Aina välillä tulee vastaan pieniä asioita jotka tarkemmin ajateltuna ovat hieman outoja. Yritänpä hieman potkia blogia eloon esittelemällä tänään kauppareissulta mukaan tarttuneen esineen. Kyseessä on wc-paperipakkaus, jossa ei varsinaisesti ole mitään tavallisesta poikkeavaa. Ainoastaan että paperi on hajustettu sitruunantuoksuiseksi, mikä on hieman outoa kun ajattelee paperin käyttötarkoitusta. No eipä asiasta sen enempää. Yritän taas kirjoitella hieman tiiviimmin ja järkevämmistä aiheista.
Olen töihin pyöräillessäni monesti ihmetellyt matkan varrella sijaitsevan ostoskeskuksen kylkeen nojaavaa järkyttävän kokoista portaikkoa. Mahtaakohan portaikko liittyä paloturvallisuusmääräyksiin tms. Portaikko vaikuttaa mielestäni hieman ylimitoitetulta siihen tarkoitukseen, sillä kyseessä ei ole mikään järin suuri ostosparatiisi. En ole kertaakaan nähnyt portaikossa yhtään ihmistä, joten muitakaan syytä sen olemassa ololle on vaikea keksiä.
Portaikko ostarin kyljessä.
Olen nähnyt vastaavia porrashirviöitä myös muiden tavaratalojen yhteydessä. En varmastikaan saa enää unta mikäli joku ei paljasta portaikkojen salaista tehtävää. Ei ole aina helppoa elämä maailman toisella laidallakaan.
Toinen ostoskeskus jossa myös kadehdittavan iso porrashässäkkä.
Hyvin ansaittu kesäloma on nyt takana, ja viimeviikkoisen konferenssimatkan jälkeen oli maanantaina edessä jälleen paluu arkeen. Pääsinkin nopeasti tutustumaan erään japanilaisen tutkijanalun sielunelämään, kun yksi labran maisteriopiskelijoista viittoi minut koneelleen.
Ensin kaveri halusi näyttää jotain sivustoa missä oli listattu eri maista tulleiden ihmisten mielipiteitä Japanista. Sivuilta näytti löytyvän lähinnä asioita joista eri henkilöt pitivät tai joista he eivät tykänneet. Tässä ei sinänsä ollut vielä mitään epätavallista, mutta seuraavaksi kaveri kaivoi esiin toisen nettisivun.
Sivulla oli maailman kartta. Kartassa eri valtioita oli kuvattu vaihtelevilla väreillä. Luin mitä värit kuvasivat, ja tunsin taas olevani loman tarpeessa. Maisteriopiskelija parahti hädissään; "Katso nyt! Japani on kaikista viimeisimpänä!".
Mainittakoon lopuksi että kartassa olleet värit kuvasivat miesten sukuelinten keskimääräisiä pituuksia eri valtioissa :D
Vaikka hieman epäilenkin, niin joku lukijoista saattaa vielä muistaa lokakuisen retosteluni uudesta pyörästä ja erityisesti siihen ostamastani lukosta. Kyseessähän oli ns. sadan jenin kaupasta ostettu priimatuote. Alunperin arvelin lukkopesään katkeavan avaimen koituvan kyseisen lukon kohtaloksi. Arvaukseni osui melkoisen lähelle.
Tammikuussa alkoivat lopunajan merkit olla jo havaittavissa, kun suojamuovit alkoivat halkeilemaan.
The end is near...
Noutaja saapui lopulta tänään yrittäessäni saada avainta irti lukosta. Ajoittain olen joutunut hieman taiteilemaan jottei avain napsahtaisi poikki, mutta tämäniltainen taisto vaikutti normaaliakin tuskaisemmalta. Pitkällisen väännön päätteeksi sain kuitenkin avaimen vapautettua, ja aloin lukitsemaan pyörää. Lukko ei kuitenkaan tuntunut enää menevän kiinni. Tarkempi tarkastelu paljasti syyn:
Mommy, can I go out and play?!? Please...!!
Lukkopesä oli lähtenyt paikaltaan. Epäilenpä ettei tätä lukkoa enää korjaisi edes MacGyver. Kyseisen sankarin bravuuri taisikin olla lukkojen availu, eikä niiden lukitseminen.
Lokakuussa ostamani lukko pysyi kuitenkin kasassa huomattavasti pidempään kuin olisin ikinä uskaltanut veikata. Nelisen kuukautta ei ole yhtään hassumpi käyttöikä alle euron hintaiselle tuotteelle. Nyt vain pitää toivoa että ennätän ostaa uuden lukon ennen kuin joku hulttio sosialisoi pyöräni omaan käyttöönsä.
Suurena omenoiden ystävänä olen tottunut syömään niitä lähes päivittäin. Valitettavasti Japani ei ole kuuluisa halvoista hedelmistään. Tänne saavuttuani kasvoi omenoiden himo kuitenkin nopeasti niin suureksi että sisäinen saiturini hävisi henkisen kädenväännön, ja hintavat herkut sujahtivat kauppakassiin.
Kotiin päästyäni huomasin harmikseni etten omistanutkaan kuorimaveistä. Mikäli ei tykkää syödä omenoitaan kuorien kera, muodostaa veitsen puute akuutin ongelman. En tiedä miten lukijakunta keskimäärin omenansa kuorii, mutta henkilökohtaisesti olen tottunut käyttämään ns. perunankuorimisveistä, mistä siis löytyy kaksi terää. Kun on kyseistä veitsityyppiä tottunut käyttämään, ei omenoita kuoriessa ole enää paluuta tavallisten veitsien pariin. Niinpä lähdinkin läheiseen ostoskeskukseen etsimään kaikenkattavaa kuorimisratkaisua - siis veistä.
Koluttuani marketin hyllyjä tuloksetta kymmenisen minuuttia alistuin kysymään neuvoa myyjättäreltä. Suureksi pettymyksekseni hän ei kuitenkaan millään tahtonut ymmärtää kuvailuani taianomaisesta kaksiteräisestä veitsestä, joita hänelle niin kaukaisen maan tuntemattomat asukit päivittäin käyttävät. Pienen etsimisen jälkeen hyllyjen kätköistä löytyi kuitenkin yllättävä kompromissiratkaisu. Keraamisella terällä varustettu veitsi, joka muistutti ulkomuodoltaan partahöylää.
The mighty apple shaver!
Paremman puutteessa ostin sheiverin samalla kiittäen onneani ettei omenoiden kuoria tarvinnut sentään poistaa vahaamalla. Brasilialaiset omenat saattavat tosin olla oma lukunsa.
Testiajoissa kävi ilmi että höylä suoriutuu tehtävästään mukiinmenevästi, mutta ei se siltikään kunnon kuorimaveitselle pärjää. Kertoessani oheista kaskua labran proffalle hän vain tokaisi että tässä maassa omenat kuoritaan normiveitsellä. Sivulauseessa hän kehoitti lisäksi vaihtamaan omenat banaaneihin.
Pelko pois! Unettomat yöt ovat nyt historiaa, sillä tässä tulee kauan odottamanne jatkokertomus. Huonomuistisimmat fanit voivat kerrata ykkösosan sisällön täältä. Kuten viimeksi kävi ilmi, huikean kattohuoneistoni kaakkoissiivessä sijaitsevat makuutilat sekä parveke. Tänään esitellään asunnosta loput.
Aloitetaan eteisestä, jonka tarkkaan harkitut värivalinnat luovat avaruutta ja lämpöä ahtaaseen tilaan:
Heti eteisen viereen on sijoitettu kylpyhuone, joka on mallia moduli:
Nyt ei tarvitse enää mennä ruotsinlaivalle asti nauttiakseen autenttisesta ruotsinlaivatunnelmasta.
Keittiö on kalustettu viimeisten trendien mukaisesti. Kuten kaikki tietävätkin, niin tänä syksynä 70-luku on taas muotia:
Oikeassa reunassa näkyvä induktioliesi on oikeasti hemmetin näppärä keksintö. Perussähköliedestä ei voi edes puhua samassa lauseessa.
Jääkaappi ja mikro eivät sentään ole 70-luvulta.
Viimeisenä olohuone, jonka nurkkaan sijoitettu sohva sopii myös mukavasti asunnon 70-lukuiseen sisustusteemaan:
Sohva on myös epämääräisten tahrojen peittämä, mutta mitä vähemmän tiedän niiden alkuperästä sen parempi.
Olohuoneen-/keittiönpöydästä on muodostunut asunnon de facto operatiivinen keskus. Niinpä lähes kaikki tärkeät päätökset tehdään tämän pöydän ääressä.
Johtuneeko isoista parvekkeelle johtavista lasiovista (ei puhettakaan tupla- saatika triplaikkunoista), mutta asunto on näin kelien viilennyttyä osoittautunut pirun kylmäksi. Tämä tosin on melkoisen normaalia Japanilaisissa asunnoissa, mutta se tieto ei paljoa lämmitä kun aamulla sängystä noustessa huoneen lämpötila on 16-astetta.
Vierailin tänään töiden jälkeen naapuruston ostoskeskuksessa. Sieltä löytyy myös lähistön suurin supermarketti, joten luonnollisesti päätin täydentää muonavarastoja samalla reissulla. Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen saattaa huomiokyky kuitenkin välillä herpaantua. Kotiin saavuttuani huomasinkin etteivät ostamani kananmunat olleetkaan normaalia sorttia, vaan pakkauksen päällä komeili teksti "onsen tamago". Ne ovat siis eräänlaisia löysäksi keitettyjä kananmunia. Ensikerralla muistanen varoa.
Saimme vierailevan norjalaisprofessorin kanssa laboratorion pääproffalta kutsun tulla illastamaan hänen kotiinsa. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme matkaan proffan autolla. Ennen starttausta proffa kuitenkin esitteli erinäisiä lommoja ja naarmuja, joita auto oli vuosien varrella ottanut. Hän myös toisteli matran omaisesti fraasia: "This car is very old...".
Saavuimme perille Kioton prefektuurin etelälaidoille noin tuntia myöhemmin. Proffan vaimo oli laittanut pöydän koreaksi, ja erilaisia herkkuja maistellessa vierähtikin useampi tovi. Yöksi oli tarjolla futonmajoitus tatamihuoneessa.
Ennen nukkumaan menoa kävin pesemässä hampaat. En kuitenkaan tullut ottaneeksi mukaan omaa hammastahnatuubiani, joten lainasin kylppäristä löytynyttä paikallista brändiä. Yllätys oli suuri kun kun harjaamisen aloitettuani ei suuhun tulvahtanutkaan tutunraikasta mintun (tms) makua, vaan suuhun hyökkäsi voimakas suolan maku!?! Tarkempi tarkastelu paljasti karun totuuden, kun tuubin kyljessä olevat sloganit mainostivat suolan hampaita puhdistavaa voimaa. Hrrr...
Seuraavana aamuna oli tarjolla suurin aamiainen mitä olen lähiaikoina syönyt. Aamiaisen jälkeen oli tarkoitus lähteä katsastamaan viereisestä Naran prefektuurista löytyvää temppeliä. Japanilainen vaatimattomuus kiteytyy suhteellisen hyvin proffan antamassa temppeliä koskevassa kuvauksessa: "It is nothing special ... just the oldest wooden building in the world.". Ihan komea tönöhän se kieltämättä oli.
Koska taifuuni nro 14 ohitti Naran ilman mainitsemisen arvoisia seurauksia, oli ilmakin lauantaina mitä loistavin. Tänään onkin sitten tullut vettä senkin edestä. Loppuun vielä tänään ravintolassa bongaamani kyltti. Kun pelkkä tupakointikielto ei riitä...
Kenties pelkkä "No Smoking" jättäisi liikaa varaa tulkinnalle.
Suurena suomalaisena tutkijana ei kämpän hankinta tuottanut suurempia ongelmia - ainakaan itselleni. Homma hoitui erittäin vaivattomasti paikallisen yliopiston henkilökunnan suosiollisella avustuksella. Täytin ainoastaan hakemuslomakkeen yliopiston asuntolaan, josta kämppä sitten järjestyikin.
Koska yliopiston kämppiä on tarjolla suhteellisen rajallisesti, jouduin "tyytymään" hieman normiyksiötä suurempaan perheasuntoon. Kyseessä on mitä ilmeisimmin kahdelle hengelle tarkoitettu huoneisto. Perustan oletukseni siihen tosiasiaan että vuoteita asunnosta löytyy kaksi.
Asuntoa voikin varmaan huoletta kuvailla kaksioksi, sillä sieltä löytyy makuuhuone, keittiö/olohuone, "kylpyhuone" sekä parveke. Tänään esittelyvuorossa ovat makuuhuone ja parveke. Sitten asiaan:
Kuten huomaatte, niin klaustrofobia ei ole ainakaan iskemässä ihan lähiaikoina. Asunto on japanilaisin strandardein melkoisen iso. Varsinkin yhdelle hengelle. Mahtaisikohan respan täti katsoa pahalla mikäli aloittaisin pienen sivubisneksen ottamalla kämppään alivuokralaisen.
Taka-alalla näkyy liukuovin varustettu julmetun kokoinen "oshi´ire"-kaappi. Kalusteet ovat viimeisintä huutoa 70- ja 80-lukujen taitteesta.
Ylläoleva kuva antanee jotain osviittaa huoneen perällä sijaitsevan kaapin mittakaavasta. Kuvassa siis ovat matkalaukkuni, joissa toin n. 30 kg tavaraa Japaniin. Laukuista huolimatta kaappiin voisi vielä kevyesti majoittaa keskikokoisen meksikolaisperheen sekä Jari Sillanpään.
Makuuhuoneesta löytyy myös kirjahylly ja työpöytä. Kirjoja ei juurikaan tullut mukaan, mutta saapuessani tuli hyllyyn heiteltyä erinäisiä tavaroita. Niinpä hylly on vieläkin melkoisen kaaoksen vallassa, mutta eiköhän asia korjaannu viimeistään seuraavan muuton yhteydessä.
Lopuksi vuorossa paikallinen erikoisuus, eli parvekkeelle sijoitettu pesukone. Johtuen paikallisten asumusten varsin rajoitetuista tiloista ei ole olleenkaan epätavallista että pesukonetta ei saadakaan mahtumaan sisälle. Kerrostaloissa sopiva paikka löytyykin usein parvekkeelta, ja koska paikallinen ilmastokaan ei tällaiselle toiminnalle aseta rajoitteita, niin miksipäs ei. Sain itsekin tietää kyseisen pesukoneen olemassaolosta vasta kämppään ensikertaa saapuessani, joten se oli varsin positiivinen yllätys. Parvekkeelta löytyy myös pyykkinaru, enkä toistaiseksi ole löytänyt paidoistani guanotahroja.
Menin maanantaiaamulla kiltisti töihin, kun kukaan ei ollut toisinkaan ohjeistanut. Ulko-ovelle saapuessani huomasin sen olevan lukittu. Se aukesi kuitenkin näppärästi vastikään saamallani avainkortilla. Laboratorion ovelle saapuessani en ollut yhtä onnekas. Tai miten sen nyt ottaa. Ovi oli siis lukossa eivätkä valot työhuoneessa olleet päällä. Labratiloihin ei minulla avainta ollut, joten ajattelin luovuttaa. Viereisen labran tiloissa oli kuitenkin porukkaa paikalla joten päätin vielä tiedustella tilannetta heiltä. Kävi ilmi että noin 10 prosenttia tutkimushenkilökunnasta saapuu yleensä lomienkin aikana töihin. Oman labrani henkilökunta ei ilmeisimmin tähän joukkoon kuulu, joten huokaisin helpotuksesta ja päätin nauttia vapaapäivästä hyvällä omatunnolla.
Naapurilabran proffa vaikutti olevan erittäin pahoillaan siitä etten pääsisi töihin. Kyseli vielä onko Suomessa yleensä tapana tehdä töitä sunnuntaisin ja lomapäivinä. Vaikutti kuitenkin sen verran mukavalta mieheltä etten viitsinyt alkaa vedättämään.
Tänään olikin taasen normipäivä töissä ja lähes kaikki jäivät vielä labraan puurtamaan kun itse suuntasin kuuden jälkeen kotia kohti.
Olen jo useampana iltana katsellut miten parvekkeeni edustalla lentelee pikkulintuja ilta-auringon loisteessa. Tänään olin ripustamassa pyykkiä hieman ennen auringonlaskua, kun eräs lintu lensi tarpeeksi läheltä huomatakseni ettei se ollutkaan mikään lintu vaan se olikin lepakko. Aikamoista. Asuukohan Japanin Bruce Wayne lähistöllä...
Ostin heti tiistaina itselleni polkupyörän. Pyörän omistaminen helpottaa lähistön kaupoissa asioimista huomattavasti. Olenkin huristellut noin kilometrin päässä sijaitsevaan ostoskeskukseen jo useampaan otteeseen.
Siinä se nyt sitten on. Hieno kuin mikä. Kuusi vaihdetta ja rungossa on teksti "Street cross". Yritin nostaa satulan mahdollisimman ylös mutta tuota ylemmäksi sitä ei saa. Enpä siis kykene täysin ojentamaan jalkojani kun pyöräilen, mutta tämä on maan tapa. En ole keksinyt muuta syytä polvet sylissä pyöräilyyn kuin että täten on mahdollista ottaa heti tukea maasta, mikäli tulee äkkipysähdys. Ja niitä täällä kieltämättä tulee useammin kuin Suomessa, sillä kadut ovat todella kapeita ja vilkkaasti liikennöityjä.
Päätin myös hieman kustomoida pyörääni seuraavin tuloksin:
Takavalon virkaa toimittava led, josta löytyy kolme eri asetusta. Erittäin hyödyllinen pimeillä kapeilla kujilla ajaessa.
Etuvalaisimen ostin sadan jenin kaupasta, joten se ei ole mitään parasta laatua, mutta eipä tuo ihme kun hintaa oli vajaa euro. Etuvalaisin on myös välttämätön lisävaruste pimeällä, mikäli ei haudo itsemurhaa.
Lopuksi hienon hieno lukko, joka löytyi myös sadan yenin kaupasta. Taattua laatua. Pyörää tuskin kukaan täällä varastaa, kunhan se edes näyttää lukitulta. Kyseisen lukon kanssa saattaakin olla aiheellisempaa huolehtia avaimen katkeamisesta lukkopesään. Toivotaan ettei näin pääse käymään.
Pyörä itsessään maksoi hieman yli sata euroa, mikä on kyllä Suomeen verrattuna halpaa. Nähtäväksi jää onko hinta laadun tae, tai pikemminkin tarkoittaako halpa hinta huonoa laatua.
Pistetään loppuun vielä illalla otettu kuva ostoskeskukseen johtavasta tiestä. Pahoittelen huonoa kuvalaatua, mutta kenties tuosta saa pientä osviittaa siitä miten kapeita tiet ovat. Kyseinen tie on vilkkaasti liikennöity, ja autoilijat tuntuvan posottelevan rennosti 50-60 km/h huolimatta kolmenkympin rajoituksesta. Luulen nyt ymmärtäväni miten Kamikaze-lentäjiä on aikanaan koulutettu.
