tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulukakku

Joulun viettoon Japanissa kuuluu olennaisena osana joulutäytekakku. Jouluruuasta ei ainakaan itselleni tule ensimmäisenä mieleen kakku, joten päätin ottaa selvää mistä kyseinen perinne on saanut alkunsa. Pikainen kyselykierros japanilaisten kavereiden keskuudessa ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Tästä johtuen turvauduinkin mahtavan interwebin apuun. Wikipedia tietää kertoa kakkuperinteen löytyvän useammastakin maasta, mutta perinteen alkuperää ei artikkelissa käsitellä. Nopea haku eräällä g-kirjaimella alkavalla hakukoneella ei kuitenkaan pettänyt, ja niinpä sainkin jäljitettyä joulukakun juuret 1800-luvun Englantiin. Pääasia kuitenkin on että kakku maistuu hyvältä - oli sitten Joulu tai ei.

Aatonaaton kakkukahvit.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Terveiset kulmakunnan pahiksilta

Viime sunnuntaina löysin postilaatikosta pienen paperilapun. Mainoksia löytyy laatikosta usein, joten ajattelin ensin että sellaisesta olisi kyse tälläkin kertaa (tavallaan olikin). Lappua kuitenkin koristi iso rahasäkkiä esittävä piirroskuva sekä seuraava teksti (vapaa käännös):

"Ensimmäiseksi pyydämme (sinua) soittamaan!!
Asia hoituu heti!
30 000 - 100 000 yeniä (noin 300-1000€)
Samana päivänä OK!!
13.00-19.00
*kännykkänumero*"

Kyseessä on ilmeisestikin paikallisten pahisten lainapalvelut. Nyt ei juuri ole pikkurahasta puutetta, joten jätän pikavippien testaamisen toiseen kertaan.

Japanilainen pikavippipalvelu.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Purkka-automaatti

Sain kaverilta lahjaksi purkka-automaatin. Aika simppeli laite, mutta yllättävän hauska. Tehty lähinnä pahvista, joten tuskin kestää isältä pojalle, mutta eipä tuon ole tarkoituskaan.

Daikichi gamu!
Sisältä löytyy purkkaa.
Automaatti ladattuna...
Ja lopuksi näyte laitteesta toiminnassa. On se vaan jännää miten paljon iloa näinkin simppelistä laitteesta saa revittyä. Olisikohan tälle markkinoita Suomessa...

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Puhuttepa hyvää japania

Japanilaisilla on tapana kehua ulkomaalaisten japanin taitoa - aina. Olipa siihen sitten aihetta tai ei. Tämä on selkeästi ulkoa opeteltu kohteliaisuus ja moni paikallinen tuntuukin pikemminkin ajattelevan että heidän kielensä opetteleminen on länsimaalaisille Mount Everestin valloittamista pyörätuolissa istuen vastaava uroteko. On tietenkin totta että esimerkiksi monet amerikkalaiset eivät vuosikausien Japanissa oleskelun jälkeenkään tunnu osaavan kuin muutamia murtuneella japanilla lauottuja fraaseja, mutta eipä valtaosa kyseisen maan edustajista loista muissakaan kielissä. Vastoin monien japanilaisten uskomuksia ei heidän kielensä oppiminen kuitenkaan ole järin vaikeaa, jos siihen vain viitsii hieman paneutua.

Tänään sain taas oudon muistutuksen japanilaisten asenteista liittyen japanin kieleen ja ulkomaalaisiin. Tutkimusryhmämme viikottaisiin palavereihin osallistuu varsinaisten ryhmänjäsenten lisäksi eräs labran proffan alaisuudessa aikoinaan väitöskirjansa tehnyt ja sittemmin teollisuuden palvelukseen siirtynyt tutkija. Kuten valtaosalla japanilaisista, niin myös hänellä oli tapana kommunikoida kanssani alkuun englanniksi, ja kuten valtaosa japanilaisista, ei hänkään juuri kyseistä kieltä hallitse. Vuodenvaihteeseen saavuttaessa hän oli kuitenkin jo siinä määrin vakuuttunut japanin taidoistani että siirtyi kommunikoimaan pelkästään japaniksi. Tänä vuonna hän ei ole yrittänyt puhua minulle englantia kertaakaan... paitsi tänään. Mikähän mahtoi laukaista tämän yllättävän muutoksen? No tietenkin se että hän halusi kehua japanin taitojani!?!

Avataanpa hieman tilanteen taustoja. Kyseinen kaveri teki tutkimustani varten erittäin olennaisia mittauksia ja lähetti minulle sähköpostilla mittaustuloksia, josta oli minulle suurta hyötyä. Kuten on tapana, niin sähköpostiviesteihin vastataan. Japanissa on tietenkin normaalia vastata japaniksi, joten kirjoitin jampalle muutaman kappaleen pituisen kiitosviestin normijapanilla (käyttäen tietenkin japanilaisia merkkejä). Vastausta en viestiini saanut, mutta tämänpäiväiseen viikkopalaveriin saapuessaan kaveri tuli juttelemaan. Ihmettelin hieman mistä tuulee kun kaveri aloitti puhumaan englantia, mutta en asiasta pahemmin välittänyt koska sitä nyt vaan sattuu täällä melko usein. Palaverin jälkeen kun olin lähdössä kotiin, niin samainen kaveri pysäytti minut ja alkoi englanniksi kehua miten hyvällä japanilla olin kirjoittanut viestini. Vastailin kaverille japaniksi ja helpotuksekseni muutaman lauseen jälkeen hänenkin puheensa palasi rikkoutuneesta englannista takaisin japaniin. Kävi ilmi että hän oli todella yllättynyt että osasin kirjoittaa japania (vaikka olen pitänyt useita esityksiä labran viikkopalavereissa japaniksi), ja kyseli muun muassa miten olin opiskellut kieltä. Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen päätös päivälle, mutta hieman minua jäi askarruttamaan mystinen logiikka yllättävän englantiin vaihtamisen takana näin vuoden tauon jälkeen.

maanantai 5. joulukuuta 2011

VOL - kannettava kaiutin

Marraskuun lopussa tarttui eräiden joulujuhlien arpajaisista matkaan jännä vimpain jonka esittelen seuraavaksi.

VOL Portable Speaker.
Kyseessä on pienikokoinen kaiutin, jonka voi liittää esimerkiksi mp3-soittimeen tai vaikkapa puhelimeensa. Härvelin on suunnitellut Hironao Tsuboi -niminen jamppa, josta en ainakaan itse ollut aiemmin kuullut. Kaverin nettisivuilla näyttäisi kuitenkin olevan melkoisen cooleja ja pelkistettyjä tuotteita. Myös kaiuttimen suunnittelu aina pakkausta myöten noudattaa samaa pelkistettyä linjaa. Pieni googlailu paljastaa että kaiutin on aikoinaan suunniteltu British American Tobacco -nimisen suuryhtiön laskuun. Kurkataanpa pakkauksen sisälle.
Pakkauksen sisältö.
Pakkauksen sisältä löytyy kaiuttimen lisäksi japanin kielinen ohjekirja, pieni mainoslehtinen, sekä USB-liitin ja normikuulokeliitin. USB-liitin on tarkoitettu laitteen akun lataamiseen. Käyttöaikaa luvataan kaksi tuntia. Pistetäänpä kaiutin pieneen testiin.
Kaiutin kytkettynä mp3-soittimeen.
Musiikki päälle ja kaiutin alkaa "soimaan". Ääni on suunnilleen sellainen kuin moiselta purkilta sopii odottaa - erittäin ohut siis. Mutta mutta... kun kaiuttimen asettaa kiinteää alustaa vasten, niin äänenlaatu paranee huomattavasti. Ei tämä vielä aivan hyvän läppärin kaiuttimien tasolle yllä, mutta siltikin positiivisehko yllätys. Muhkeiden bassosointujen ystävien ei kannata kuitenkaan vaivautua. Laitetaan vielä loppuun teksti pakkauksen kannesta, joka kaikessa surrealistisuudessaan on oudon piristävä:

"VOL: Abbreviation of volume. This
not only means volume, content,
magnitude of sound, etc., but also
directly means an "audio knob" of a
stereo, etc. In addition, "VOL" can
be associated also with a rotating
image, as it appears in such words
as "revolve" or "convolve"

perjantai 25. marraskuuta 2011

Uusi kulmakunta

Muuttoni jälkeen useat paikalliset kaverit ja tutut ovat päivitelleet uuden naapurustoni turvallisuutta - tai pikemminkin sen puutetta. Rikostilastoista tai vastaavista en osaa sanoa, mutta ainakaan itse en ole mihinkään normaalista poikkeavaan toimintaan törmännyt. Myönnettäköön että asuinalue on ulkoasultaan melkoisen ränsistynyt, jopa niinkin paljon että ajoittain tulevat mieleen suurkaupunkien ghetot. Tämä itsessään ei mielestäni kuitenkaan vielä tarkoita että alue olisi erityisen vaarallinen. Kenties hauskimpia asuinpaikkaani liittyviä kommentteja ovat olleet japanilaisten eriasteiset varoittelut siitä että alue on vaarallinen koska siellä asuu paljon ulkomaalaisia. HALOO, näytänkö itse kenties japanilaiselta?!? :D Tällä logiikalla muuttamiseni alueelle on tehnyt siitä entistä vaarallisemman :D Lisäksi en tiedä paljonko niitä ulkomaalaisia täällä asustaa, sillä en ole alueella juurikaan ulkkareita nähnyt. Kenties kyse on kiinalaisista, korealaisista tai brasilialaisista. Mene ja tiedä.  Niin tai näin, peloittelun innoittamana valmistin uudesta hoodista pienen videoklipin jossa esitellään paikallisia maisemia. Olkaapa hyvät.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Oktoberfest

Syyskuussa tulin vierailleeksi Osakan Tennoujin puistossa järjestetyssä Oktoberfest-tapahtumassa. Tarjolla oli saksalaista olutta, saksalaista makkaraa ja juopuneita japanilaisia. Hinnat olivat suhteellisen suolaiset oluttuopposen hinnan liikkuessa tuhannen jenin molemmin puolin (noin 10 euroa nykykurssilla). Makkaralautanenkin maksoi kalleimmillaan 3000 jeniä, joten katteet olivat kunnossa. Saksalaisen oluen ja makkaran kutsu oli kuitenkin liian vahva vastustettavaksi.
500 ml Franziskaner-olutta - 1400 jeniä vassokuu!
Paikalle oli myös roudattu aito nahkahousupumppu Saksanmaalta tahdittamaan juomista jodlaamisen ja juomalaulujen avulla. Tulin kuvanneeksi muutaman videon joista pääsee aistimaan paikallista tunnelmaa. Varoitukseksi mainittakoon että videot on kuvattu kännykkäkameralla eikä niitä ole editoitu yhtään. Heikkohermoiset edetköön omalla vastuullaan.

Yleistä tunnelmaa auringonlaskun aikaan:

"Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
  Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
  Ein zwei drei g'suffa Prost!":


Makkarajonossa oli aikaa kuvailla useampiakin videoita. Seuraavassa vuorossa jodlausta:


Tokion Oktoberfest-meiningeistä voi käydä lueskelemassa täältä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Muuttopuuhissa

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessani tulin maininneeksi, niin viime kuussa siirsin tavarani uuteen osoitteeseen. Syy muuttoon oli varsin yksinkertainen: yliopiston asuntolassa saa asua maksimissaan vuoden. Yliopiston asuntoni oli japanilaisin standardein suurehko ja aivan poskettoman halpa. Asunto oli myös kampusalueen välittömässä läheisyydessä, joten poismuuttaminen oli sinänsä sääli. Toisaalta kampusalueen lähistöllä ei ollut juurikaan mitään. Näin ollen yliopiston ulkopuolisen elämän kannalta muuttaminen oli hyvä asia.

Vaihtoehtoja uudeksi asunnoksi oli oikeastaan kaksi. Pienemmän vaivan vaihtoehto olisi ollut muuttaa läheiseen opiskelija-/vaihtariasuntolaan. Tämä vaihtoehto olisi myös ollut edullinen. Ajatus opiskelija-asuntolasta ei kuitenkaan tuntunut järin houkuttelevalta, joten valitsin vaihtoehtoehdon kaksi, joka siis oli asunnon etsiminen vapailta markkinoilta. Mainittakoon vielä että labran proffa tarjoutui myös ottamaan minut kotiinsa asumaan. Olin tästä tietenkin otettu, mutta tuumasin etten kuitenkaan ehkä jaksaisi yhteiseloa kolmistaan proffan ja hänen vaimonsa kanssa Naran perämetsissä.

Asunnon etsiminen vapailta markkinoilta oli toisaalta mielenkiintoista, mutta se oli myös tarjolla olleista vaihtoehdoista kallein ja eniten järjestelyjä vaativa. Japanista löytyy useita vuokra-asunnon metsästykseen omistettuja nettisivuja. Sivut ovat siitä käteviä että niissä saa yleensä määritellä toiveensa melko tarkasti alkaen etäisyydestä lähimpään juna-asemaan.

Muutaman illan nettisurffaillun jälkeen olin löytänyt itselleni mieleiset asuntokandidaatit ja marssin asunnonvälitysfirmaan. En halunnut lähteä maksamaan ns. key moneyta (礼金 reikin) enkä ns. depositia (敷金 shikikin), joten tämä rajoitti hieman vaihtoehtojani.  Keymoney, eli reikin (kiitosraha) on Japanissa yleisesti käytössä oleva voiteluraha jota maksetaan vuokranantajalle. Summa saattaa vastata suuruudeltaan usean kuukauden vuokraa, ja mikä parasta pääsee kiitollisuuttaan vuokranantajalle osoittamaan kahden vuoden välein. Onneksi viime vuosina asunnot jossa tällaista kiskontaa ei harrasteta ovat yleistyneet.

Saavuttuani asunnonvälitysfirmaan esitteli päivystämässä ollut semi-lipevähkö setä ystävällisesti tarjolla olevia asumuksia. Kun olin löytänyt itselleni mieleisen kämpän kysäisi kaveri että haluaisinko lähteä katsomaan miltä luukku näyttää. Myönteisen vastauksen annettuani kaveri nappasi siltä istumalta takkinsa ja huikkasi taksin suoraan firman ulko-ovelta. Kiitettavän pikaista toimintaa.

Asunto oli siisti ja halpa, mutta asuinalue puolestaan oli hieman epämääräisehkö. Sijainti oli kuitenkin työn ja harrastusten kannalta suotuinen joten päätin ottaa asunnon. Seuraava askel prosessissa oli paperisodan aloittaminen. Tämä kuitenkin osoittautui helpommaksi kuin olin pelännyt. Koska asunnossa jota olin vuokraamassa ei ollut key money ja deposit -maksuja oli siinä vastavuoroisesti asetettu pakolliseksi käyttää ns. vuokrantakausfirmaa. Vuokrantakausfirman ideana on että he ottavat pantiksi yhden kuukauden vuokran, jonka he sitten käyttävät vuokranmaksuun vuokranantajalle mikäli en sattuisi itse suoriutumaan maksuistani. Jutun juju on että pantti ei ole palautettava, eli vaikka maksaisinkin vuokrani ajoissa joudun siltikin maksamaan ylimääräisen kuukauden vuokran takausfirmalle.

Yleensä Japanissa vuokrantakaus hoituu siten, että vuokrasopimusta tehdessä vuokralaisen sukulaiset tms. sitoutuvat toimimaan vuokrantakaajina. Tällaiselle ulkomaan ihmeelle homma yleensä hoituu työpaikan tms. kautta. Omassa tapauksessani labran professori tarjoutui toimimaan vuokrantakaajana, mutta koska takausfirman käyttö ei ollut vapaaehtoista olin pakotettu maksamaan kuukauden vuokran verran ylimääräistä. Tämän lisäksi vuokranvälitysfirma otti itselleen yhden kuukauden vuokraa vastaavan välityspalkkion. Kun tähän päälle lisättiin vielä pakollisen kahden vuoden palovakuutuksen hinta, niin kertyi ensimmäisen kuukauden asumiskuluista hiuksianostattava summa.

Kokonaisuudessa asunnon etsimiseen ja muodollisuuksiin kului noin kaksi viikkoa, josta reilu viikko kului siihen kun vuokrantakausfirma tarkasti taustojani selvittääkseen voiko minulle vuokrata asunnon. Lisäksi ns. yhteyshenkilönä toimivan proffan taustat tutkittiin kiitettävän tarkasti, mikä oli sinänsä hauskaa sillä hän ei ainakaan nimellisesti ole kuin henkilö johon voidaan olla yhteydessä hätätapauksessa. Kokonaisuudessaan muuttoprosessi oli suhteellisen kivuton ja uuteen kämppään olen ollut tyytyväinen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Proffan aamukahvit

Labran proffa ilmestyi aamulla huoneeseen johon opiskelijoiden tietokoneet on sijoitettu. Proffa bongasi pöydällä lojuneesta kahvipannusta noin 16-tuntia seisseen kahvin jämät ja tyhjensi ne kahvikuppiinsa. Seuraavaksi proffa pisti kupin mikroon, lämmitti kahvin ja palasi kammioonsa mukanaan mikrolämmitetty kupillinen eilispäivän sumppia.

Näin esimerkillisen tiedemiesmäistä käytöstä ei voi muuta kuin ihailla. Hieno mies.

torstai 13. lokakuuta 2011

McAamu

Heinäkuun lopussa sain kirjeen yliopiston asuntolaani, jossa ilmoitettiin että minun tulisi etsiä itselleni uusi majapaikka syyskuun loppuun mennessä. Syyskuun lopulla siirsinkin kamani uuteen osoitteeseen. Muuttoprosessi itsessään oli melkoinen, joten jätän sen tarkemman kuvailemisen seuraavaan blogikirjoitukseen. Muuton myötä vaihtui aamuinen 200:n metrin työmatkani vajaan puolen tunnin pyöräilyyn. Tämä sinänsä on ihan mukavaa vaihtelua ja heräämiseni onkin muuton myötä aikaistunut parilla tunnilla. Työmatkan varrelta löytyy myös useita ravintoloita, joista suunnilleen puolimatkassa sijaitseva McDonald's on tullut muutamana aamuna testattua.
Puolimatkan keidas.
Paikallisen ketjun yksi erikoisuuksista on ns. McAamu, eli "asa makku" paikallisella murteella. Ravintolaan voipi siis mennä mutustelemaan aamupalamenun erikoisannoksia, joita tarjoillaan aina klo 10:30 asti. Tarjolla on erinäisiä aamupalavariaatioita joissa sämpylän väliin on tungettu milloin kananmunaa ja pekonia milloin mitäkin. Vaikka en mikään suuri McFani olekaan, niin ainakin pannukakkuaamiainen vaahterasiirapilla oli yllättävän hyvä (vaikkei kenties terveellisemmästä päästä olekaan).
Ravintolarakennus ei atmosfääriltään suomalaisesta vastineestaan paljonkaan poikkea.
McAamiaisella tuskin tulee joka aamu käytyä, mutta kerran viikossa tai kahdessa se on ihan mukavaa vaihtelua aamurutiineihin. Aamupalamenustakin on vielä yli puolet kokeilematta, joten aamiasvalikoimaan en ole ainakaan vielä ehtinyt kyllästymään.
 
McAamiainen - kuvan annos 250 yeniä, eli nykykurssilla noin 2 euroa ja 35 senttiä.


lauantai 8. lokakuuta 2011

Sähköpostin käytön jalo taito

Viime kuussa osallistuin muutamaan konferenssiin. Kuten yliopistomaailmassa monesti on tapana, niin konferenssimatkaaja antaa yliopistolle korotonta lainaa maksamalla kulut itse ja anomalla rahojaan jälkikäteen yliopistolta takaisin. Muutama viikko matkaltapaluun jälkeen sähköpostiini saapui vihdoin tiistaiaamuna viesti, jonka sisältö voidaan tiivistää seuraavaan virkkeeseen: "Korvaamme matkakulujanne n:n yenin arvosta.". Tieto summasta itsessään on tietysti ihan kiva, mutta viesti ei sisältänyt minkään sortin erittelyä, joka mahdollistaisi summan oikeellisuuden tarkistamisen. Viestin loppuun oli kuitenkin ystävällisesti liitetty sähköpostin lähettäneen kirjanpitoyksikön yhteystiedot, joiden yhteyteen oli vieläpä kirjailtu kehotus: "Tähän sähköpostiin liittyvät kyselyt voi lähettää ao. osoitteeseen".

Koska kyseessä oli kuitenkin yli viikonmittaisen konferenssireissun kulukorvaus mistä johtuen korvaussummakin oli kohtuullisen suuri, halusin luonnollisesti varmistaa summan paikkansa pitävyyden. Lähetinkin tiedustelumeilin, jossa pyysin nähdä erottelun summasta jotta voisin varmistua sen oikeellisuudesta. Tämän jälkeen unohdin koko asian.

Iltapäivällä labran apulaisprofessori saapui pöytäni ääreen ja kysyi hieman vakavan näköisenä olenko kenties lähettänyt sähköpostia suoraan kirjanpitoyksikköön. Vastasin lähettäneeni postia, ja kerroin syyksi haluni nähdä erittelyn matkakorvauksesta. Apulaisproffa totesi tähän ettei kirjanpitoyksikköön saisi lähettää suoraan sähköpostia. Kerroin hänelle puolestani sähköpostissa olleesta yhteydenotto-osoitteesta sekä viereen liitetystä kehoituksesta lähettää tiedustelut kyseiseen osoitteeseen. Proffa ei tahtonut ensikuulemalta uskoa, joten näytin hänelle kyseessä olevan meilin.

Meilin luettuaan apulaisproffa myöntyi sanomaan että osoite on tosiaan olemassa, ja jatkoi heti perään että siihen ei kehotuksesta huolimatta tule kuitenkaan lähettää postia. Olin tietämättäni ohittanut pitkän hierarkiaketjun ja välissä olevat ihmiset olivat vetäneet tästä riisinjyvän nenäänsä. Vastausta tiedusteluuni en ollut saanut koska se oli valunut alas hierarkiaketjun portaita pitkin aina apulaisproffalleni saakka.

Lopulta kävi ilmi että matkakorvaukseni kuluerittely oli myös saapunut apulaisproffalle, mutta jo useita päiviä aikaisemmin. Hän oli kyseisen läpyskän hyväksynyt näyttämättä sitä minulle. Asian selvittyä hän tuli anteeksi pyydellen näyttämään sitä minulle, ja tarkistettuani erittelyn totesin loppusumman täsmäävän. Hierarkiaketjun alemmilla asteilla olevat tutkimusinstituuttimme toimistotädit olivat kuulemma päivitelleet että mikäköhän laskussa ei mahda täsmätä, vaikka olin vain halunnut tarkistaa loppusumman.

Taas tuli todettua että Japani on byrokraattien unelmavaltio.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Japanilaisesta tehokkuudesta

Joku saattaa erehtyä kuvittelemaan että japanilaiset työskentelisivät tehokkaasti. Mutta kuten jokainen Japanissa työskennellyt tietää, niin tämä harvemmin pitää paikkaansa. Sain itse tällä viikolla kokea jälleen miten tehokasta tutkimuksen tekeminen paikallisten kanssa voi parhaimmillaan olla.

Tarvitsin alkukesästä eräiden näytteiden mittaamiseen laitetta jota ei meidän laboratoriostamme löydy. Proffa ehdotti että kävisin tekemässä mittaukset toisessa samaan yliopistoon kuuluvassa labrassa. Proffa vieläpä painotti että kyseiseen labraan on erittäin hyvät välit, joten heidän laitteillaan pääsee mittaamaan lähestulkoon koska tahansa.

Kesäkuun loppupuolella lähetin kyseisen laboratorion apulaisprofessorille viestin, jossa ystävällisesti tiedustelin voisiko heidän labrassaan lojuvaa ja kyseisen apulaisproffan vastuulla olevaa härveliä kenties lainata pariksi tunniksi. Apuproffa vastasi että laitetta toki saa käyttää, mutta minun pitäisi ensin pyytää professoriani pyytämään heidän laboratorionsa professorilta virallista lupaa laitteen käyttöön O_o ... 

Ei kai siinä sitten muu auttanut kuin pyytää professoria lähettämään viesti em. labran professorille. Seuraavana päivänä saapui postilokeroon vastaus, jossa kerrottiin että laitetta saa ilman muuta käyttää ... mutta ... ... parhaillaan laite on epäkunnossa, joten he ilmoittavat sitten kun se on saatu korjattua o_O ... ... häh???? Eihän sille tietystikään mitään voi jos laite ei toimi, mutta mikäköhän mahtoi olla syynä sille ettei heti alkuun voitu mainita laitteen olevan epäkunnossa.

Koko asia oli jo painunut unholaan, kunnes tällä viikolla saapui viesti että laite on saatu kuntoon. Paikalla olisi vieläpä eräs labran opiskelija, joka opastaisi laitteen käytössä. Erehdyin jo hetken ajattelemaan että mittaukset saataisiin ensi viikolla valmiiksi: "Okei, näytteet mukaan ja mittaamaan. Homma on hoidettu parissa tunnissa...". Menin sitten ilmoittamaan laboratoriomme apulaisproffalle että menisin tekemään mittaukset ensi viikolla. Hän otti asiakseen ilmoittaa että olisi ensi viikolla kiireinen. Sanoin että eipä tuo haittaa selviäisin mittauksista itseksenikin. Apuproffa kertoi ettei hän sitä epäillytkään, mutta hänen nyt vain täytyisi olla mukana ensimmäisellä kerralla... O_o ... ... ... juu

Pääsimme sitten apuproffan kanssa yhteisymmärrykseen että häneltä löytyisi hieman aikaa maanantaiaamulla. Hän tiedusteli toisen labran opiskelijalta että onnistuisiko mittaaminen tällöin. Kuten arvata saattaa, niin opiskelija oli juuri maanantaina kiireinen mutta muut päivät kävisivät. Apuproffa kyseli vielä meilillä että sopisiko tiistai-iltapäivä minulle. Kuinka sattuikaan niin se olisi ensi viikolla ainut ajankohta joka ei taasen sopisi minulle. Seuraavan kerran apulaisproffan kalenterissa on kuulemma tilaa kuukauden päästä, joten pari tuntia kestävä mittaus saa vielä toistaiseksi odottaa ainakin kuukauden päivät. Tämähän on toki täysin ymmärrettävää, koska eihän nyt tietenkään ole soveliasta että kaltaiseni maanmatonen tulisi mittailemaan ilman apulaisprofessorin henkilökohtaista esittelyä...

Se siitä tehokkuudesta sitten...

tiistai 23. elokuuta 2011

Takaisin arkeen

Hyvin ansaittu kesäloma on nyt takana, ja viimeviikkoisen konferenssimatkan jälkeen oli maanantaina edessä jälleen paluu arkeen. Pääsinkin nopeasti tutustumaan erään japanilaisen tutkijanalun sielunelämään, kun yksi labran maisteriopiskelijoista viittoi minut koneelleen.

Ensin kaveri halusi näyttää jotain sivustoa missä oli listattu eri maista tulleiden ihmisten mielipiteitä Japanista. Sivuilta näytti löytyvän lähinnä asioita joista eri henkilöt pitivät tai joista he eivät tykänneet. Tässä ei sinänsä ollut vielä mitään epätavallista, mutta seuraavaksi kaveri kaivoi esiin toisen nettisivun.

Sivulla oli maailman kartta. Kartassa eri valtioita oli kuvattu vaihtelevilla väreillä. Luin mitä värit kuvasivat, ja tunsin taas olevani loman tarpeessa. Maisteriopiskelija parahti hädissään; "Katso nyt! Japani on kaikista viimeisimpänä!".

Mainittakoon lopuksi että kartassa olleet värit kuvasivat miesten sukuelinten keskimääräisiä pituuksia eri valtioissa :D

maanantai 15. elokuuta 2011

Tuotteiden nimeämistä parhaimmillaan

No niin, yritetäänpä aktivoida blogia jälleen pienen hiljaiselon jälkeen.

Aloitetaan kevyesti arvostelemalla tänään kaupassa vastaan tullut erikoisuus. Kyseessä siis suklainen naposteltava nimeltään "Crunky Ball Nude". Tuote on epäilemättä rapehkon Crunky-nimisen suklaalevyn erikoisversio, joka on saateltu pallonmuotoon. Pakkauksessa lukee lisätekstinä karkeasti käännettynä: "Suklaan vaatteet riisuttiin", mikä ilmeisesti viittaa siihen miksi sana Nude on päätynyt tuotteen nimeen. Se että mitä yo. slogan on käytännössä tarkoittavinaan jäi itselleni hieman hämärän peittoon, sillä tuote ainakin maistuu suklaalta.

Pakkaus joka eroaa massasta.
Pallerot ovat rapeahkon rouskuvaisia ja maistuvat suklaalta. Ei yhtään hassumpi naposteltava suklaanystäville. Tuote muistuttaa etäisesti Fanipaloja. Kokonaisarvosanaksi kouluasteikolla tipahtaa kahdeksikko. Hintakaan ei ollut paha, vaivaiset 105 jeniä. Raati suosittelee.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Japanilaista palvelukulttuuria

Tänään menin tavalliseen tapaani töiden jälkeen hieman kuntoilemaan. Treenien jälkeen istahdin hetkeksi kuntosalin saunan lauteille palauttelemaan väsyneitä lihaksiani. Muutaman minuutin kuluttua saunan ovi avautui ja sisään astui eräs kuntosalin työntekijöistä täysissä pukeissa. Hän sulki oven perässään samalla kääntyen kohti lauteita, ja kumarsi munasillaan olevalle yleisölleen.

Työntekijä: "Anteeksi että häiritsen... Mahtaakohan haitata jos television kanavaa vaihdetaan?"

*Hetken hiljaisuus (Huom. Japanilaiset saunat on yleensä varustettu televisiolla)

Työntekijä: "Kiitän myötäsukaisuudestanne... Anteeksi että häiritsin"

Työntekijä kumarsi vielä kerran kohti lauteita ja poistui sen jälkeen saunasta. Tilanne oli niin koominen että itselläni petti pokka heti kun jamppa oli poistunut näköpiiristä. Japanilainen setä vieressäni hieman mulkoili meikäläisen suuntaan ihmetellen että mikäs vaaleaa poikaa niin naurattaa.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Hedelmien geometriaa - summer edition

Marraskuussa esittelin blogin lukijakunnalle kuution muotoon kasvatettuja hedelmiä, joiden Suomen kielinen nimi jäi hieman hämärän peittoon (ilmeisesti se on persimoni tms.). Viime viikolla tuli kaupassa vastaan astetta kookkaampi kulmikas hedelmä.
Kulmikas vesimeloni. Huikeaa!
Persimoneista poiketen vesimelonit ovat melkoisen kookkaita, joten niiden kasvattaminen kuution muotoon saattaa jopa logistisesti olla järkevää. Pitääkin ensi kauppareissulla tarkistaa kuutiomelonin hinta. Jos vaikka ostaisin yhden kokeilumielessä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Vespa amino acid mixture

Tämä ytimekkäästi VAAM-nimellä markkinoitu urheilujuoma on esimerkki siitä millaisia innovaatioita saattaa syntyä kun lähdetään tutkimaan päällisin puolin merkityksettömiltä vaikuttavia ilmiöitä. Japanin jättiherhiläisiä tutkinut tohtori sattui aikoinaan huomaamaan että pistiäiset lensivät huomattavan pitkiä päivämatkoja. Ravinnoksi herhiläiset nauttivat ruokkimiensa toukkien erittämää nestettä. Tarkemmat testit osoittivat että kyseinen neste sisältää 17:sta eri aminohappoa. Tutkimuksissa kävi myös ilmi että neste auttoi muuntamaan herhiläisten rasvavarantoja energiaksi.

Tutkimusten pohjalta paikallinen juomavalmistaja kehitteli VAAM-nimisen urheilujuoman, joka markkinointipuheiden perusteella hyödyntää ruumiin rasvavarantoja muuntaen niitä energiaksi. Juomavalmistajan palkkalistoilla olevat tutkijat ovat julkaisseet asian tiimoilta myös useita tieteellisiä artikkeita.  Sydneyn olympialaisissa maratonilla kultaa voittanut japanilainen naisjuoksija Naoko Takahashi mainitsi voittonsa johtuneen em. urheilujuoman nauttimisesta. Lisää juttua ihmejuomasta löytyy täältä.

Testailin juomaa empiirisesti kuntosalikäynnin yhteydessä, mutten voi väittää huomanneeni mitään erityisiä vaikutuksia. Mainittakoon ohimennen juoman olleen maultaan melko laimea ja täten helposti juotava. Tarinan opetuksena olkoon että tuotteeksi asti päätyviä keksintöjä saattaa yliopistoissa syntyä vaikkei alkuperäinen tutkimus tällaisiin päämääriin olisi tähdännytkään.

Treeneihin testausmielessä ostamani VAAM-puteli. Japanin ulkopuolella kyseistä tököttiä ei kauppojen hyllyiltä taida löytyäkään.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Pesistä japanilaisittain

Baseball - tuo amerikkalaisten höpönassujen hellyttävän hölmö ajanviete - sattuu olemaan melkoisen suosittu laji myös paikallisten keskuudessa. Pari viikkoa takaperin kävin katsastamassa Osakalaisen Orix Buffaloes -nimisen joukkueen ottelun maan pääsarjatasolla. Ammattilaispelejä en ollut ennestään nähnyt, mutta olen vuosia sitten erehtynyt paikan päälle katsomaan erästä yliopistojoukkueiden välistä matsia eivätkä painajaiset ole vieläkään täysin lakanneet. Ajattelin kuitenkin antaa lajille vielä yhden mahdollisuuden.


Kyocera dome.
Pelipaikan virkaa toimitti joukkueen kotistadion Osakan keskustan lähistöllä. Kavereiksi matsiin oli valikoitunut yksi jenkki ja yksi kanukki, jotka saivatkin selittää lajin sääntökiemuroita pelin aikana. Peli ei tosin ollut ehtinyt alkaakaan kun istumapaikkojen läheisyyteen saapui oluttynnyriä selässään kantanut neitokainen. Tämän seurauksena seurueemme kukkarot kevenivät 700:lla jenillä per naama. Miksei suomalaisissa urheilutapahtumissa pelaa palvelu näin hyvin?

Onnistuimme saamaan suhteellisen hyvät paikat

Itse ottelu kesti noin kolmisen tuntia ja päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon 3-2 lukemin. Kaikki kotijoukkueen juoksut syntyivät yhdestä ajolähdöstä, joten äksöniä ei matsin aikana hirveästi ollut. Aika kuitenkin kului katsomossa leppoisasti tunnelmasta ja virvokkeista nauttien. Päätyipä edustamani ulkomaanpelleosasto jopa vielä stadionin valotaululle, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa entisestään. Baseballin perimmäinen tarkoitus näyttäisikin olevan tarjota tekosyy muutaman oluen nauttimiseen.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Päivän Engrish

Ohessa pari hupaisaa kylttiä, jotka bongasin eilen Osakassa.

Seuraavan kerran kun tarvitsen vaatekaapin täydennystä suuntaan suoraa päätä vaatekauppa Herra kylpevään apinaan.

Laitattaisitko kyntesi täällä? o_O

tiistai 24. toukokuuta 2011

Sunnuntai-illan kuumotukset

Sunnuntai-illalla yhdentoista maissa olin palaamassa kotiin illan riennoista. Asuintalolleni johtava tie on melkoisen heikosti valaistu, eikä tiellä juurikaan liiku ihmisiä. Matkaa asunnolle oli noin parisen sataa metriä, kun takaani alkoi kuulua rytmitettyä helinää. Katsoessani taakseni näin kahden tumman hahmon hölkkäävän itseäni kohti. Japani on epäilemättä yksi maailman turvallisimmista valtioista, mutta tässä vaiheessa rupesi hieman mietityttämään että mitähän porukkaa sieltä oikein on tulossa.

Jatkoin kävelyä asuintaloani kohti normaalisti tahtia kiristämättä. Askeleiden kaiku selkäni takana voimistui. Noin viisikymmentä metriä ennen kotitalon rappusia muuttuivat juoksuaskeleet kävelyksi.

"Iltaa!"; kuului takaani. Käännyin ääntä kohden nähdäkseni kaksi poliisia.

Minä: "... Iltaa..."
Poliisi #1: "Oletteko mahdollisesti nähnyt humalaista miestä näillä nurkin?"
Minä: "Tuota... enpä ole sattunut näkemään..."
Poliisi #1: "Kiitos avustanne."

Tämän jälkeen poliisit kääntyivät kannoillaan ja hölkkäsivät pois. Hyvä etten ollut humalassa, muuten sedät olisivat varmaan korjanneet meikäläisen talteen.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kylmää kyytiä

Japani on erinomainen matkailukohde jos sattuu olemaan teen ystävä. Teetä on tarjolla kaikissa eri olomuodoissaan joka paikassa - aina. Jos taas satut olemaan kahvin ystävä niin tänne ei ainakaan sen tähden kannata matkustaa. Tällaiselle tapakahvittelijalle ei ole aina helppoa seurata sivusta mitä kaikkea täällä yritetään tyrkyttää kahvina. Kuluikin hetki ennen kuin onnistuin löytämään makuhermojani miellyttävän kahvituotteen. Se löytyi niinkin yllättävästä paikasta kuin juoma-automaatista. Paikalliset juoma-automaatit nimittäin myyvät lämmintä kahvia tölkeissä. Hintakaan ei ole este, sillä vaatimattomalla euron hinnalla pääsee nauttimaan sumpista.

Tavallinen juoma-automaatti, jossa alarivin punaisilla lapuilla varustetut juomat ovat lämpimiä kun taas ylärivien sinilappuiset juomat ovat kylmiä.
Kuten paikalliseen juomaskeneen kuuluu, niin valinnanvaraa kahveissa on tuhottoman paljon. Valitettavasti kuten muidenkin juomien kohdalla, suurin osa tarjonnasta on vähemmän laadukasta. Kokeiltuani useita kahvilaatuja löysin kuin löysinkin suosikkini.

Eilen alkoi taas kahvihammasta kolottamaan ja päätin piipahtaa läheisellä automaatilla. Perille päästyäni odotti minua automaatilla yllätys. Automaattia hallinnoiva firma oli ilmeisesti päättänyt ettei näin kesän lähestyessä kukaan välitä enää lämpimistä juomista. Niinpä automaatin kaikki juomat olivat kylmiä. MUKAAN LUKIEN KAHVIT!
Jääkahvissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta valitettavasti jääkahvi tässä maassa tarkoittaa vain normaalia kahvia jonka annetaan jäähtyä (pahimmassa tapauksessa kahvin joukkoon vielä viskataan kourallinen jäätä). Taitaa olla edessä kahviton kesä, jollen sitten lankea seireenien kutsuun ja ala ryystämään Starbucksin neljän euron kahveja.


Juoma-automaatti, joka myy sitä ainoaa hyvää kahvia. Kuten huomaatte tästä maatista saa vain kylmiä puteleita.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kiitos ja anteeksi

Jokainen Japanissa aikaa viettänyt tietää että kunnollisen leivän löytäminen täältä on lähes mahdotonta. Niinpä kuullessani Kiotossa sijaitsevasta suomalaisleipomosta tunsin siellä vierailemisen eräänlaiseksi kansalaisvelvollisuudeksi.

Leipomon nimi on ytimekkäästi "Kiitos" ja paikkaa pyörittää keski-ikäinen japanilaissetä, joka tarinoi viettäneensä 90-luvulla pari vuotta Lahdessa. Palattuaan Japaniin kaveri pisti leipomon pystyyn ja 16 vuotta myöhemmin on edelleen samalla tiellä.

Suomalainen leipomo.
Paikkaa ei ollut ihan helppo löytää, mutta onneksi kännykän gps-paikannus auttoi perille. Myymälä oli sisätiloiltaan sen verran ahdas ettei sinne juuri muutamaa asiakasta enempää kerralla mahtunut. Tämähän ei toki haitannut ollessani puljun ainoa asiakas. Tarjolla oli karjalanpiirakoita, erilaisia leipiä ja leivoksia yms. Olisin mielelläni ostanut ruisleipää, mutta tarjonta ei miellyttänyt silmää. Niinpä päädyin ostamaan perunalimppua ja leivoksen joka muistutti hieman korvapuustia.

Ostokset
Mystinen korvapuustin ja rusinapullan sekoitus meni alas kahvin kera ihan ok, mutta enpä sen vuoksi lähtisi uudestaan kaupungin toiselle laidalle. Perunalimppu oli myös melkoinen pettymys. On vaikea sanoa missä on menty vikaan, mutta lopputulos ei ollut järin häävi. Säädyllisen leivän metsästys jatkuu. Toistaiseksi japanilaiset voivat pitää leipänsä. Itse pysyttelen misokeitossa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Terveystarkastus 2

Tänään tuli taas käytyä yliopiston vuosittaisessa terveystarkastuksessa. Johan viime käynnistä olikin vierähtänyt reilut neljä kuukautta. Homma hoitui saamaan tyyliin kuin viimeksikin, sillä erotuksella etten joutunut erikseen matkustamaan pääkampukselle. Yliopiston lääkintätiimi keuhkoröntgenautoineen oli nimittäin saapunut turvaamaan terveyttämme viereiseen rakennukseen. Vikaa ei miehestä löydetty ja onnistuin jopa puhumaan itseni ulos röngenkuvailusta, joten aikaakaan ei tähän leikkimiseen tarvinnut juurikaan uhrata.
Kyselin myös hieman lääkärisedältä että miksi niitä keuhkoröntgenkuvia niin hanakasti otetaan. Vastauksena sain kuulla tarinoita vanhoista tuberkuloositapauksista, sekä jostain toisesta taudista jonka japaninkielinen nimi meni kuitenkin hieman ohi. Olisikohan ollut keuhkoahtauma tms. Setä jutteli  myös jotain keuhkosyövän etsimisestä, mutta enpä tosin tiedä paljonko röntgenkuvat tähän auttavat.

Aamupäivän piristys oli respan tätien reaktio, kun kirjoitin nimeni japanilaisia äänteitä kuvaavilla tavumerkeillä, eli katakanalla. Se oli heille jotain aivan käsittämättömän hienoa. Kyseisen merkistön opetteluun kuluu kuitenkin vajaa viikko, joten reaktio oli ehdottoman perusteltu.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Uusi dieetti

No niin, vatsa alkaa hiljalleen olla kunnossa. Eihän siihen mennytkään kuin pari viikkoa. Onnistuin kuitenkin välttymään ass view™ -kameralta, joten kaikki on siltä osin kunnossa. Pari viikkoa vatsavaivaisena näkyy myös puntarilla, sillä elopaino putosi noin 5 prosenttia. Näin hoikassa kunnossa en ole tainnut koko aikuisiälläni ollakaan, joten nyt ei ainakaan tarvitse huolehtia kesäkuntoon pääsystä. Sairaalassa tuli lopulta käytyä neljästi. Eivätpä nuo mihinkään kunnon diagnoosiin lopulta päätyneet, mutta sainpahan oireita lievittäviä lääkkeitä. Viereisen apteekin henkilökuntakin tuli suhteellisen tutuksi. Nyt taitaa kuitenkin olla aika etsiä uusi harrastus, sillä nää sairaalapiirit alkaa olla mun osalta jo niin loppuun kolutut ettei sillä saralla ole enää mitään yllätyksiä tarjolla.

Viikonloppuna tulikin käytyä Osakassa asti äänestämässä. Lisäksi kävin koittamassa tuntuuko piknikillä oleminen erilaiselta ja näyttävätkö kirsikkapuut komeammilta Osakan puolella. Täytyy sanoa että tässä tapauksessa ruoho on vihreää aidan molemmin puolin.
Kukkaloistoa Sakuranomiyan aseman lähistöllä.
Lisää kukkia.
Ja vieläkin samaa settiä...

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Hanami - kukkien tiirailua

Kirsikankukkien kukinta eli sakura on juuri saavuttamassa suurinta loistoaan täällä. Niinpä järkkäilin viime viikonloppuna hanamin, eli kukkienkyyläilytapahtuman. Porukkaa saapuikin paikalle ihan mukavasti ja pääsimme nauttimaan hanamipiknikistä 15 hengen voimin. Ilma oli kylmä eikä kukintakaan ollut vielä päässyt parhaimmilleen, joten piknikistä sai nauttia melko rauhassa. Koko puisto oli lähes tyhjä. Hauskaa oli silti. Lyhyestä virsi kaunis: ohessa muutamia kuvia.

Kirsikankukkia
Piknikpuiston ihmisvilinää.
Kämpän edusta eilisiltana.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Up in the ass - Part II: Fist of fury

Koska vatsa oli vielä tänäänkin (viikko oireiden alkamisen jälkeen) melkoisen kipeä, niin päätin käydä morjestamassa lääkärisetää uudemman kerran. Tällä kertaa päivystämässä oli eri kirurgisetä kuin viimeksi. Kaveri katseli hieman papereitani ja kyseli kysymyksiä samalla kun minulta mitattiin kuume. 37,4-astetta, eli pientä lämpöä siis. Sitten tuli jälleen käsky makuulle. Kaveri tunnusteli vatsaa hetken, jonka jälkeen totesi että kun nyt on kulunut kuitenkin jo viikko niin hän määrää antibiootteja. Kaveriksi sain lääkkeitä vatsakipuun ja ripuliin. Hip hei.

Lääkärisetä totesi loppuun että jos vatsa ei näillä lääkkeillä ala paranemaan, niin sitten itse suolistossa saattaa olla jotain häikkää. Siinä tapauksessa meinaavat kuulemma tunkea kameran meikän hanuriin... HEHHEEEEHEHEEEEE!!!!

Enpä ole ikinä toivonut yhtä paljon että antibiootit hoitaisivat homman. Tony Halmetta siteeraten: "Exit only"... :D

torstai 31. maaliskuuta 2011

Up in the ass of Timo

Viime perjantai sujui suhteellisen normaaleissa merkeissä, mutta illalla rupesi vatsassa tuntumaan hassulta. Muutamaa tuntia myöhemmin tärisin kylmissäni peiton alla ja yritin löytää asentoa missä vatsan väänteet eivät tuntuisi kestämättömiltä. Selvittyäni viikonlopusta alkoi olo maanantaina tuntua jo paremmalta. Illalla tuskaisuus saavutti kuitenkin aivan uudet sfäärit, joten tiistaiaamuna päätin mennä testaamaan lähisairaalan palveluiden tason.

Sairaalakäynti alkoi rekisteröitymisellä sairaalan tietokantaan, joka oletettavasti on huoneellinen arkistokaappeja. Sen jälkeen minut ohjattiin sisätautiosastolle odottelemaan lääkärin vastaanottoa. Sisätautiosaston odotushuone oli pullollaan vanhuksia. Sain respan tädeiltä täytettäväkseni lomakkeen, missä kyseltiin perustietoja yleisestä terveidentilastani, sekä ilmaantuneista oireista. Täyttäessäni tuskissani lomaketta, nojautui vieressä istunut keski-ikäinen tätihenkilö yllättäen minua kohti ja sanoi "Vau, osaatpas lukea japania hyvin". Tilanteesta hieman hämmentyneenä väänsin tuskaisen naamani tekohymyyn ja kiitin tätiä kommentista. Joiltain ihmisiltä ei vaan näytä löytyvän tippaakaan tilannetajua...

Reilun puolentunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärin juttusille. Lääkäri jutteli hetken mukavia ja käski minut sitten makuulle. Tunnusteltuaan vatsaani hetken hän arveli että kyseessä olisi vatsaflunssan aiheuttama suolistotulehdus tms, josta pahin olisi varmaan jo ohi. Lisäksi hän määräsi jotain lääkkeitä ja passitti vielä kirurgin tms. puheille.

Kirurgille ei jonoa juuri ollutkaan, joten pääsin vastaanotolle lähes suoraan. Kirurgi jututti hetken mukavia, ja käski minut taasen makuulle. Seuraavaksi tuli käsky kääntyä kyljelle, laskea housut ja nostaa polvet koukkuun. Hengitys ulos ja...UP IN THE ASS OF TIMO! En tiedä mikä kaukoputki sinne meni, mutta en ottaisi heti uusiksi.

Kirurgi määräsi lisää lääkkeitä, jotka sain noutaa heti sairaalan viereisestä apteekista. Aikaa kului kokonaisuudessaan vain puolisentoista tuntia, ja hintaa lystille tuli lääkekuluineen noin 35 euroa. Omat odotukseni japanilaisten sairaaloiden suhteen eivät olleet järin korkealla, mutta tässä tapauksessa palvelun laatu ja nopeus tuntuivat kyllä voittavan suomalaisen arvauskeskusmeiningin selvästi. Toivottavasti ei siltikään tarvitsisi alkaa paikallisissa sairaaloissa useammin ravaamaan, sillä eihän se missään tapauksessa mitään huvia ole.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Jälkijäristyksiä

Itse järistys eivätkä sen paremmin jälkijäristyksetkään ole Kiotossa tuntuneet, mutta niiden sivuvaikutuksia on ollut huomattavissa. Henkilökohtaisesti suurimpia seuraamuksia on ollut ensiviikkoisen konferenssin peruuntuminen. Konferenssi oli tarkoitus järjestää Yokohamassa, eli siis Japanin Espoossa, mutta perjantaina ilmoitettiin ettei tapahtumaa tultaisi järjestämään. Varsin riemukkaan ilmoituksesta teki se tosiasia, että olin juuri torstaina saanut hiottua japaninkielisen esitelmäni valmiiksi. Eipä siis mennyt hukkaan sekään viikko töissä. 

Nettisivuilla oli kuitenkin muistettu mainita että konferenssiesitykset "lasketaan" pidetyiksi tapahtuman peruuntumisesta huolimatta. Turha siis odotella ilmoittautumismaksujakaan takaisin tilille. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hamsterit

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani mainitsinkin, niin järistys ja siitä seurannut tsunami eivät ole täällä Kansain alueella juurikaan näkyneet. Tänään bongasin kuitenkin ensimmäiset seuraamukset. Meininki lähisupermarketissa ei oikeastaan poikennut normaalista paitsi saavuttaessa pikanuudelihyllyjen kohdalle, jossa näky oli seuraava:

Ydinvoimalasta viis, raamenit loppuu! Paniikki!!!!!!APUA!!!!
Hyvät asiakkaat: tavaratoimituksissa esiintyvien vaikeuksien vuoksi pyydämme pitäytymään maksimissaan viidessä kuppinuudelipakkauksessa per asiakas. Vaikka olisittekin ostamassa tavaraa useammalle henkilölle, niin toivomme että pysyisitte silti yhteistyökykyisinä.
Että sellaista. Voin vain kuvitella miten asiat olisivat Suomessa mikäli sinne joskus vastaava katastrofi sattuisi rantautumaan. Jos siellä jo nyt hamstrataan joditabletteja niin...

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Järistyksestä, pysäköinnistä ja sähkönjakelusta

Lienee paikallaan kommentoida viime aikojen tapahtumia myös blogissa. Järkyttävistä uutiskuvista huolimatta järistys ei ole näkynyt Kiotossa juuri mitenkään. On suorastaan hämmentävää katsella televisiosta kokonaisten kylien poishuuhtoutumista, kun samanaikaisesti paikallinen katukuva on muuttumaton. Paikalliset eivät juurikaan puhu tapahtuneesta. Liekö järkytys liian suurta.

Itse järistystä en ainakaan henkilökohtaisesti huomannut. Astetta kovempaan höykytykseen joutuneiden kokemuksista voi lueskella täältä tai TÄÄLTÄ.

Tokiossa ruuan hamstraus on tyhjentänyt kauppojen hyllyjä osittain, ja kuuleman mukaan bensan säännöstely on myös käynnissä (max. 30 l/asiakas). Kansain alueella ei vastaavia ongelmia ole esiintynyt, mutta katsotaanpa mikä on tilanne loppuviikosta. Itä-Japanissa on myös käynnissä sähkön säännöstely. Länsi-Japaniin ei tämäkään asia vaikuta. Syynä tähän on maan infrastruktuuri.

Labran proffa selosti eilen että kun sähköverkkoa alettiin Japaniin pystyttää joskus Meiji-kaudella (?) tuli tietotaito Itä-Japaniin Pohjois-Amerikasta, kun taas Länsi-Japanin verkkoa pystytettiin Eurooppalaisin opein. Tästä seurauksena Tokion alueella sähköverkon taajuus on 50 Hz, kun taas Nagoyasta länteen käytössä on 60 Hz. Tästä johtuen energiaa ei ole myöskään mahdollista ohjata suoraan Itä-Japaniin. Niinpä en henkilökohtaisesti ole joutunut kokemaan sähkökatkoksia.

Viime viikolla järjestettiin Kiotossa eräs symposium. Tapahtuman pääjärjestelijänä toimiva Touhokun yliopiston professori saapui Kiotoon lentokoneella. Sanottakoon tähän väliin että Touhoku on siis alue johon tsunami ja järistys iskivät pahiten. Kyseisen proffan oli alunperin ollut tarkoitus palata perjantaiksi, mutta ennen järistystä hän oli päättänyt siirtää paluunsa lauantaille. Päätös osoittautui onnekkaaksi. Proffan auto oli vähemmän onnekkaasti pysäköitynä Sendain lentokentälle, joten edessä on varmastikin myös auton vaihto.

Ydinvoimalasta huolestuneille suosittelen oheista linkkiä:
MIT:n tutkijat selittävät tapahtunutta FAKTApohjaisesti.

Perjantaina on tilastojen mukaan rikottu myös tämän blogin päiväkohtainen kävijäennätys. Myös sähköpostitiedusteluja omaan hyvinvointiini liittyen on tullut reippaan puoleisesti. Kiitos niistä. Ei mulla täällä mitään hätää ole.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Paniikkinappula

Viikko sitten tein viikonloppureissun Nagoyaan. Luotijunien lippuhintojen hipoessa taivaita päätin säästää kukkaroani valitsemalla junan sijasta bussin. Bussimatkustaminen osoittautuikin kelpovalinnaksi. Matkustusmukavuudessa ei ollut valittamista ja ikkunasta pääsi lisäksi tiirailemaan komeita maisemia.

Noin tuntia ennen määränpäähän saapumista alkoi luonto kutsua, joten lukittauduin bussin takapäähän sijoitettuun hotelli helpotukseen. Asianmukaisten proseduurien jälkeen aloin etsiskelemään huuhtelunamiskaa, joka ei totuttuun tyyliin löytynytkään istuimen takaa. Hetken kuikuiltuani onnistuin paikallistamaan napin, joka oli poikkeuksellisesti sijoitettu keskelle seinää lavuaarin yläpuolelle. Huuhtelu hoitui ongelmitta ja kädet pestyäni palasin istumaan paikalleni.

Vietettyäni viihdyttävän viikonlopun Nagoyassa nousin sunnuntai-iltana jälleen bussin kyytin palatakseni kotiin. Aikani nuokuttua alkoi jälleen tuntua aiheelliselta vierailla saniteettitiloissa:
"Tuttu juttu! Täähän menee vanhasta muistista."
Asianmukaisten proseduurien jälkeen painoin refleksinomaisesti seinälle sijoitettua huuhtelunappia. Jostain syystä huuhtelumekanismi ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan. Niinpä painoin nappia luonnollisesti uudelleen. Tällä kertaa hieman voimakkaammin. Jälleen tuloksetta:
"Mistäs nyt kiikastaa?!?! Mitähän toi teksti tuossa vieressä tahtoo sanoa??
...
... 
Hätätapauksessa paina oheista painiketta.
...
...
Ups! Gulp!"
Tämän jälkeen paikallistin huuhtelunapin noin kaksikymmentä senttimetriä hätäpainikkeesta vasemmalle. Painikkeet muistuttivat ulkonäönsä ja kokonsa puolesta toisiaan, vaikkeivät täysin identtisiä olleetkaan. Hätäpainike ei epäonnekseni ollutkaan räikeän punainen ja selkeästi erottuva.

Koottua itseni palasin huomiota herättämättä paikalleni. Kuski ei tehnyt elettäkään osoittaakseen että mitään normaalista poikkeavaa olisi tapahtunut, joten kenties en ollut ensimmäinen asiakas joka on erheellisesti sekoittanut painikkeet.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Varkaus

Nyt se on sitten tapahtunut... Varkailta ei näemmä ole täysin turvassa edes Japanin maalla. Pyörääni ei kukaan onneksi kähveltänyt, mutta parinkymmenen euron arvoinen valaisin on näemmä tehnyt kauppansa. Eipä tuo nyt muuten hirveästi haittaa, kuin että pimeällä pyöräily ilman valoja on paitsi laitonta (käsittääkseni), niin myös hengenvaarallista :/

O tempora o mores!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Korruptioillallinen

Japanilaiset firmat rekrytoivat uusia työntekijöitä lähes yksinomaan vastavalmistuneiden yliopistokasvattien joukosta. Halutuimpia ominaisuuksia työntekijäkandidaateissa eivät ole kielitaito, tekninen osaaminen tai oikeastaan minkään muunkaan sortin osaaminen, vaan pikemminkin yliopisto josta hakija on valmistumassa. Näin ollen arvostetuimpien yliopistojen opiskelijat ovat haluttua riistaa, ja keinot rekrytoimiseen ovat moninaisia.

Muutama viikko sitten eräs labran entinen opiskelija saapui Tokiosta asti esittelemään nykyisen firmansa toimintaa. Tämän hetkiset opiskelijat kuuntelivat jampan selostuksia ja "laadukkaita" vitsejä koko päivän. Illan hämärtyessä tultiin minulta kysymään haluaisinko lähteä kaupungille syömään. Firma kustantaisi ruokailut kaikille kiinnostuneille, joten ei muuta kuin nimi listaan ja kaupungille hummailemaan.

Cool dining.
Päädyimme lopulta hienoon japanilaistyyliseen ravintolaan, jossa söimme n:n ruokalajin aterian jota säestivät labran entisen opiskelijan kaskut uudesta työpaikastaan. Ruoka oli erinomaista, mutta parasta oli tietenkin hinta. Nyt kun vielä muistaisin mistä firmasta oli kyse ja mikä oli firman toimiala...

torstai 17. helmikuuta 2011

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa...

...paitsi ehkä tässä tapauksessa.

Vaikka hieman epäilenkin, niin joku lukijoista saattaa vielä muistaa lokakuisen retosteluni uudesta pyörästä ja erityisesti siihen ostamastani lukosta. Kyseessähän oli ns. sadan jenin kaupasta ostettu priimatuote. Alunperin arvelin lukkopesään katkeavan avaimen koituvan kyseisen lukon kohtaloksi. Arvaukseni osui melkoisen lähelle.

Tammikuussa alkoivat lopunajan merkit olla jo havaittavissa, kun suojamuovit alkoivat halkeilemaan.

The end is near...
Noutaja saapui lopulta tänään yrittäessäni saada avainta irti lukosta. Ajoittain olen joutunut hieman taiteilemaan jottei avain napsahtaisi poikki, mutta tämäniltainen taisto vaikutti normaaliakin tuskaisemmalta. Pitkällisen väännön päätteeksi sain kuitenkin avaimen vapautettua, ja aloin lukitsemaan pyörää. Lukko ei kuitenkaan tuntunut enää menevän kiinni. Tarkempi tarkastelu paljasti syyn:

Mommy, can I go out and play?!? Please...!!
Lukkopesä oli lähtenyt paikaltaan. Epäilenpä ettei tätä lukkoa enää korjaisi edes MacGyver. Kyseisen sankarin bravuuri taisikin olla lukkojen availu, eikä niiden lukitseminen.

Lokakuussa ostamani lukko pysyi kuitenkin kasassa huomattavasti pidempään kuin olisin ikinä uskaltanut veikata. Nelisen kuukautta ei ole yhtään hassumpi käyttöikä alle euron hintaiselle tuotteelle. Nyt vain pitää toivoa että ennätän ostaa uuden lukon ennen kuin joku hulttio sosialisoi pyöräni omaan käyttöönsä.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Viskin viemää

Viikonloppuna tein seireenien laulun johdattelemana ekskursion läheiseen Suntoryn tislaamoon, joka sijaitsee Kioton ja Osakan välimaastoon asettuvan Yamazakin aseman tienoilla. Japani ei kenties ole Suomessa järin kuuluisa viskeistään, mutta maahan mahtuu kuitenkin muutamia isohkoja viskin valmistajia. Itseasiassa Wikipedia tietää kertoa maan olevan Skotlannin jälkeen maailman toiseksi suurin mallasviskin tuottaja. Viikonloppuisen vierailu kohde, eli Yamazakin tislaamo oli kuitenkin vuonna 1923 auetessaan ainoa laatuaan Japanissa.

Ottamani kuvan perusteella päivä oli näemmä pilvinen, mutta muistoissani Yamazakin tislaamo kylpee ikuisessa auringonpaisteessa.
Tehtaalla vierailu on tehty mahdollisimman helpoksi. Mikäli ryhmäkoko ei nimittäin ylitä kymmentä henkeä, pääsee tehtaaseen tutustumaan ilman ajanvarausta. Mikä parasta, kierros on täysin ilmainen ja muistoksi saa vieläpä tyylikkään viskilasin.

Viime lauantaina iloinen joukkiomme liittyi astetta iloisempien bisnesmiesten sävyttämään seurueeseen, joka kierroksen vetäjän johdattelemana asteli tehtaan uumeniin. Joukkiota opastanut japanilaisneiti selosti viskin valmistusprosessia kuljettaessaan meitä huoneesta toiseen. Tehdasmelusta sekä kielellisistä rajoitteistani johtuen osa selostuksesta meni valitettavasti itseltäni ohi. Mieleeni painui kuitenkin hehkutus siitä miten tuotteiden maku on erityisesti tuunattu japanilaisille sopivaksi.

Tehtaan perimmäiseen nurkkaukseen oli sijoitettu tynnyrivarasto (tai ainakin yksi niistä). Siellä odotti juhlallinen näky, varaston ilman ollessa sakeana tynnyreissä ikääntyvän viskin tuoksusta. Tallella oli myös tehtaan ihka ensimmäinen tynnyri vuodelta 1923. Tynnyrin sisältö on kuitenkin ehtinyt jo haihtua kokonaisuudessaan, ja nykyisellään pönikkä toimittaakin ainoastaan näyttelyesineen virkaa.  

Viski ikääntymässä tammitynnyreissä.
Vierailun päätteeksi seurue ohjattiin maisteluhuoneeseen, missä baaritiskille oli katettu laseja ja tehtaan tuotteita. Valitettavasti viski oli sotkettu highball-nimiseksi pyhäinhäväistykseksi, missä viskitilkan päälle oli kaadettu soodavettä ja kilokaupalla jääpaloja, jotka peittivät alkuperäisen maun lähes kokonaan. Pukuihin sonnustautunutta bisnesmiespoppoota tämä ei pahemmin näyttänyt haittaavan, heidän kantaessaan juomalaseja pöytään kaksin käsin.

Reilun kymmenminuuttisen maistelusession päätteeksi porukka hätisteltiin tehtaanmyymälään, mistä hilpeät bisnesmiehet ostivat kilokaupalla tuliaisia kotiin. Melkoisen tehokas, joskin hieman ennalta-arvattava tapa päättää tehdaskierros.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Pakollinen liukuhihnasushipostaus

Hienot sushiravintolat ovat Japanissa (ja muuallakin) monesti hintatasoltaan tyyriimmän puoleisia. Onneksi kaltaiselleni rahvaalle väelle on kuitenkin tarjolla myös edullisempia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ns. liukuhihnasushiravintolat. Kyseisten ravintelien kantava idea on että istumapaikat on aseteltu kapoisen liukuhihnan varrelle, jonka kyytiin kokit asettelevat kiertoon erinäisiä herkkupaloja. Hihnalta asiakas voi vapaasti poimia mieleisensä annoksen ja pistellä sen tyytyväisenä poskiinsa.  Laskutus tapahtuu jälkikäteen lautaspinon perusteella. Monissa ravintoloissa on käytössä lautasten värikoodaus, jossa annoksen alla olevan lautasen väri kertoo sen hinnan (esim. siniset lautaset 200 jeniä). Joissain ravintoloissa saattavat taasen kaikki annokset olla puolestaan 100 jeniä.

Ohessa muutama videopätkä joulukuisesta reissustani yo. kuvaksen mukaiseen ravintolaan.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Osaka Spa World

Nyt kun varpaidenvälit on saatu paranneltua oli aika uhmata kohtaloa ja suunnata parantelemaan korvienväliä Osakan Spa World -kylpyläkompleksiin. Saman katon alle on onnistuttu kokoamaan kylpy- ja saunakonsepteja maailman eri kolkista. Kylpylän yhteydessä toimii lisäksi myös hotelli, ja jos paikkaa pitäisi kuvailla niin Las Vegas kohtaa Naantalin/Ikaalisten kylpylän osuu melko lähelle.

Suihkulähde sisäänkäynnin edessä.
Käynnissä oli tuhannen jenin kampanja, joten kylpeminen kevensi kukkaroa ainoastaan vajaan 10 euron verran. Lisäksi perille pääsi kämpiltäni junalla noin tunnissa. Siispä menemättä jättäminen ei ollut vaihtoehto.

Spa World ja tonninkampanjan mainosbanneri.

Kylpylää kerroskaupalla.
Tarjolla oli monenmoista kylpyä ja saunaa, eikä huomautettavaa juurikaan jäänyt. Pientä moitetta voisi antaa saunan lämpötilasta, joka olisi voinut olla hieman enemmän kuin 60-astetta. Eikä saunan lattiaa ja LAUTEITA (!!!) olisi kenties tarvinnut päällystää eteismatoilla.

Kylpylä on jaettu aasialaiseen ja eurooppalaiseen osastoon, joista aasialainen on varattu parittomina kuukausina miesten käyttöön, kun taas naiset pääsevät kylpemään tuolloin eurooppalaisittain. Itseni on hankala arvioida kuinka hyvin aasialaiset kylvyt ja saunat vastasivat esikuviaan, mutta helmikuussa olisi mahdollisuus mennä testaamaan eurooppalaista osastoa jossa on tarjolla myös suomalainen sauna. Pitääkin ottaa oma vasta ja saunajuomat mukaan.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Viekasta ravintoneuvontaa

Lounas on yksi päivän kohokohdista työskentelipä sitten missä maassa hyvänsä. Lounasaikaan meillä on tapana mennä labraporukalla kampuksen ruokalaan, jossa on tarjolla hyvää ja monipuolista ruokaa edulliseen hintaan. Heti ensimmäisellä viikolla aloin kiinnittämään ruuan lisäksi huomiota kassatädin ojentamaan kuittiiin. Sen alareunassa vaikutti nimittäin olevan melkoisen paljon tarinaa, joten työkaverien mussuttaessa viimeisiä riisinjyviään aloin lueskelemaan kuittia tarkemmin.

Pohjimmaiseksi oli tulostettu ostamani aterian sisältämä energiasisältö (kcal), sekä kalsium- (mg), suola- (g) ja proteiinipitoisuus (g). Kuinka kätevää, eikös totta. Tämän lisäksi ylle oli printattu ohjeellinen ravintosisältösuositus yhdelle aterialle, sekä miehille että naisille erikseen. Käytössä on asioiden yksinkertaistamiseksi ns. idioottikoodaus, missä ateria on jaettu punaisiin, vihreisiin ja keltaisiin pisteisiin, joista jokainen on 80 kcal:n arvoinen. Esim. miehelle suositeltu annoskoko on täten 2pt. punaista, 1pt. vihreää, ja 7pt. keltaista. Värien merkitystä ei kuitissa ole sen tarkemmin lähdetty avaamaan, koska sehän saattaisi olla liian hämmentävää huippuyliopiston tutkijoille ja opiskelijoille, mutta eiköhän jokainen kykene nuo suunnilleen päättelemään.

Suositusten alle on tulostettuna ostetun aterian ravintosisältö, joten sitä voi näppärästi vertailla ohjeellisiin arvoihin. Ruokalassa on myynnissä lähinnä erisorttisia valmiiksi annosteltuja ruokia, joten ravintoarvojen määritys on ilmeisimmin tapahtunut etukäteen.
Kuittiin on eriteltynä hinnan lisäksi suositus yhden aterian ravintosisällöstä. Lisäksi nuolten osoittamiin kohtiin on kirjattu ostamasi aterian ravintoarvot (punainen (proteiinit?), vihreä (kasvikset, ja vihannekset?) ja keltainen (rasvat, ja kenties hiilihydraatit???)).
Itse ainakin olen huomannut miten kuittiin tulostuvat arvot ohjailevat osittain omia ruokatottumuksia "parempaan" suuntaan, sillä ohjeellisia arvoja tulee tavoitelleeksi lähes alitajuisesti. Lisäksi kuitin alalaitaan tulostuva kilokalorimäärä on omiaan rajoittamaan ylensyöntiä. Vastaava systeemi olisi kenties syytä lanseerata Suomeenkin.