puolet ajastaan peilin edessä pullistelemassa hauiksiaan. Satuin kerran pukuhuoneeseen samanaikaisesti, vain löytääkseni tyypin patsastelemasta pukuhuoneen peilin edessä pelkät bokserit jalassaan (onneksi edes ne!). Liukenin sukkelasti pakoon pesutuvan puolelle. Palatessani oli jamppa saanut paidan päällensä, mutta nyt hän käveli ympyrää ja mumisi jotain itsekseen uudelleen ja uudelleen. Katsoin parhaaksi poistua ennen kuin kaveri saisi päähänsä jotain hurjempaa. Toivottavasti kaverin päässä ei joku päivä napsahda lopullisesti, mutta jos napsahtaa niin toivottavasti en ole paikalla. En yllättyisi yhtään vaikka tämä kaveri säilyttäisi naapureitaan pakastimessaan.

Siinäpä ne mieleenpainuvimmat tapaukset. Mitäköhän muut salilla kävijät mahtavat ajatella minusta?

Osoitetietojen merkittävyydestä ja byrokratian järkyttävyydestä

Ystävällisinä ja avuliaina laboratorion henkilökunta oli ottanut selvää tarpeellisista byrokratian koukeroista ennen Japaniin saapumistani. Niinpä minut kuskattiinkin heti saavuttuani erinäisiin virastoihin jne. Yksi ensimmäisen päivän vierailukohteistamme oli postipankki, jonne avasin tilin. Vaikka välttämättömyydet onkin hyvä hoitaa alta pois nopeasti, niin pankkitilin avaaminen heti ensimmäisenä päivänä ei välttämättä ollut ideoista parhaimpia. Tämä siksi etten tuolloin ollut nukkunut kunnolla reilusti yli vuorokauteen.

Asia ei vaivannut minua ennen kuin edellisviikolla, jolloin pankkikorttini saapui. Silloin nimittäin tajusin ettei minulla ollut pienintäkään aavistusta kortin tunnusluvusta. Muistin kyllä hämärästi näppäilleni jonkin numerosarjan lukulaitteeseen kahdesti, mutta siihen muistikuvani sitten rajoittuivatkin. Pikainen reissu automaatille varmisti oletukseni - en tiennyt tunnuslukuani. Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Visiitti lähipostiin kaikkien mahdollisten henkilöpapereiden kera, ja muutamaa kaavaketta myöhemmin minulle ilmoitettiin että saisin tarvitsemani tiedot kirjeenä kotiini.

Viime perjantaina huomasin postiluukussani ilmoituksen jossa postisetä ilmoitti käyneensä puolenpäivän maissa, mutta koska en ollut kotona oli hän kiikuttanut kirjeen pääpostiin. Vaihtoehtoina oli soittaa palvelunumeroon ja sopia uusi aika jolloin olisin kotona, tai käydä hakemassa kirje postista henkilökohtaisesti. Koska minulla oli asiaa kaupungintalolle, joka sopivasti sijaitsi pääpostin läheisyydessä, ajattelin mennä hakemaan kirjeen maanantaina paikanpäältä.

Maanantai saapui ja iltapäivällä saavuin itse postiin. Mukanani minulla oli ilmoitus toimittamattomasta kirjeestä, sekä passi henkilötodisteena. Ajattelin että kirjeen lunastaminen sujuisi täten ongelmitta. Kuinka väärässä olinkaan.

Marssin palvelutiskille jossa ystävällinen täti kysyi kuinka voisi palvella. Ojensin hänelle ilmoituksen. Täti katsoi ensin ojentamaani paperia ja kävi etsimässä kirjeeni. Kirje kädessään hän saapui luokseni ja kysyi olisiko minulla esittää henkkareita. Vastasin että minulta löytyy sekä passi että suomalainen ajokortti. Yllätysekseni edes passi ei kelvannut tädille. Syy tähän oli vähintäänkin hämmentävä. Passista ei kuulemma pystyisi varmistamaan osoitetietojani. Pysähdytäänpä hetkeksi pohtimaan edellisen lauseen implikaatioita ja niistä seuraavia johtopäätöksiä. On selvää että passissani ei lue osoitettani Japanissa. Siitä olimme samaa mieltä. En kuitenkaan tajua miksi osoitteen ja henkilötietojen oli välttämätöntä olla samassa paperissa. Minulla kuitenkin oli mukanani ilmoitus saapuneesta kirjeesta, joka oli siis saapunut osoitteeseeni minun nimelläni. Myös heillä oli osoitetietoni, enkä jaksa uskoa että heiltä löytyy muita asiakkaita joilla olisi kanssani täsmälleen sama nimi. Miksei siis riittäisi että pystyn todistamaan oman henkilöllisyyteni? Mitä mahdollista lisäarvoa on saavutettavissa sillä että minun täytyy lisäksi kyetä todistamaan osoitteeni paikkansapitävyys? Olenhan sen jo heille kertaalleen todistanut tilin avatessani. Tätä pidemmälle en päätelmissäni ole päässyt... kenties Japanin posti työllistää eteviä matemaatikkoja, joiden ainoa tehtävä on istua pohtimassa byrokraattisia kiemuroita ihmisten päänmenoksi.

Tuskin Japanin entinen pääministeri Junichiro Koizumi tähän pyrki  laittaessaan aikanaan postin yksityistämisen aluilleen. Tai mistäpä sitä tietää. Haluaisin kuitenkin uskoa että tällä hetkellä hän kääntyisi haudassaan mikäli ei olisi edelleen elossa.

Emme lopulta päässeet tädin kanssa yhteisymmärrykseen, ja jouduin nöyrtymään siihen että kirje toimitettaisiin kotiini illalla kello viiden ja seitsemän välillä. Niinpä ensimmäistä kertaa viikkoihin suuntasin töistä kotiin jo ennen kello viittä vartomaan postisedän uutta tulemista. Kellon lähestyessä kuutta soi ovikello. Oven avatessani paljastui sen takaa lievästi hengästynyt ja puuskuttava setä. Pyylevähkö keski-ikäinen herra ojensi käteeni kynän ja pienoisen paperilapuskan, jonka jälkeen hän toisteli papukaijan lailla: "Sain... sain... ".

Allekirjoitettuani lapun hän lykkäsi odottamani kirjeen käteeni, tokaisi pontevasti: "Tänk jyy...!", ja meni menojaan. Tänk jyy veri meni itsellesikin herra posteljooni. On se kummalista etten saa kirjettäni postista edes henkkareiden ja kirjeensaapumisilmoituksen kera, mutta kun kirje tuodaan ovelleni ei minulta kysytä edes suusanallisesti olenko kenties oikea henkilö. Onneksi kirjeen sisältö ei ollut mitään tärkeää, kuten esimerkiksi pankkikortin tunnusluku ... ... ... eiku...

Syitä olla menemättä kauppaan väsyneenä:

Vierailin tänään töiden jälkeen naapuruston ostoskeskuksessa. Sieltä löytyy myös lähistön suurin supermarketti, joten luonnollisesti päätin täydentää muonavarastoja samalla reissulla. Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen saattaa huomiokyky kuitenkin välillä herpaantua. Kotiin saavuttuani huomasinkin etteivät ostamani kananmunat olleetkaan normaalia sorttia, vaan pakkauksen päällä komeili teksti "onsen tamago". Ne ovat siis eräänlaisia löysäksi keitettyjä kananmunia. Ensikerralla muistanen varoa.

Epäkiitollinen osa-aikatyö

Enpä haluaisi olla tuo kaveri puvun sisällä. Sääliksi kävi.

Tai ehkä kyseessä olikin pelkkä fashion statement.

Hedelmien geometriaa

Ostin sunnuntaina kaupasta hedelmiä, jotka on kasvatettu kuution muotoon. Ideana on että hedelmät on täten mahdollista järjestellä hukkatilan minimoivalla tavalla.

Tämä oli myös supermarketissa käytetyn mainoslauseen ydinajatus, vaikka luulenkin ettei peruskotiäidille joka ostaa esimerkiksi viisi kpl hedelmiä niiden geometrisella muodolla ole suurtakaan merkitystä. Kauppiaille ja kuljetusfirmoille muodosta varmaan onkin etua.

Ostamieni hedelmien japaninkielinen nimi on kaki, joka wikipedian mukaan on englanniksi persimmon. Jos joku sattuu tietämään mikä kyseisen hedelmän suomenkielinen nimi on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Nettisanakirja tarjoaa ensimmäisenä vaihtoehtona nimeä kakiluumu, mutta kieltäydyn uskomasta että se voisi olla jotain niinkin typerää.