Joulukakku

Joulun viettoon Japanissa kuuluu olennaisena osana joulutäytekakku. Jouluruuasta ei ainakaan itselleni tule ensimmäisenä mieleen kakku, joten päätin ottaa selvää mistä kyseinen perinne on saanut alkunsa. Pikainen kyselykierros japanilaisten kavereiden keskuudessa ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Tästä johtuen turvauduinkin mahtavan interwebin apuun. Wikipedia tietää kertoa kakkuperinteen löytyvän useammastakin maasta, mutta perinteen alkuperää ei artikkelissa käsitellä. Nopea haku eräällä g-kirjaimella alkavalla hakukoneella ei kuitenkaan pettänyt, ja niinpä sainkin jäljitettyä joulukakun juuret 1800-luvun Englantiin. Pääasia kuitenkin on että kakku maistuu hyvältä - oli sitten Joulu tai ei.

Aatonaaton kakkukahvit.

Oktoberfest

Syyskuussa tulin vierailleeksi Osakan Tennoujin puistossa järjestetyssä Oktoberfest-tapahtumassa. Tarjolla oli saksalaista olutta, saksalaista makkaraa ja juopuneita japanilaisia. Hinnat olivat suhteellisen suolaiset oluttuopposen hinnan liikkuessa tuhannen jenin molemmin puolin (noin 10 euroa nykykurssilla). Makkaralautanenkin maksoi kalleimmillaan 3000 jeniä, joten katteet olivat kunnossa. Saksalaisen oluen ja makkaran kutsu oli kuitenkin liian vahva vastustettavaksi.

500 ml Franziskaner-olutta - 1400 jeniä vassokuu!

Paikalle oli myös roudattu aito nahkahousupumppu Saksanmaalta tahdittamaan juomista jodlaamisen ja juomalaulujen avulla. Tulin kuvanneeksi muutaman videon joista pääsee aistimaan paikallista tunnelmaa. Varoitukseksi mainittakoon että videot on kuvattu kännykkäkameralla eikä niitä ole editoitu yhtään. Heikkohermoiset edetköön omalla vastuullaan.

Yleistä tunnelmaa auringonlaskun aikaan:

"Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
  Ein Prosit, Ein Prosit, der GemÜtlichkeit
  Ein zwei drei g'suffa Prost!":

Makkarajonossa oli aikaa kuvailla useampiakin videoita. Seuraavassa vuorossa jodlausta:

Tokion Oktoberfest-meiningeistä voi käydä lueskelemassa täältä.

McAamu

Heinäkuun lopussa sain kirjeen yliopiston asuntolaani, jossa ilmoitettiin että minun tulisi etsiä itselleni uusi majapaikka syyskuun loppuun mennessä. Syyskuun lopulla siirsinkin kamani uuteen osoitteeseen. Muuttoprosessi itsessään oli melkoinen, joten jätän sen tarkemman kuvailemisen seuraavaan blogikirjoitukseen. Muuton myötä vaihtui aamuinen 200:n metrin työmatkani vajaan puolen tunnin pyöräilyyn. Tämä sinänsä on ihan mukavaa vaihtelua ja heräämiseni onkin muuton myötä aikaistunut parilla tunnilla. Työmatkan varrelta löytyy myös useita ravintoloita, joista suunnilleen puolimatkassa sijaitseva McDonald's on tullut muutamana aamuna testattua.

Puolimatkan keidas.

Paikallisen ketjun yksi erikoisuuksista on ns. McAamu, eli "asa makku" paikallisella murteella. Ravintolaan voipi siis mennä mutustelemaan aamupalamenun erikoisannoksia, joita tarjoillaan aina klo 10:30 asti. Tarjolla on erinäisiä aamupalavariaatioita joissa sämpylän väliin on tungettu milloin kananmunaa ja pekonia milloin mitäkin. Vaikka en mikään suuri McFani olekaan, niin ainakin pannukakkuaamiainen vaahterasiirapilla oli yllättävän hyvä (vaikkei kenties terveellisemmästä päästä olekaan).

Ravintolarakennus ei atmosfääriltään suomalaisesta vastineestaan paljonkaan poikkea.

McAamiaisella tuskin tulee joka aamu käytyä, mutta kerran viikossa tai kahdessa se on ihan mukavaa vaihtelua aamurutiineihin. Aamupalamenustakin on vielä yli puolet kokeilematta, joten aamiasvalikoimaan en ole ainakaan vielä ehtinyt kyllästymään.

 

McAamiainen - kuvan annos 250 yeniä, eli nykykurssilla noin 2 euroa ja 35 senttiä.

Tuotteiden nimeämistä parhaimmillaan

No niin, yritetäänpä aktivoida blogia jälleen pienen hiljaiselon jälkeen.

Aloitetaan kevyesti arvostelemalla tänään kaupassa vastaan tullut erikoisuus. Kyseessä siis suklainen naposteltava nimeltään "Crunky Ball Nude". Tuote on epäilemättä rapehkon Crunky-nimisen suklaalevyn erikoisversio, joka on saateltu pallonmuotoon. Pakkauksessa lukee lisätekstinä karkeasti käännettynä: "Suklaan vaatteet riisuttiin", mikä ilmeisesti viittaa siihen miksi sana Nude on päätynyt tuotteen nimeen. Se että mitä yo. slogan on käytännössä tarkoittavinaan jäi itselleni hieman hämärän peittoon, sillä tuote ainakin maistuu suklaalta.

Pakkaus joka eroaa massasta.

Pallerot ovat rapeahkon rouskuvaisia ja maistuvat suklaalta. Ei yhtään hassumpi naposteltava suklaanystäville. Tuote muistuttaa etäisesti Fanipaloja. Kokonaisarvosanaksi kouluasteikolla tipahtaa kahdeksikko. Hintakaan ei ollut paha, vaivaiset 105 jeniä. Raati suosittelee.

Hedelmien geometriaa - summer edition

Marraskuussa esittelin blogin lukijakunnalle kuution muotoon kasvatettuja hedelmiä, joiden Suomen kielinen nimi jäi hieman hämärän peittoon (ilmeisesti se on persimoni tms.). Viime viikolla tuli kaupassa vastaan astetta kookkaampi kulmikas hedelmä.

Kulmikas vesimeloni. Huikeaa!

Persimoneista poiketen vesimelonit ovat melkoisen kookkaita, joten niiden kasvattaminen kuution muotoon saattaa jopa logistisesti olla järkevää. Pitääkin ensi kauppareissulla tarkistaa kuutiomelonin hinta. Jos vaikka ostaisin yhden kokeilumielessä.

Kiitos ja anteeksi

Jokainen Japanissa aikaa viettänyt tietää että kunnollisen leivän löytäminen täältä on lähes mahdotonta. Niinpä kuullessani Kiotossa sijaitsevasta suomalaisleipomosta tunsin siellä vierailemisen eräänlaiseksi kansalaisvelvollisuudeksi.

Leipomon nimi on ytimekkäästi "Kiitos" ja paikkaa pyörittää keski-ikäinen japanilaissetä, joka tarinoi viettäneensä 90-luvulla pari vuotta Lahdessa. Palattuaan Japaniin kaveri pisti leipomon pystyyn ja 16 vuotta myöhemmin on edelleen samalla tiellä.

Suomalainen leipomo.

Paikkaa ei ollut ihan helppo löytää, mutta onneksi kännykän gps-paikannus auttoi perille. Myymälä oli sisätiloiltaan sen verran ahdas ettei sinne juuri muutamaa asiakasta enempää kerralla mahtunut. Tämähän ei toki haitannut ollessani puljun ainoa asiakas. Tarjolla oli karjalanpiirakoita, erilaisia leipiä ja leivoksia yms. Olisin mielelläni ostanut ruisleipää, mutta tarjonta ei miellyttänyt silmää. Niinpä päädyin ostamaan perunalimppua ja leivoksen joka muistutti hieman korvapuustia.

Ostokset

Mystinen korvapuustin ja rusinapullan sekoitus meni alas kahvin kera ihan ok, mutta enpä sen vuoksi lähtisi uudestaan kaupungin toiselle laidalle. Perunalimppu oli myös melkoinen pettymys. On vaikea sanoa missä on menty vikaan, mutta lopputulos ei ollut järin häävi. Säädyllisen leivän metsästys jatkuu. Toistaiseksi japanilaiset voivat pitää leipänsä. Itse pysyttelen misokeitossa.

Pakollinen liukuhihnasushipostaus

Hienot sushiravintolat ovat Japanissa (ja muuallakin) monesti hintatasoltaan tyyriimmän puoleisia. Onneksi kaltaiselleni rahvaalle väelle on kuitenkin tarjolla myös edullisempia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ns. liukuhihnasushiravintolat. Kyseisten ravintelien kantava idea on että istumapaikat on aseteltu kapoisen liukuhihnan varrelle, jonka kyytiin kokit asettelevat kiertoon erinäisiä herkkupaloja. Hihnalta asiakas voi vapaasti poimia mieleisensä annoksen ja pistellä sen tyytyväisenä poskiinsa.  Laskutus tapahtuu jälkikäteen lautaspinon perusteella. Monissa ravintoloissa on käytössä lautasten värikoodaus, jossa annoksen alla olevan lautasen väri kertoo sen hinnan (esim. siniset lautaset 200 jeniä). Joissain ravintoloissa saattavat taasen kaikki annokset olla puolestaan 100 jeniä.

Ohessa muutama videopätkä joulukuisesta reissustani yo. kuvaksen mukaiseen ravintolaan.

Viekasta ravintoneuvontaa

Lounas on yksi päivän kohokohdista työskentelipä sitten missä maassa hyvänsä. Lounasaikaan meillä on tapana mennä labraporukalla kampuksen ruokalaan, jossa on tarjolla hyvää ja monipuolista ruokaa edulliseen hintaan. Heti ensimmäisellä viikolla aloin kiinnittämään ruuan lisäksi huomiota kassatädin ojentamaan kuittiiin. Sen alareunassa vaikutti nimittäin olevan melkoisen paljon tarinaa, joten työkaverien mussuttaessa viimeisiä riisinjyviään aloin lueskelemaan kuittia tarkemmin.

Pohjimmaiseksi oli tulostettu ostamani aterian sisältämä energiasisältö (kcal), sekä kalsium- (mg), suola- (g) ja proteiinipitoisuus (g). Kuinka kätevää, eikös totta. Tämän lisäksi ylle oli printattu ohjeellinen ravintosisältösuositus yhdelle aterialle, sekä miehille että naisille erikseen. Käytössä on asioiden yksinkertaistamiseksi ns. idioottikoodaus, missä ateria on jaettu punaisiin, vihreisiin ja keltaisiin pisteisiin, joista jokainen on 80 kcal:n arvoinen. Esim. miehelle suositeltu annoskoko on täten 2pt. punaista, 1pt. vihreää, ja 7pt. keltaista. Värien merkitystä ei kuitissa ole sen tarkemmin lähdetty avaamaan, koska sehän saattaisi olla liian hämmentävää huippuyliopiston tutkijoille ja opiskelijoille, mutta eiköhän jokainen kykene nuo suunnilleen päättelemään.

Suositusten alle on tulostettuna ostetun aterian ravintosisältö, joten sitä voi näppärästi vertailla ohjeellisiin arvoihin. Ruokalassa on myynnissä lähinnä erisorttisia valmiiksi annosteltuja ruokia, joten ravintoarvojen määritys on ilmeisimmin tapahtunut etukäteen.

Kuittiin on eriteltynä hinnan lisäksi suositus yhden aterian ravintosisällöstä. Lisäksi nuolten osoittamiin kohtiin on kirjattu ostamasi aterian ravintoarvot (punainen (proteiinit?), vihreä (kasvikset, ja vihannekset?) ja keltainen (rasvat, ja kenties hiilihydraatit???)).

Itse ainakin olen huomannut miten kuittiin tulostuvat arvot ohjailevat osittain omia ruokatottumuksia "parempaan" suuntaan, sillä ohjeellisia arvoja tulee tavoitelleeksi lähes alitajuisesti. Lisäksi kuitin alalaitaan tulostuva kilokalorimäärä on omiaan rajoittamaan ylensyöntiä. Vastaava systeemi olisi kenties syytä lanseerata Suomeenkin.

How do you like dem apples?

Suurena omenoiden ystävänä olen tottunut syömään niitä lähes päivittäin. Valitettavasti Japani ei ole kuuluisa halvoista hedelmistään. Tänne saavuttuani  kasvoi omenoiden himo kuitenkin nopeasti niin suureksi että sisäinen saiturini hävisi henkisen kädenväännön, ja hintavat herkut sujahtivat kauppakassiin.

Kotiin päästyäni huomasin harmikseni etten omistanutkaan kuorimaveistä. Mikäli ei tykkää syödä omenoitaan kuorien kera, muodostaa veitsen puute akuutin ongelman. En tiedä miten lukijakunta keskimäärin omenansa kuorii, mutta henkilökohtaisesti olen tottunut käyttämään ns. perunankuorimisveistä, mistä siis löytyy kaksi terää. Kun on kyseistä veitsityyppiä tottunut käyttämään, ei omenoita kuoriessa ole enää paluuta tavallisten veitsien pariin. Niinpä lähdinkin läheiseen ostoskeskukseen etsimään kaikenkattavaa kuorimisratkaisua - siis veistä.

Koluttuani marketin hyllyjä tuloksetta kymmenisen minuuttia alistuin kysymään neuvoa myyjättäreltä. Suureksi pettymyksekseni hän ei kuitenkaan millään tahtonut ymmärtää kuvailuani taianomaisesta kaksiteräisestä veitsestä, joita hänelle niin kaukaisen maan tuntemattomat asukit päivittäin käyttävät. Pienen etsimisen jälkeen hyllyjen kätköistä löytyi kuitenkin yllättävä kompromissiratkaisu. Keraamisella terällä varustettu veitsi, joka muistutti ulkomuodoltaan partahöylää.

The mighty apple shaver!

Paremman puutteessa ostin sheiverin samalla kiittäen onneani ettei omenoiden kuoria tarvinnut sentään poistaa vahaamalla. Brasilialaiset omenat saattavat tosin olla oma lukunsa.

Testiajoissa kävi ilmi että höylä suoriutuu tehtävästään mukiinmenevästi, mutta ei se siltikään kunnon kuorimaveitselle pärjää. Kertoessani oheista kaskua labran proffalle hän vain tokaisi että tässä maassa omenat kuoritaan normiveitsellä. Sivulauseessa hän kehoitti lisäksi vaihtamaan omenat banaaneihin.

Fine dining

Kaupunki jossa asustelen on nimeltään Uji. Se on tunnettu lähinnä vihreästä teestään ja historiallisista nähtävyyksistään. Kyseinen kaupunki on myös yksi Genji Monogatarin tapahtumapaikoista, jota kai voitaisiin luonnehtia eräänlaiseksi Japanin Kalevalaksi. On toki hienoa että kaupungilla on näinkin rikas historia, mutta samalla paikka tuntuu jääneen polkemaan paikalleen ja on nykyään enemmänkin Kioton unelias lähiö. Haittapuolena tässä on tietenkin se ettei asuntoni ympäristöstä löydy juurikaan esimerkiksi ravintoloita. Olen yrittänyt kysellä paikallisilta hieman ravintolavinkkejä, mutta tähän asti kuulemistani huonoista neuvoista paras on ollut: "Ei kannata kävellä ulkona öisin, sillä lähistöllä sijaitsee mielisairaala". Voi tosin olla että mielisairaala on vain leikkimielinen kiertoilmaus työpaikkanani toimivalle yliopiston tutkimuskampukselle. Mene ja tiedä.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Sillä lähistöltä löytyy muutama kohtuullisen hyvä leipomo/konditoria. Vaikka leipomot eivät empiiristen kokeideni perusteella toisistaan juuri eroakaan, niin yksi niistä pesee kuitenkin muut paikat suosiossa mennen tullen. Liikkeen nimi on Tamakitei, jonka joku nimeltä mainitsematon taho on kuulemani mukaan valinnut aikoinaan Japanin parhaaksi leipomoksi.

Paikan suosion huomaa konkreettisesti viikonloppuisin, jos sattuu kävelemään kaupan ohi. Liike itsessään on todella pieni ja yleensä jonoa onkin kertynyt ulos asti.

Paikallisia jonottamassa tuoreita leivoksia.

No onhan noita jonoja tietysti muissakin liikkeissä, mutta aika harvalla kymmenen neliön liikkellä on omaa parkkipaikkaa. Autovirta viereisellä tiellä on liikkeen suosion vuoksi viikonloppuisin niin käsittämätön, että parkkipaikan edestä löytyy järjestään setä ohjaamassa liikennettä.

Setä tekemässä työtä jolla on tarkoitus.

Tottahan kun moinen paikka sijaitsee vain kivenheiton päästä asunnoltani, niin eihän sitä ole voinut olla testaamatta. Paikalliset luokittelevat liikkeen "pan yasan" -termillä, joka kirjaimellisen käännöksen mukaan olisi leipäkauppa. Leipää tuolla ei muutamia hassuja sämpylöitä lukuunottamatta kuitenkaan myydä, joten itse luokittelisin paikan ennemminkin leipomoksi tai konditoriaksi. Maistamani perusleivokset ovat olleet kieltämättä ihan laadukkaita ja hyviä. Perusleivoksien lisäksi tarjolla on myös hieman mielikuvituksellisempia tuotoksia, kuten esimerkiksi viimeksi ostamani mustikkajuustoleivos, jonka sisältä paljastui vielä pähkinöitä mmm...hmm...

Kokonaisuutena paikka vaikuttaa laadukkaalta, kunhan vaan pysyy "normaaleissa leivoksissa" eikä erehdy ostamaan jotain epämääräistä Japanilaista nakkipiiloa.

Tutkijana Japanissa blogi antaa paikalle neljä tähteä (****). Nakkipiilot saavat kolme "mit vit" -merkintää (WtfWtfWtf).

Syitä olla menemättä kauppaan väsyneenä:

Vierailin tänään töiden jälkeen naapuruston ostoskeskuksessa. Sieltä löytyy myös lähistön suurin supermarketti, joten luonnollisesti päätin täydentää muonavarastoja samalla reissulla. Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen saattaa huomiokyky kuitenkin välillä herpaantua. Kotiin saavuttuani huomasinkin etteivät ostamani kananmunat olleetkaan normaalia sorttia, vaan pakkauksen päällä komeili teksti "onsen tamago". Ne ovat siis eräänlaisia löysäksi keitettyjä kananmunia. Ensikerralla muistanen varoa.

Hedelmien geometriaa

Ostin sunnuntaina kaupasta hedelmiä, jotka on kasvatettu kuution muotoon. Ideana on että hedelmät on täten mahdollista järjestellä hukkatilan minimoivalla tavalla.

Tämä oli myös supermarketissa käytetyn mainoslauseen ydinajatus, vaikka luulenkin ettei peruskotiäidille joka ostaa esimerkiksi viisi kpl hedelmiä niiden geometrisella muodolla ole suurtakaan merkitystä. Kauppiaille ja kuljetusfirmoille muodosta varmaan onkin etua.

Ostamieni hedelmien japaninkielinen nimi on kaki, joka wikipedian mukaan on englanniksi persimmon. Jos joku sattuu tietämään mikä kyseisen hedelmän suomenkielinen nimi on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Nettisanakirja tarjoaa ensimmäisenä vaihtoehtona nimeä kakiluumu, mutta kieltäydyn uskomasta että se voisi olla jotain niinkin typerää.

Kun itsesuojeluvaisto pettää...

...saattaa tulla ostaneeksi lähikaupasta nattou-papuja. Silloin ei käy syyttäminen muita kuin itseään. The school of hard knocks baby...