Kuplamuovi paukkuvainen

Talvi saapui sushimaahan,
Kylmän kera kylään kävi.
Karkeloista kohmeloiset,
Ketaroista kangistuneet.

Nukkuminen mahdotonta,
Kylppärissä karun kylmä.
Sähkölasku karmaiseva,
Mikä neuvoksi nytten?

Kävi toimeen tutkijainen,
Mies pohjan peruilta.
Kylmän ilman vastustaja,
Konvektion kahlitsija.

Kylillä kävi muovit osti,
Päälle teipit tarpeelliset.
Kylmät kohdat kartoitteli,
Lasit hyiset mittaloitsi.

Kuplamuovi paukkuvainen,
Maisemat taakseen piilotti.
Perusteippi tarttuvainen,
Raot tiukasti tilkitsi.

Lämpötila nousevainen,
Asteen parin auttavainen.
Tuulen taakseen teljitseepi,
Silmää myöskin hiveleepi.

Lämmittimen teho nousi,
Carnot'n kiertoa noudattelee.
Eipä pure pakkasukko,
Pihalle jäi pirulainen.

Ainut harmi hyvin pieni,
Ulos jos pitääpi mennä.
Oven herkän aukaistessa,
Varovainen saapi olla.

Kerran teipit irti lähti,
Perkeleitten säestämät.
Uudellehen liimaloitsin,
Lujaa luonnolle käypi.

Hyvää Joulua?

Joulu tuli ja meni. Se oli aika erilainen kuin Suomessa joten eroja oli mielenkiintoista tarkkailla. Paikallisille uusivuosi on huomattavasti joulua suurempi juhla. Niinpä joulua käytetäänkin täällä lähinnä erilaisten tuotteiden markkinointiin.

Ehkäpä mielenkiintoisimpia esimerkkejä tästä on entinen Kentucky Fried Chicken, joka nykyisin tunnetaan ytimekkäämmin KFC:nä. Kyseisen pikaruokaketjun antimet on nimittäin onnistuttu markkinoimaan paikallisille jouluruokana, ja kauppa käy. Muistaisin joskus kuulleeni että ketjun vuotuisesta Japanin myynnistä huomattavan suuri osa ajoittuu Joulun tienoille.

Jouluruuhka KFC:ssä

Menestystarinan juuret ajoittuvat 70-luvulle, jolloin joulukalkkunaa himoinneet amerikkalaiset etsiytyivät paremman puutteessa KFC:n kanapatojen ääreen. Myymälän johtaja pani ilmiön merkille ja suostutteli ketjun pomot laukaisemaan "kurisumasu ni wa kentakkii" -kampanjan (Jouluksi Kentuckyä). Kampanja osoittautui suurmenestykseksi, ja KFC:n pikaruuat ovat tätänykyä integroituneet kiinteäksi osaksi paikallisten joulun viettoa.

Esimerkki KFC:n jouluajan markkinoinnista Japanissa.

Pääsinpä kokemaan kampanjan vaikutukset henkilökohtaisestikin, sillä laboratorion pikkujouluihin tilattiin hieman kanaa KFC:stä. Mikäpäs sen jouluisempaa kuin rasvainen pikaruoka.

Päivän mietelause

Bongattu vaateosaston hintalapusta:

Totuus joka pitää erityisen hyvin kutinsa yläasteen välitunneilla.

Kylmä

Tässäpä valituksen aihe jonka avulla saa varmasti Suomesta sympatiat puolelleen kun siellä taistellaan lunta ja pakkasta vastaan, mutta sanottakoon siltikin että täällä on KYLMÄ. Päivälämpötilat ovat viimeaikoina liikkuneet viiden ja kymmenen asteen välillä, kun taas yöllä lähennellään pakkaslukemia. Myönnettäköön etteivät edellä mainitut lämpötilat kuulosta kovinkaan pahoilta, mutta on syytä ymmärtää että kyseessä on hyvin erityyppinen kylmyys suomalaiseen varianttiin verrattuna. Suomalainen kylmyys on ilmastollista, kun taas paikallista kylmyyttä voisi kutsua rakenteelliseksi.

Rakenteellinen kylmyys on sitä kun herää aamulla ennen herätyskellon pärähtämistä siihen että on vaan niin kylmä. Tällä viikolla asuntoni lämpötila on laskenut kymmenen asteen tienoille, ja pahempaa on ilmeisesti tiedossa. Kylmyys on sitä luokkaa että joka päivä tuntuu siltä kuin oltaisiin metsäleirillä. Ainoana erona on että lähin metsikkö siintää horisontin vuortenrinteillä.

Tänään päätin tehdä asialle jotain, ja läksin läheiseen ostoskeskukseen tarkoituksenani ostaa infrapunalämmitin. Sellainen tarttuikin mukaan reilun neljänkympin hintaan. Kotiin päästyäni tulin istuneeksi laitteen edessä puolituntia tekemättä mitään. Hieman kuin nuotion ääressä istuisi. Voisikohan tuon kanssa paistaa makkaroita...

Infrapunalämmitin on hieno laite.

 Lisäksi tuli myös ostettua eräänlaisia lämpöä generoivia laastareita (?), joita voi liimailla vaatteisiin kiinni. Tarjolla oli useampaa eri sorttia joiden käyttöaika vaihteli 12-24 tunnin välillä. Lämmitysteho perustuu ilmeisesti rautajauheen ja aktiivihiilen välillä tapahtuvaan kemialliseen reaktioon. Yritin tuloksetta etsiä netistä tarkempaa tietoa. Tuntuvat kuitenkin toimivan ihan mukavasti.

Mystinen rautajauhe-aktiivihiililämmitin.

Myynnissä näytti olevan myös sähkölämmityksellä varustettuja mattoja, joten mikäli ilmat kylmenevät niin tiedän mitä ostan seuraavaksi.

Fine dining

Kaupunki jossa asustelen on nimeltään Uji. Se on tunnettu lähinnä vihreästä teestään ja historiallisista nähtävyyksistään. Kyseinen kaupunki on myös yksi Genji Monogatarin tapahtumapaikoista, jota kai voitaisiin luonnehtia eräänlaiseksi Japanin Kalevalaksi. On toki hienoa että kaupungilla on näinkin rikas historia, mutta samalla paikka tuntuu jääneen polkemaan paikalleen ja on nykyään enemmänkin Kioton unelias lähiö. Haittapuolena tässä on tietenkin se ettei asuntoni ympäristöstä löydy juurikaan esimerkiksi ravintoloita. Olen yrittänyt kysellä paikallisilta hieman ravintolavinkkejä, mutta tähän asti kuulemistani huonoista neuvoista paras on ollut: "Ei kannata kävellä ulkona öisin, sillä lähistöllä sijaitsee mielisairaala". Voi tosin olla että mielisairaala on vain leikkimielinen kiertoilmaus työpaikkanani toimivalle yliopiston tutkimuskampukselle. Mene ja tiedä.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole täysin toivoton. Sillä lähistöltä löytyy muutama kohtuullisen hyvä leipomo/konditoria. Vaikka leipomot eivät empiiristen kokeideni perusteella toisistaan juuri eroakaan, niin yksi niistä pesee kuitenkin muut paikat suosiossa mennen tullen. Liikkeen nimi on Tamakitei, jonka joku nimeltä mainitsematon taho on kuulemani mukaan valinnut aikoinaan Japanin parhaaksi leipomoksi.

Paikan suosion huomaa konkreettisesti viikonloppuisin, jos sattuu kävelemään kaupan ohi. Liike itsessään on todella pieni ja yleensä jonoa onkin kertynyt ulos asti.

Paikallisia jonottamassa tuoreita leivoksia.

No onhan noita jonoja tietysti muissakin liikkeissä, mutta aika harvalla kymmenen neliön liikkellä on omaa parkkipaikkaa. Autovirta viereisellä tiellä on liikkeen suosion vuoksi viikonloppuisin niin käsittämätön, että parkkipaikan edestä löytyy järjestään setä ohjaamassa liikennettä.

Setä tekemässä työtä jolla on tarkoitus.

Tottahan kun moinen paikka sijaitsee vain kivenheiton päästä asunnoltani, niin eihän sitä ole voinut olla testaamatta. Paikalliset luokittelevat liikkeen "pan yasan" -termillä, joka kirjaimellisen käännöksen mukaan olisi leipäkauppa. Leipää tuolla ei muutamia hassuja sämpylöitä lukuunottamatta kuitenkaan myydä, joten itse luokittelisin paikan ennemminkin leipomoksi tai konditoriaksi. Maistamani perusleivokset ovat olleet kieltämättä ihan laadukkaita ja hyviä. Perusleivoksien lisäksi tarjolla on myös hieman mielikuvituksellisempia tuotoksia, kuten esimerkiksi viimeksi ostamani mustikkajuustoleivos, jonka sisältä paljastui vielä pähkinöitä mmm...hmm...

Kokonaisuutena paikka vaikuttaa laadukkaalta, kunhan vaan pysyy "normaaleissa leivoksissa" eikä erehdy ostamaan jotain epämääräistä Japanilaista nakkipiiloa.

Tutkijana Japanissa blogi antaa paikalle neljä tähteä (****). Nakkipiilot saavat kolme "mit vit" -merkintää (WtfWtfWtf).

Hakuprosessi - osa 2

Viimeksi kerroin haastattelusta. Tänään paljastuu miten hakuprosessin loppu sujui.

Noin puolitoistaviikkoa haastattelun jälkeen sain sähköpostin, jossa ilmoitettiin että minut oli valittu haastattelun, kokeiden ja paperihaun perusteella hakijoiden joukosta jatkoon. Seuraava askel prosessissa oli toimittaa tosite terveydentilastani suurlähetystöön. Tositetta varten tuli minun läpikäydä  perusteellinen terveystarkastus. Tarkastukseen kuului suurinpiirtein kaikki mitä kuvitella saattaa alkaen verikokeista, unohtamatta tietenkään jo klassikoksi muodostunutta keuhkoröntgenkuvaa.

Raportoituani terveydentilani Japanin hallitukselle, tuli minun seuraavaksi hakea paikkaa vastaanottavasta yliopistosta. Tämä osuus olisi saattanut olla hermojaraastava ellei minulla olisi esimieheni ansiosta ollut jo paikkaa valmiiksi tiedossa. Aikaa paikan varmistamiseen oli nimittäin vain reilu kuukausi, jonka jälkeen papereiden oli määrä olla täytettynä suurlähetystössä. Muutamaa kaavakkeen täyttöä ja postireissua myöhemmin sain kuitenkin oikeilla nimikirjoituksilla varustetut lomakkeet toimitettua perille.

Tämän jälkeen seurasikin lähes puolen vuoden radiohiljaisuus, joka rikkoutui uudenvuoden tienoilla ilmoitukseen  paikan varmistumisesta. Byrokraattisten muodollisuuksien jälkeen (joiden yksityiskohdat jäivät onnekseni itselleni epäselviksi) sain lopullisen varmistuksen paikasta helmikuun alussa.

Kaikenkaikkiaan prosessi ei kokonaisuudessaan ollut alun haastattelujen jälkeen kovinkaan paha. Tästä suuri kiitos kuuluu suurlähetystön ystävälliselle ja avuliaalle henkilöstölle. Mikäli jotain varjopuolia haluaisi etsiä, niin sanottakoon että prosessi sisälsi melkoisen paljon odottelua ja epätietoisuutta, mutta onhan se tietenkin hyvä että kulttuurisopeutusjakso on integroitu kiinteäksi osaksi hakuprosessia.

Terveystarkastus

Tänään pääsin osallistumaan paikalliseen rituaaliin, joka ala-astetyyliin toistuu vuosittain. Kyseinen rituaali on tietenkin terveystarkastus, johon osallistuminen ei muuten ole valinnaista.

Homma alkoi vakuuttavasti aamulla virtsanäytteenotolla. Tämä suoritus oli annettu kotitehtäväksi, joten eipä siinä sen ihmeempiä. Työvälineiksi olin saanut muovisen pipetin joka oli varustettu korkilla, sekä eräänlaisen paperisuppilon. Tarkoituksena oli täyttää ensin suppilo, ja sen jälkeen "harvestoida" sato pipetillä. Paperisuppiloilla on näemmä kuitenkin tapana muuttaa muotoaan kun ne täytetään nesteellä, joten suppilo löytyi hyvin nopeasti pöntöstä (onneksi ei sentään lattialta). Parempi tuuri ensi kerralla.

Itse tarkastusta varten jouduin matkustamaan kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle pääkampukselle. Perille päästyäni kävi ilmi etten ollut tulossa tarkastukseen yksin. Paikalle oli lisäkseni saapunut toisenkymmentä eksyneennäköistä ulkomaalaista korkillisine muovipipetteineen.

Lämmittelyksi oli varattu paikallisten vanha suosikki, japanilaiset kaavakesulkeiset. Kaavakkeiden täyttämisen jälkeen testailtiin hieman näköä ja verenpainetta. Seuraavaksi oli vuorossa pituus ja paino, jotka tietenkin kirjattiin huolella ylös. Lopun kruunasi aina yhtä hämmentävä keuhkoröntgenkuva, jonka tarkoitus ei ole minulle vieläkään täysin selvinnyt. Onko tuberkuloosi muka niin yleinen sairaus Japanissa, että keuhkoröntgen tarvitaan vuosittain?

Yhteenvetona terveystarkastus ei kuitenkaan ollut niin perinpohjainen kuin olin pelännyt sen olevan. Toisaalta olisi saattanut olla mielenkiintoista testailla (tai pikemminkin joutua testatuksi) jotain eriskummallisempia terveystarkastushilavitkuttimia.

Ilmestys

Varmastikin jokainen meistä on kuullut tarinoita eriasteisista ilmestyksistä. Yleensä niihin liittyy vahvasti katolinen maa, Jesse ja/tai neitsyt Maria. Olen itsekin monesti naureskellut moisille jutuille kunnes eilen koin oman ilmestykseni. Juomalasin pintaan kondensoitunut kosteus jätti Izakayan pöytään selkeän kuvion. Hetken kuviota tarkasteltuani ei asiasta ollut epäillystäkään. Kyseessä oli tuttu hahmo.

Voiko tämä olla totta...?

Sehän on aivan ilmiselvä PIKACHU!!! Jos ette usko niin katsokaa vaikka itse.

Sehän on pikachu!

Pitäisiköhän tämä ottaa merkkinä siitä että olen ollut täällä liian kauan...?

Kämppä - osa 2

Pelko pois! Unettomat yöt ovat nyt historiaa, sillä tässä tulee kauan odottamanne jatkokertomus. Huonomuistisimmat fanit voivat kerrata ykkösosan sisällön täältä. Kuten viimeksi kävi ilmi, huikean kattohuoneistoni kaakkoissiivessä sijaitsevat makuutilat sekä parveke. Tänään esitellään asunnosta loput.

Aloitetaan eteisestä, jonka tarkkaan harkitut värivalinnat luovat avaruutta ja lämpöä ahtaaseen tilaan:

Heti eteisen viereen on sijoitettu kylpyhuone, joka on mallia moduli:

Nyt ei tarvitse enää mennä ruotsinlaivalle asti nauttiakseen autenttisesta ruotsinlaivatunnelmasta.

Keittiö on kalustettu viimeisten trendien mukaisesti. Kuten kaikki tietävätkin, niin tänä syksynä 70-luku on taas muotia:

Oikeassa reunassa näkyvä induktioliesi on oikeasti hemmetin näppärä keksintö. Perussähköliedestä ei voi edes puhua samassa lauseessa.

Jääkaappi ja mikro eivät sentään ole 70-luvulta.

Viimeisenä olohuone, jonka nurkkaan sijoitettu sohva sopii myös mukavasti asunnon 70-lukuiseen sisustusteemaan:

Sohva on myös epämääräisten tahrojen peittämä, mutta mitä vähemmän tiedän niiden alkuperästä sen parempi.

Olohuoneen-/keittiönpöydästä on muodostunut asunnon de facto operatiivinen keskus. Niinpä lähes kaikki tärkeät päätökset tehdään tämän pöydän ääressä.

Johtuneeko isoista parvekkeelle johtavista lasiovista (ei puhettakaan tupla- saatika triplaikkunoista), mutta asunto on näin kelien viilennyttyä osoittautunut pirun kylmäksi. Tämä tosin on melkoisen normaalia Japanilaisissa asunnoissa, mutta se tieto ei paljoa lämmitä kun aamulla sängystä noustessa huoneen lämpötila on 16-astetta.

Tapahtui Kioton teknisessä virastossa...

Suzuki: "Meillä olisi kahden metrin levyinen suikale tonttia jäljellä. Mitäs tehtäisiin?"

Yamamoto: "Sen voisi maisemoida. Istutetaan siihen vaikka muutama puu."

Suzuki: "Ei hassumpi ehdotus. Löytyykö muita ideoita?"

Watanabe: "...tuota.. tuli vaan mieleen että... jos siihen voisi vaikka pystyttää rakennuksen..."

Kaikki: "JOOO!!!!"

New York Flatiron building, eat your heart out!

Onneksi olkoon!

Arvoisa vastaanottaja,

Olemme panneet merkille arvokkaan työnne kansainvälisen yhteistyön edistäjänä viimeisten kuukausien aikana. Erityisen huomionarvoisena komitea pitää toistuvaa peseytymistä kuntosalin yleisissä pesutiloissa, jonka väestöjakauma on painottunut epätavallisen voimakkaasti japanilaisten keski-ikäisten miesten suuntaan. Olemme tulleet yksimielisesti siihen tulokseen että ansaitsette tulla palkituksi.

Palkintona saatte levittää tätä voidetta varpaiden väleihinne seuraavan kuukauden ajan samalla toivoen ettei palkinto leviä muihin ruumiin osiin ja/tai onteloihin. Jos teillä on jotain kysyttävää, niin voitte ihmetellä asiaa itseksenne.

Parhain terveisin,

Intergalaktisen reilukerhon palkintokomitea.

PS. Kerta se on ensimmäinenkin... *kiäh kiäh...*

Arashiyama

Sunnuntaiksi ei ollut suunnitelmia tarjolla, joten päätin pistää turistivaihteen silmään ja suunnata kohti Arashiyamaa. Arashiyama on eräänlainen temppelikeskittymä Kioton länsipuolella. Paikka on käsittääkseni erityisesti paikallisten suosiossa ja sesonkihuippu ajoittuu ruska-aikaan. Asemalle saapuessani tämä kävi myös erittäin selväksi, sillä porukkaa oli kuin pipoa. Innostuin ottamaan hieman kuvia reilut viisi vuotta vanhalla digipokkarillani, joten tässä niitä nyt tulee.

En ollut jaksanut ottaa etukäteen paikasta juurikaan selvää, mutta olin nähnyt kuvia bambumetsikön keskellä kulkevasta tiestä, joten se oli yksi kohteista joita en halunnut ohittaa. Alue kuitenkin yllätti laajuudellaan. Mutta kuten kaikki miehet tietävät, niin kartat ovat amatööreille ja ohjeiden kysyminen on turistien hommaa, joten niinpä päädyinkin kiertelemään aluetta päämäärättömästi.

Ensimmäiseksi vastaan tuli muutamia hienoja puutarhoja, joissa kasvavien puiden lehdet hohkasivat kirkuvan punaisina.

Sitten törmäsin jänniin patsaisiin.

Tämän jälkeen kävin erihienossa puutarhassa. Vaan bambumetsästä ei näkynyt jälkeäkään. Niinpä päätin jatkaa matkaani ja saavuin joelle.

Joen vastarannalla näytti kulkevan pieni polku, joten päätin suunnistaa sitä kohden.

Ensiksi täytyi kuitenkin ylittää silta, joka kuhisi ihmisiä.

Vastarannalla ihmispaljous hellitti saavuttuani joenrantaa mukailevalle polulle. Pysähdyin pieneen nuudelikojuun syömään ja jatkoin matkaani.

Noin puolisentoista kilometriä taivallettuani saavuin pienen poukaman rannalle, jossa polku muuttui portaikoksi. Epäröin aluksi jatkaa, mutta arvelin että kenties bambumetsikkö olisi piilotettu portaiden päähän.

Portaita olikin tarjolla riittämiin. Huipulla odotti pieni temppelialue, josta oli komeat näkymät sekä kaupungin yli, että alas poukamaan. Temppeliä töllistellessäni saapui portaiden päähän myös kaksi ulkomaan sankaria. Jotenkin ajattelin että näyttävät suomalaisilta, ja eihän siinä mennyt edes puolta minuuttia kun alkoivat jo haastelemaan keskenään selvällä suomenkielellä. Mikähän siinä mahtaa olla että suomalaiset jotenkin erottaa. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun olen löytänyt itseni vastaavasta tilanteesta ulkomailla.

Maisemat olivat tosiaan komeat. Palailin samaa reittiä takaisin juna-aseman eteen. Tähän mennessä olin kävellyt jo yli kolme tuntia, joten rupesin pohtimaan mahdollista paluuta. Niinpä kaivoin esiin asemalta mukaan nappaamani junalinjakartaston, tarkoituksenani selvittää lyhin reitti kotiin. Huomasin kuitenkin että junakartasto sisälsi myös kartan temppelialueesta, ja bambumetsikkö sijaitsi ainoastaan vajaan kilometrin päässä asemalta. Olin alunpitäen lähtenyt kävelemään vastakkaiseen suuntaan.

Bambumetsä ei pettänyt odotuksia, mutta täytyy myöntää että sattumalta löytämäni vuorenrinnetemppeli oli kuitenkin hienompi. Kenties kyseinen temppeli olisi jäänyt löytämättä mikäli olisin vain suunnistanut suoraan bambumetsikköön kartan avulla (kaveri suunnistaa ihan bambumetsikköön!?!?). Tähän voisi lisätä jotain itämaisia viisauksia matkasta ja päämäärästä, mutta se olisi turhan kliseistä.

Bambumetsikön jälkeen tuli vastaan kyltti, jonka tekijä on ilmeisesti ollut huumorimiehiä. Pakkohan sitä oli sitten mennä katsomaan mitä siellä oli.

Mäen päältä avautui komea näkymä jokilaaksoon. Vuoren rinteellä näkyy myös temppeli, jossa olin vieraillut vain pari tuntia aiemmin.

Viimeisenä vaelluksena oli edessä matka takaisin juna-asemalle. Koitos joka kalpenee ainoastaan Sandakanin kuolemanmarssin rinnalla. Saapuessani perille olin kävellyt alueella reilut neljä tuntia. Useampi kohde jäi kuitenkin vielä näkemättä, joten pitänee vierailla Arashiyamalla toistamiseen.

Vastentahtoinen hiustenleikkuu

Tulipa sitten lauantaina käväistyä yliopiston festivaaleilla, jossa oli tarjolla erinäisiä sirkushuveja. Muun muassa ruokakojuja oli sen tuhannen sorttia. Olin liikkeellä labran opiskelijoiden sekä norjalaisproffan kanssa. Testatuiksi tulivat ainakin vohveliständi ja olut-/makkarakoju.

Erilaiset yliopiston harrastelijakerhot järjestivät festivaaleilla esityksiä, mikä ilmeisesti oli tapahtuman perimmäinen tarkoitus. Kävimmekin katsomassa "Magic Castle" -nimisen taikashow:n, joka oli kieltämättä melkoisen viihdyttävä. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen eräs onneton mortti, joka oli joutunut (ilmeisesti) harrastekerhoonliittymisriittinä istumaan kyltti kädessään festivaaleille. Ohikulkijat saivat sitten leikellä hiustupsuja kaverin päästä samalla kun muut kerholaiset höhöttivät vieressä. Pitihän sitä itsekin auttaa kaveria alamäessä, joten nipsaisin yhden kiehkuran pois jampan ohimolta. Myöhemmin ohittaessani paikkaa oli kaveri kynitty jo lähes kaljuksi.

Kirje joulupukilta - the inevitable sequel

Viime viikolla kuntosalilta palatessani huomasin hissin viereisessä lomakehyllyssä tutunnäköisen lomakkeen. Asiaa lähemmin tutkittuani huomasin että kyseisen lapun täyttämällä pystyi tilaamaan kirjeen joulupukilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sama lomake kuin viimeksi. Lomakkeissa oli nimittäin yksi perustavanlaatuinen eroavaisuus. Nimenomainen joulupukki ei ollutkaan tuntemamme iloinen punanuttu vaan ... ... ... suojatkaa selustanne ... ... ... tämä pukki tuleekin RUOTSISTA!!!

Kyllä nyt ovat menneet japanilaisilla puurot ja vellit sekaisin. Ei joulupukki nyt ainakaan Ruotsista tule. Moinen jouluperinteiden suoranainen pilkkaaminen pistää niin vihaksi etten pysty hillitsemään itseäni... on ... pakko ... manata ...  ... ... ruotsiksi ... ... "KATTEN OCKSÅ!!!" ... ... ... "PILSNER OCH PLÄTTAN!!!"... ... huh kylläpäs helpotti. Pahoitteluni äskeisestä tunteiden purkauksesta. Se oli aiheetonta, eikä tule enää toistumaan.

Joulupukkia markkinoivia tahoja näyttäisi siis olevan Japanissa useampiakin. En tosin tiedä kuka on ollut markkinoilla ensin. Kenties ruotsipukin kirjeet on tarkoitettu tilattaviksi tuhmille lapsille. Laboratoriossa vieraileva norjalainen professori oli puolestaan vankasti sillä kannalla että pukki on kotoisin Norjasta, joten Suomi ja Ruotsi eivät näemmä ole ainoita joulupukista kilpailevia maita.

Salijengi

Olen ollut kuntoklubin jäsenenä noin kuukauden päivät. Vaikka suurin osa asiakkaista onkin vielä itselleni ns. harmaata massaa, niin muutamia persoonallisempia tapauksia olen alkanut jo tunnistamaan. Seuraavassa karikatyyriset kuvaukset parhaiten mieleenpainuneista vakioasiakkaista.

Mr. Macho:

Mr. Macho on nimensä veroisessa kunnossa. Lihasta löytyy ja rasvaprosentti on reilusti alle kymmenen. Aikaa harvemmin riittää muiden salilla kävijöiden kanssa seurusteluun, kun kaveri lataa tangot täyteen painoja ja alkaa punnertamaan. Poikkeuksen sääntöön muodostaa Mr. Machon kuulapäinen kaveri, joka itsekin on lähes samaa kaliiberia. Toisiaan tsempaten he usein nostelevatkin käsipainoja peilien edessä. Kuvauksen mukaisia kaveruksia löytyy Suomessa varmasti jokaiselta salilta tusinoittain, mutta Japanissa em. lajin edustajia harvemmin näkee.

Little Miss Sunshine:

Treenaaminen on totista puuhaa. Erityisen totista se tuntuu olevan tälle nuorelle naiselle, jonka en ole nähnyt hymyilevän kertaakaan. Yleisimmin hänet löytää tuima ilme kasvoillaan laitteiden parista. Treenit hänen kohdallaan huipentuvat useimmiten tiukkaan rupeamaan juoksumatolla. Little Miss Sunshine ei luultavasti muuten olisi jäänyt mieleeni ellen olisi sattumalta törmännyt häneen toisella puolella kaupunkia. Metroaseman lippuportilla viereeni ilmestyi violetteihin legginseihin verhoutunut naisihminen, jonka todellinen identiteetti olisi jäänyt minulta salatuksi elleivät katseemme olisi sattumalta kohdanneet. Jäätävän tyly ilme kasvoillaan Little Miss Sunshine paineli portin läpi ja ulos asemalta. Treenaamisen lisäksi myös metrolla liikkuminen näyttää olevan totista toimintaa.

Norman Batesin japanilainen serkku:

Tämä kaveri on pelottava. Enkä nyt tarkoita mitään "hui, kauhistus"-pelottavaa, vaan kaveri aiheuttaa kirjaimellisesti kylmiä väreitä. Tyyppi ei ole varsinaisesti lihaksikas, mutta on suhteellisen jäntevä. Salilla hän yleensä viettää puolet ajastaan peilin edessä pullistelemassa hauiksiaan. Satuin kerran pukuhuoneeseen samanaikaisesti, vain löytääkseni tyypin patsastelemasta pukuhuoneen peilin edessä pelkät bokserit jalassaan (onneksi edes ne!). Liukenin sukkelasti pakoon pesutuvan puolelle. Palatessani oli jamppa saanut paidan päällensä, mutta nyt hän käveli ympyrää ja mumisi jotain itsekseen uudelleen ja uudelleen. Katsoin parhaaksi poistua ennen kuin kaveri saisi päähänsä jotain hurjempaa. Toivottavasti kaverin päässä ei joku päivä napsahda lopullisesti, mutta jos napsahtaa niin toivottavasti en ole paikalla. En yllättyisi yhtään vaikka tämä kaveri säilyttäisi naapureitaan pakastimessaan.

Siinäpä ne mieleenpainuvimmat tapaukset. Mitäköhän muut salilla kävijät mahtavat ajatella minusta?

Osoitetietojen merkittävyydestä ja byrokratian järkyttävyydestä

Ystävällisinä ja avuliaina laboratorion henkilökunta oli ottanut selvää tarpeellisista byrokratian koukeroista ennen Japaniin saapumistani. Niinpä minut kuskattiinkin heti saavuttuani erinäisiin virastoihin jne. Yksi ensimmäisen päivän vierailukohteistamme oli postipankki, jonne avasin tilin. Vaikka välttämättömyydet onkin hyvä hoitaa alta pois nopeasti, niin pankkitilin avaaminen heti ensimmäisenä päivänä ei välttämättä ollut ideoista parhaimpia. Tämä siksi etten tuolloin ollut nukkunut kunnolla reilusti yli vuorokauteen.

Asia ei vaivannut minua ennen kuin edellisviikolla, jolloin pankkikorttini saapui. Silloin nimittäin tajusin ettei minulla ollut pienintäkään aavistusta kortin tunnusluvusta. Muistin kyllä hämärästi näppäilleni jonkin numerosarjan lukulaitteeseen kahdesti, mutta siihen muistikuvani sitten rajoittuivatkin. Pikainen reissu automaatille varmisti oletukseni - en tiennyt tunnuslukuani. Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Visiitti lähipostiin kaikkien mahdollisten henkilöpapereiden kera, ja muutamaa kaavaketta myöhemmin minulle ilmoitettiin että saisin tarvitsemani tiedot kirjeenä kotiini.

Viime perjantaina huomasin postiluukussani ilmoituksen jossa postisetä ilmoitti käyneensä puolenpäivän maissa, mutta koska en ollut kotona oli hän kiikuttanut kirjeen pääpostiin. Vaihtoehtoina oli soittaa palvelunumeroon ja sopia uusi aika jolloin olisin kotona, tai käydä hakemassa kirje postista henkilökohtaisesti. Koska minulla oli asiaa kaupungintalolle, joka sopivasti sijaitsi pääpostin läheisyydessä, ajattelin mennä hakemaan kirjeen maanantaina paikanpäältä.

Maanantai saapui ja iltapäivällä saavuin itse postiin. Mukanani minulla oli ilmoitus toimittamattomasta kirjeestä, sekä passi henkilötodisteena. Ajattelin että kirjeen lunastaminen sujuisi täten ongelmitta. Kuinka väärässä olinkaan.

Marssin palvelutiskille jossa ystävällinen täti kysyi kuinka voisi palvella. Ojensin hänelle ilmoituksen. Täti katsoi ensin ojentamaani paperia ja kävi etsimässä kirjeeni. Kirje kädessään hän saapui luokseni ja kysyi olisiko minulla esittää henkkareita. Vastasin että minulta löytyy sekä passi että suomalainen ajokortti. Yllätysekseni edes passi ei kelvannut tädille. Syy tähän oli vähintäänkin hämmentävä. Passista ei kuulemma pystyisi varmistamaan osoitetietojani. Pysähdytäänpä hetkeksi pohtimaan edellisen lauseen implikaatioita ja niistä seuraavia johtopäätöksiä. On selvää että passissani ei lue osoitettani Japanissa. Siitä olimme samaa mieltä. En kuitenkaan tajua miksi osoitteen ja henkilötietojen oli välttämätöntä olla samassa paperissa. Minulla kuitenkin oli mukanani ilmoitus saapuneesta kirjeesta, joka oli siis saapunut osoitteeseeni minun nimelläni. Myös heillä oli osoitetietoni, enkä jaksa uskoa että heiltä löytyy muita asiakkaita joilla olisi kanssani täsmälleen sama nimi. Miksei siis riittäisi että pystyn todistamaan oman henkilöllisyyteni? Mitä mahdollista lisäarvoa on saavutettavissa sillä että minun täytyy lisäksi kyetä todistamaan osoitteeni paikkansapitävyys? Olenhan sen jo heille kertaalleen todistanut tilin avatessani. Tätä pidemmälle en päätelmissäni ole päässyt... kenties Japanin posti työllistää eteviä matemaatikkoja, joiden ainoa tehtävä on istua pohtimassa byrokraattisia kiemuroita ihmisten päänmenoksi.

Tuskin Japanin entinen pääministeri Junichiro Koizumi tähän pyrki  laittaessaan aikanaan postin yksityistämisen aluilleen. Tai mistäpä sitä tietää. Haluaisin kuitenkin uskoa että tällä hetkellä hän kääntyisi haudassaan mikäli ei olisi edelleen elossa.

Emme lopulta päässeet tädin kanssa yhteisymmärrykseen, ja jouduin nöyrtymään siihen että kirje toimitettaisiin kotiini illalla kello viiden ja seitsemän välillä. Niinpä ensimmäistä kertaa viikkoihin suuntasin töistä kotiin jo ennen kello viittä vartomaan postisedän uutta tulemista. Kellon lähestyessä kuutta soi ovikello. Oven avatessani paljastui sen takaa lievästi hengästynyt ja puuskuttava setä. Pyylevähkö keski-ikäinen herra ojensi käteeni kynän ja pienoisen paperilapuskan, jonka jälkeen hän toisteli papukaijan lailla: "Sain... sain... ".

Allekirjoitettuani lapun hän lykkäsi odottamani kirjeen käteeni, tokaisi pontevasti: "Tänk jyy...!", ja meni menojaan. Tänk jyy veri meni itsellesikin herra posteljooni. On se kummalista etten saa kirjettäni postista edes henkkareiden ja kirjeensaapumisilmoituksen kera, mutta kun kirje tuodaan ovelleni ei minulta kysytä edes suusanallisesti olenko kenties oikea henkilö. Onneksi kirjeen sisältö ei ollut mitään tärkeää, kuten esimerkiksi pankkikortin tunnusluku ... ... ... eiku...

Syitä olla menemättä kauppaan väsyneenä:

Vierailin tänään töiden jälkeen naapuruston ostoskeskuksessa. Sieltä löytyy myös lähistön suurin supermarketti, joten luonnollisesti päätin täydentää muonavarastoja samalla reissulla. Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen saattaa huomiokyky kuitenkin välillä herpaantua. Kotiin saavuttuani huomasinkin etteivät ostamani kananmunat olleetkaan normaalia sorttia, vaan pakkauksen päällä komeili teksti "onsen tamago". Ne ovat siis eräänlaisia löysäksi keitettyjä kananmunia. Ensikerralla muistanen varoa.

Epäkiitollinen osa-aikatyö

Enpä haluaisi olla tuo kaveri puvun sisällä. Sääliksi kävi.

Tai ehkä kyseessä olikin pelkkä fashion statement.

Hedelmien geometriaa

Ostin sunnuntaina kaupasta hedelmiä, jotka on kasvatettu kuution muotoon. Ideana on että hedelmät on täten mahdollista järjestellä hukkatilan minimoivalla tavalla.

Tämä oli myös supermarketissa käytetyn mainoslauseen ydinajatus, vaikka luulenkin ettei peruskotiäidille joka ostaa esimerkiksi viisi kpl hedelmiä niiden geometrisella muodolla ole suurtakaan merkitystä. Kauppiaille ja kuljetusfirmoille muodosta varmaan onkin etua.

Ostamieni hedelmien japaninkielinen nimi on kaki, joka wikipedian mukaan on englanniksi persimmon. Jos joku sattuu tietämään mikä kyseisen hedelmän suomenkielinen nimi on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Nettisanakirja tarjoaa ensimmäisenä vaihtoehtona nimeä kakiluumu, mutta kieltäydyn uskomasta että se voisi olla jotain niinkin typerää.

Suolaa haav...eiku hampaisiin?

Saimme vierailevan norjalaisprofessorin kanssa laboratorion pääproffalta kutsun tulla illastamaan hänen kotiinsa. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme matkaan proffan autolla. Ennen starttausta proffa kuitenkin esitteli erinäisiä lommoja ja naarmuja, joita auto oli vuosien varrella ottanut. Hän myös toisteli matran omaisesti fraasia: "This car is very old...".

Saavuimme perille Kioton prefektuurin etelälaidoille noin tuntia myöhemmin. Proffan vaimo oli laittanut pöydän koreaksi, ja erilaisia herkkuja maistellessa vierähtikin useampi tovi. Yöksi oli tarjolla futonmajoitus tatamihuoneessa.

Ennen nukkumaan menoa kävin pesemässä hampaat. En kuitenkaan tullut ottaneeksi mukaan omaa hammastahnatuubiani, joten lainasin kylppäristä löytynyttä paikallista brändiä. Yllätys oli suuri kun kun harjaamisen aloitettuani ei suuhun tulvahtanutkaan tutunraikasta mintun (tms) makua, vaan suuhun hyökkäsi voimakas suolan maku!?! Tarkempi tarkastelu paljasti karun totuuden, kun tuubin kyljessä olevat sloganit mainostivat suolan hampaita puhdistavaa voimaa. Hrrr...

Seuraavana aamuna oli tarjolla suurin aamiainen mitä olen lähiaikoina syönyt. Aamiaisen jälkeen oli tarkoitus lähteä katsastamaan viereisestä Naran prefektuurista löytyvää temppeliä. Japanilainen vaatimattomuus kiteytyy suhteellisen hyvin proffan antamassa temppeliä koskevassa kuvauksessa: "It is nothing special ... just the oldest wooden building in the world.". Ihan komea tönöhän se kieltämättä oli.

Koska taifuuni nro 14 ohitti Naran ilman mainitsemisen arvoisia seurauksia, oli ilmakin lauantaina mitä loistavin. Tänään onkin sitten tullut vettä senkin edestä. Loppuun vielä tänään ravintolassa bongaamani kyltti. Kun pelkkä tupakointikielto ei riitä...

Kenties pelkkä "No Smoking" jättäisi liikaa varaa tulkinnalle.

Miksi vesijuoksu ei menestynytkään Japanissa

Viimeisen vuoden sisällä olen käynyt usein vesijuoksemassa. Paitsi että vesijuoksu on oikein tehtynä erittäin tehokasta liikuntaa, tarjoaa se myös oivan mahdollisuuden tavata kypsän iän saavuttaneita vastakkaisen sukupuolen edustajia. Olin kuullut että vesijuoksua olisi mahdollista harrastaa myös Japanissa, joten ajattelin luonnollisesti mennä kokeilemaan. Liittyessäni paikalliseen kuntoklubiin teimme lyhyen kierroksen, jossa minulle esiteltiin klubin tarjoamat liikuntafasiliteetit. Kierros kulki myös uima-altaan ohi, jolloin kysäisin esittelijältä vesijuoksumahdollisuudesta. Jostain syystä hän ei kuitenkaan oikein tuntunut ymmärtävän kysymystäni, joten päättelin ettei vesijuoksu luultavasti tulisi onnistumaan.

Kun liittymisestäni kuntoklubiin oli kulunut reilu viikko päätin mennä testaamaan uima-altaan. Ensimmäinen eroavaisuus suomalaiseen allaskulttuuriin verrattuna on uimalakin käyttöpakko. Kyseinen tapa tuntuu olevan normina japanilaisissa uimahalleissa, joten asia ei tullut yllätyksenä. Lisäksi lakkeja oli myynnissä klubin aulassa, eikä sellaisen hankkiminen täten muodostunut ongelmaksi. Niinpä siirryinkin uusine lakkeineni altaan laidalle, ja aloin tähyillä mahdollisia vesijuoksuvöitä. Ennakko-oletukseni osui kuitenkin oikeaan, eikä vöitä ollut näköpiirissä. Sen sijaan erinäisiä vaahtomuovisia kellukelautoja yms. löytyi suhteellisen runsaasti. Mieluisen apuvälineen löydettyäni siirryin altaaseen.

Altaan matalapääty olikin sopivasti kellukehyllyn vieressä. Asemoin itseni tyhjälle radalle ja aloin polskia kohti vastakkaista päätyä käsilläni kellukkeeseen tukeutuen. Vaikka vesijuoksua onkin tullut harrastettua, niin viimekertaisesta uimareissusta oli varmastikin ehtinyt vierähtää puolisentoista vuotta. Niinpä olinkin suhteellisen väsynyt saavuttaessani altaan päädyn, ja päätin levätä hetken. Suureksi yllätyksekseni huomasin jalkojeni ylettyvän altaan pohjaan. Allas olikin koko pituudeltaan ainoastaan 120 cm syvä. Tämä selittänee miksi kysymykseni vesijuoksumahdollisuuksista saivat osakseen vain kummaksuvia katseita.

Pian viereiselle radalle ilmestyikin ryhmä vesikävelijöitä, jotka opastetusti kävelivät jonossa altaan päästä päähän erilaisia koreografioita samanaikaisesti suorittaen. Altaan laidalla oli myös uimavalvoja, joka piti huolta ettei kukaan vain pääsisi hukkumaan. Ymmärrän kyllä etteivät kuolleet asiakkaat ole hyvää mainosta kuntoklubille, mutta kyseiseen altaaseen hukkumista voidaan pitää Darwin palkinnon arvoisena suorituksena.

Kun itsesuojeluvaisto pettää...

...saattaa tulla ostaneeksi lähikaupasta nattou-papuja. Silloin ei käy syyttäminen muita kuin itseään. The school of hard knocks baby...

Tehokasta työskentelyä

Tänään iltapäivällä neljän maissa tuli yllättävä seisaus omiin hommiin, kun työkaverit ilmoittivat että on aika lähteä siivoamaan kampusaluetta. Niinpä kaikki työntekijät professoreita myöten kokoontuivat infopisteelle, jossa oli jaossa muovipusseja ja työhanskoja. Tämän jälkeen kukin laboratorio lähti siivoamaan heille osoitettua ulkoaluetta.

Kun ottaa huomioon että kyseinen yliopisto on pärjännyt kansainvälisissä yliopistovertailuissa huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi yksikään suomalainen opinahjo, tuntuu väkisinkin hieman oudolta että huippututkijoiden työaikaa haaskataan näinkin turhanpäiväisiin aktiviteetteihin. Lisäksi kampusalue ei alunperinkään ollut epäsiisti, joten suurin osa "roskista" mitä ihmiset pusseihinsa näyttivät keräävän oli lähinnä kuivuneita lehtiä ym. maatuvaa luonnon materiaalia.

Herääkin kysymys että tuottiko roskien keräys kaikkine muovipusseineen ja kertakäyttötyöhanskoineen enemmän roskia kuin mitä saatiin kerätyksi. Ilmeisesti joitain asioita täytyy vain tehdä tottumuksen vuoksi, jotta ihmisille saadaan hyvä mieli. Lopuksi kaikille tietenkin vielä jaettiin 0,5 litran muovisia virvoitusjuomapulloja ekoteemaan sopivasti.

Tänään nähtyä

Jouduin tänään vierailemaan yliopiston pääkampuksella sähköpostihakemuslomakkeen täyttääkseni. Yliopiston päärakennuksen edessä näin jotain mikä sai minut pysähtymään hetkeksi. Kaksi opiskelijaa nimittäin pyöritteli hyppynaruja kampuksen pääaukion vieressä. Kyseessä oli vieläpä kaksi miespuolista opiskelijaa... ... ... leikkimässä ala-astelaistyttöjen leikkejä.

Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta se ei tarkoita etteikö voisi siltikin hyväksyä. Ihan hauskaltahan tuo sitäpaitsi näytti.

Kämppä - osa 1

Suurena suomalaisena tutkijana ei kämpän hankinta tuottanut suurempia ongelmia - ainakaan itselleni. Homma hoitui erittäin vaivattomasti paikallisen yliopiston henkilökunnan suosiollisella avustuksella. Täytin ainoastaan hakemuslomakkeen yliopiston asuntolaan, josta kämppä sitten järjestyikin.

Koska yliopiston kämppiä on tarjolla suhteellisen rajallisesti, jouduin "tyytymään" hieman normiyksiötä suurempaan perheasuntoon. Kyseessä on mitä ilmeisimmin kahdelle hengelle tarkoitettu huoneisto. Perustan oletukseni siihen tosiasiaan että vuoteita asunnosta löytyy kaksi.

Asuntoa voikin varmaan huoletta kuvailla kaksioksi, sillä sieltä löytyy makuuhuone, keittiö/olohuone, "kylpyhuone" sekä parveke. Tänään esittelyvuorossa ovat makuuhuone ja parveke. Sitten asiaan:

Kuten huomaatte, niin klaustrofobia ei ole ainakaan iskemässä ihan lähiaikoina.  Asunto on japanilaisin strandardein melkoisen iso. Varsinkin yhdelle hengelle. Mahtaisikohan respan täti katsoa pahalla mikäli aloittaisin pienen sivubisneksen ottamalla kämppään alivuokralaisen.

Taka-alalla näkyy liukuovin varustettu julmetun kokoinen "oshi´ire"-kaappi. Kalusteet ovat viimeisintä huutoa 70- ja 80-lukujen taitteesta.

Ylläoleva kuva antanee jotain osviittaa huoneen perällä sijaitsevan kaapin mittakaavasta. Kuvassa siis ovat matkalaukkuni, joissa toin n. 30 kg tavaraa Japaniin. Laukuista huolimatta kaappiin voisi vielä kevyesti majoittaa keskikokoisen meksikolaisperheen sekä Jari Sillanpään.

Makuuhuoneesta löytyy myös kirjahylly ja työpöytä. Kirjoja ei juurikaan tullut mukaan, mutta saapuessani tuli hyllyyn heiteltyä erinäisiä tavaroita. Niinpä hylly on vieläkin melkoisen kaaoksen vallassa, mutta eiköhän asia korjaannu viimeistään seuraavan muuton yhteydessä.

Lopuksi vuorossa paikallinen erikoisuus, eli parvekkeelle sijoitettu pesukone. Johtuen paikallisten asumusten varsin rajoitetuista tiloista ei ole olleenkaan epätavallista että pesukonetta ei saadakaan mahtumaan sisälle. Kerrostaloissa sopiva paikka löytyykin usein parvekkeelta, ja koska paikallinen ilmastokaan ei tällaiselle toiminnalle aseta rajoitteita, niin miksipäs ei. Sain itsekin tietää kyseisen pesukoneen olemassaolosta vasta kämppään ensikertaa saapuessani, joten se oli varsin positiivinen yllätys. Parvekkeelta löytyy myös pyykkinaru, enkä toistaiseksi ole löytänyt paidoistani guanotahroja.

Osa 2 on luvassa siis myöhemmin.

Asuintalo

Vääjäämätön asuintilojen julkinen esittely blogissa lähestyy, mutta nostatetaan ensin tunnelmaa esittelemällä alkuun uusi asuintaloni. Kyseessä on siis yliopiston omistama vaihtareille ja ulkomaalaisille tutkijoille tarkoittettu asuinrakennus, joka sijaitsee aivan kampuksen vieressä. Samaan ryppääseen on rakennettu useampia yliopiston työntekijöille tarkoittettuja kerrostaloja. Yhdessä rakennukset muodostavat viihtyisän neuvostotyylisen betonielementtimiljöön, joka huokuu ajatonta charmia.

Yllä varsin mairitteleva kuva nykyisestä asuintalostani. Asuntoni sijaitsee ylimmässä kerroksessa, joten näkymät parvekkeelta ovat varsin mukavat. Hissiä rakennuksessa ei tietenkään ole. Niinpä arkiliikuntaa ei voi välttää.

Rakennuksen sisäänkäynti on puolestaan tämän näköinen. Sateisina päivinä vesi näyttää kerääntyvän katoksen päälle, josta se sitten hiljalleen valuu portaille kunnes kaikki vesi on lopulta haihtunut. Viimeksi tähän kului aikaa noin kaksi vuorokautta. Toivottavasti rakennus ei ole läpeensä laho. Aulasta löytyy televisio ja siellä voi myös lukea päivän lehdet.

Ulko-ovelta matkaa lähimpään supermarkettiin on noin parisataa metriä. Sain kuitenkin suureksi järkytyksekseni huomata että kyseinen kauppa ei myy ollenkaan olutta. Kyseessä on siis mitä ilmeisimmin japanilainen HalpaHalli.

Tässä samainen pihatie ja sitä reunustavat rakennukset asuntoni edestä kuvattuna. Maisema on mitä komein. Varsinkin jos sattuu olemaan funktionalismin ystävä.

Enpä onnistunut löytämään panoramakuvaustoimintoa kamerastani, joten joudutte tyytymään neljään tuikitavalliseen kuvaan. Ylhäällä siis parvekkeeltani avautuva maisema, missä ei kieltämättä ole mitään valittamista.

Seuraavana esittelykohteena on siis itse asunto. Ajankohtaa en uskalla vielä luvata, joten joudutte elämään jännityksessä.