Järistyksestä, pysäköinnistä ja sähkönjakelusta

Lienee paikallaan kommentoida viime aikojen tapahtumia myös blogissa. Järkyttävistä uutiskuvista huolimatta järistys ei ole näkynyt Kiotossa juuri mitenkään. On suorastaan hämmentävää katsella televisiosta kokonaisten kylien poishuuhtoutumista, kun samanaikaisesti paikallinen katukuva on muuttumaton. Paikalliset eivät juurikaan puhu tapahtuneesta. Liekö järkytys liian suurta.

Itse järistystä en ainakaan henkilökohtaisesti huomannut. Astetta kovempaan höykytykseen joutuneiden kokemuksista voi lueskella täältä tai TÄÄLTÄ.

Tokiossa ruuan hamstraus on tyhjentänyt kauppojen hyllyjä osittain, ja kuuleman mukaan bensan säännöstely on myös käynnissä (max. 30 l/asiakas). Kansain alueella ei vastaavia ongelmia ole esiintynyt, mutta katsotaanpa mikä on tilanne loppuviikosta. Itä-Japanissa on myös käynnissä sähkön säännöstely. Länsi-Japaniin ei tämäkään asia vaikuta. Syynä tähän on maan infrastruktuuri.

Labran proffa selosti eilen että kun sähköverkkoa alettiin Japaniin pystyttää joskus Meiji-kaudella (?) tuli tietotaito Itä-Japaniin Pohjois-Amerikasta, kun taas Länsi-Japanin verkkoa pystytettiin Eurooppalaisin opein. Tästä seurauksena Tokion alueella sähköverkon taajuus on 50 Hz, kun taas Nagoyasta länteen käytössä on 60 Hz. Tästä johtuen energiaa ei ole myöskään mahdollista ohjata suoraan Itä-Japaniin. Niinpä en henkilökohtaisesti ole joutunut kokemaan sähkökatkoksia.

Viime viikolla järjestettiin Kiotossa eräs symposium. Tapahtuman pääjärjestelijänä toimiva Touhokun yliopiston professori saapui Kiotoon lentokoneella. Sanottakoon tähän väliin että Touhoku on siis alue johon tsunami ja järistys iskivät pahiten. Kyseisen proffan oli alunperin ollut tarkoitus palata perjantaiksi, mutta ennen järistystä hän oli päättänyt siirtää paluunsa lauantaille. Päätös osoittautui onnekkaaksi. Proffan auto oli vähemmän onnekkaasti pysäköitynä Sendain lentokentälle, joten edessä on varmastikin myös auton vaihto.

Ydinvoimalasta huolestuneille suosittelen oheista linkkiä:

MIT:n tutkijat selittävät tapahtunutta FAKTApohjaisesti.

Perjantaina on tilastojen mukaan rikottu myös tämän blogin päiväkohtainen kävijäennätys. Myös sähköpostitiedusteluja omaan hyvinvointiini liittyen on tullut reippaan puoleisesti. Kiitos niistä. Ei mulla täällä mitään hätää ole.

Paniikkinappula

Viikko sitten tein viikonloppureissun Nagoyaan. Luotijunien lippuhintojen hipoessa taivaita päätin säästää kukkaroani valitsemalla junan sijasta bussin. Bussimatkustaminen osoittautuikin kelpovalinnaksi. Matkustusmukavuudessa ei ollut valittamista ja ikkunasta pääsi lisäksi tiirailemaan komeita maisemia.

Noin tuntia ennen määränpäähän saapumista alkoi luonto kutsua, joten lukittauduin bussin takapäähän sijoitettuun hotelli helpotukseen. Asianmukaisten proseduurien jälkeen aloin etsiskelemään huuhtelunamiskaa, joka ei totuttuun tyyliin löytynytkään istuimen takaa. Hetken kuikuiltuani onnistuin paikallistamaan napin, joka oli poikkeuksellisesti sijoitettu keskelle seinää lavuaarin yläpuolelle. Huuhtelu hoitui ongelmitta ja kädet pestyäni palasin istumaan paikalleni.

Vietettyäni viihdyttävän viikonlopun Nagoyassa nousin sunnuntai-iltana jälleen bussin kyytin palatakseni kotiin. Aikani nuokuttua alkoi jälleen tuntua aiheelliselta vierailla saniteettitiloissa:

"Tuttu juttu! Täähän menee vanhasta muistista."

Asianmukaisten proseduurien jälkeen painoin refleksinomaisesti seinälle sijoitettua huuhtelunappia. Jostain syystä huuhtelumekanismi ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan. Niinpä painoin nappia luonnollisesti uudelleen. Tällä kertaa hieman voimakkaammin. Jälleen tuloksetta:

"Mistäs nyt kiikastaa?!?! Mitähän toi teksti tuossa vieressä tahtoo sanoa??

...

... 

Hätätapauksessa paina oheista painiketta.
...
...

Ups! Gulp!"

Tämän jälkeen paikallistin huuhtelunapin noin kaksikymmentä senttimetriä hätäpainikkeesta vasemmalle. Painikkeet muistuttivat ulkonäönsä ja kokonsa puolesta toisiaan, vaikkeivät täysin identtisiä olleetkaan. Hätäpainike ei epäonnekseni ollutkaan räikeän punainen ja selkeästi erottuva.

Koottua itseni palasin huomiota herättämättä paikalleni. Kuski ei tehnyt elettäkään osoittaakseen että mitään normaalista poikkeavaa olisi tapahtunut, joten kenties en ollut ensimmäinen asiakas joka on erheellisesti sekoittanut painikkeet.

Varkaus

Nyt se on sitten tapahtunut... Varkailta ei näemmä ole täysin turvassa edes Japanin maalla. Pyörääni ei kukaan onneksi kähveltänyt, mutta parinkymmenen euron arvoinen valaisin on näemmä tehnyt kauppansa. Eipä tuo nyt muuten hirveästi haittaa, kuin että pimeällä pyöräily ilman valoja on paitsi laitonta (käsittääkseni), niin myös hengenvaarallista :/

O tempora o mores!

Korruptioillallinen

Japanilaiset firmat rekrytoivat uusia työntekijöitä lähes yksinomaan vastavalmistuneiden yliopistokasvattien joukosta. Halutuimpia ominaisuuksia työntekijäkandidaateissa eivät ole kielitaito, tekninen osaaminen tai oikeastaan minkään muunkaan sortin osaaminen, vaan pikemminkin yliopisto josta hakija on valmistumassa. Näin ollen arvostetuimpien yliopistojen opiskelijat ovat haluttua riistaa, ja keinot rekrytoimiseen ovat moninaisia.

Muutama viikko sitten eräs labran entinen opiskelija saapui Tokiosta asti esittelemään nykyisen firmansa toimintaa. Tämän hetkiset opiskelijat kuuntelivat jampan selostuksia ja "laadukkaita" vitsejä koko päivän. Illan hämärtyessä tultiin minulta kysymään haluaisinko lähteä kaupungille syömään. Firma kustantaisi ruokailut kaikille kiinnostuneille, joten ei muuta kuin nimi listaan ja kaupungille hummailemaan.

Cool dining.

Päädyimme lopulta hienoon japanilaistyyliseen ravintolaan, jossa söimme n:n ruokalajin aterian jota säestivät labran entisen opiskelijan kaskut uudesta työpaikastaan. Ruoka oli erinomaista, mutta parasta oli tietenkin hinta. Nyt kun vielä muistaisin mistä firmasta oli kyse ja mikä oli firman toimiala...

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa...

...paitsi ehkä tässä tapauksessa.

Vaikka hieman epäilenkin, niin joku lukijoista saattaa vielä muistaa lokakuisen retosteluni uudesta pyörästä ja erityisesti siihen ostamastani lukosta. Kyseessähän oli ns. sadan jenin kaupasta ostettu priimatuote. Alunperin arvelin lukkopesään katkeavan avaimen koituvan kyseisen lukon kohtaloksi. Arvaukseni osui melkoisen lähelle.

Tammikuussa alkoivat lopunajan merkit olla jo havaittavissa, kun suojamuovit alkoivat halkeilemaan.

The end is near...

Noutaja saapui lopulta tänään yrittäessäni saada avainta irti lukosta. Ajoittain olen joutunut hieman taiteilemaan jottei avain napsahtaisi poikki, mutta tämäniltainen taisto vaikutti normaaliakin tuskaisemmalta. Pitkällisen väännön päätteeksi sain kuitenkin avaimen vapautettua, ja aloin lukitsemaan pyörää. Lukko ei kuitenkaan tuntunut enää menevän kiinni. Tarkempi tarkastelu paljasti syyn:

Mommy, can I go out and play?!? Please...!!

Lukkopesä oli lähtenyt paikaltaan. Epäilenpä ettei tätä lukkoa enää korjaisi edes MacGyver. Kyseisen sankarin bravuuri taisikin olla lukkojen availu, eikä niiden lukitseminen.

Lokakuussa ostamani lukko pysyi kuitenkin kasassa huomattavasti pidempään kuin olisin ikinä uskaltanut veikata. Nelisen kuukautta ei ole yhtään hassumpi käyttöikä alle euron hintaiselle tuotteelle. Nyt vain pitää toivoa että ennätän ostaa uuden lukon ennen kuin joku hulttio sosialisoi pyöräni omaan käyttöönsä.

Viskin viemää

Viikonloppuna tein seireenien laulun johdattelemana ekskursion läheiseen Suntoryn tislaamoon, joka sijaitsee Kioton ja Osakan välimaastoon asettuvan Yamazakin aseman tienoilla. Japani ei kenties ole Suomessa järin kuuluisa viskeistään, mutta maahan mahtuu kuitenkin muutamia isohkoja viskin valmistajia. Itseasiassa Wikipedia tietää kertoa maan olevan Skotlannin jälkeen maailman toiseksi suurin mallasviskin tuottaja. Viikonloppuisen vierailu kohde, eli Yamazakin tislaamo oli kuitenkin vuonna 1923 auetessaan ainoa laatuaan Japanissa.

Ottamani kuvan perusteella päivä oli näemmä pilvinen, mutta muistoissani Yamazakin tislaamo kylpee ikuisessa auringonpaisteessa.

Tehtaalla vierailu on tehty mahdollisimman helpoksi. Mikäli ryhmäkoko ei nimittäin ylitä kymmentä henkeä, pääsee tehtaaseen tutustumaan ilman ajanvarausta. Mikä parasta, kierros on täysin ilmainen ja muistoksi saa vieläpä tyylikkään viskilasin.

Viime lauantaina iloinen joukkiomme liittyi astetta iloisempien bisnesmiesten sävyttämään seurueeseen, joka kierroksen vetäjän johdattelemana asteli tehtaan uumeniin. Joukkiota opastanut japanilaisneiti selosti viskin valmistusprosessia kuljettaessaan meitä huoneesta toiseen. Tehdasmelusta sekä kielellisistä rajoitteistani johtuen osa selostuksesta meni valitettavasti itseltäni ohi. Mieleeni painui kuitenkin hehkutus siitä miten tuotteiden maku on erityisesti tuunattu japanilaisille sopivaksi.

Tehtaan perimmäiseen nurkkaukseen oli sijoitettu tynnyrivarasto (tai ainakin yksi niistä). Siellä odotti juhlallinen näky, varaston ilman ollessa sakeana tynnyreissä ikääntyvän viskin tuoksusta. Tallella oli myös tehtaan ihka ensimmäinen tynnyri vuodelta 1923. Tynnyrin sisältö on kuitenkin ehtinyt jo haihtua kokonaisuudessaan, ja nykyisellään pönikkä toimittaakin ainoastaan näyttelyesineen virkaa.  

Viski ikääntymässä tammitynnyreissä.

Vierailun päätteeksi seurue ohjattiin maisteluhuoneeseen, missä baaritiskille oli katettu laseja ja tehtaan tuotteita. Valitettavasti viski oli sotkettu highball-nimiseksi pyhäinhäväistykseksi, missä viskitilkan päälle oli kaadettu soodavettä ja kilokaupalla jääpaloja, jotka peittivät alkuperäisen maun lähes kokonaan. Pukuihin sonnustautunutta bisnesmiespoppoota tämä ei pahemmin näyttänyt haittaavan, heidän kantaessaan juomalaseja pöytään kaksin käsin.

Reilun kymmenminuuttisen maistelusession päätteeksi porukka hätisteltiin tehtaanmyymälään, mistä hilpeät bisnesmiehet ostivat kilokaupalla tuliaisia kotiin. Melkoisen tehokas, joskin hieman ennalta-arvattava tapa päättää tehdaskierros.

Pakollinen liukuhihnasushipostaus

Hienot sushiravintolat ovat Japanissa (ja muuallakin) monesti hintatasoltaan tyyriimmän puoleisia. Onneksi kaltaiselleni rahvaalle väelle on kuitenkin tarjolla myös edullisempia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ns. liukuhihnasushiravintolat. Kyseisten ravintelien kantava idea on että istumapaikat on aseteltu kapoisen liukuhihnan varrelle, jonka kyytiin kokit asettelevat kiertoon erinäisiä herkkupaloja. Hihnalta asiakas voi vapaasti poimia mieleisensä annoksen ja pistellä sen tyytyväisenä poskiinsa.  Laskutus tapahtuu jälkikäteen lautaspinon perusteella. Monissa ravintoloissa on käytössä lautasten värikoodaus, jossa annoksen alla olevan lautasen väri kertoo sen hinnan (esim. siniset lautaset 200 jeniä). Joissain ravintoloissa saattavat taasen kaikki annokset olla puolestaan 100 jeniä.

Ohessa muutama videopätkä joulukuisesta reissustani yo. kuvaksen mukaiseen ravintolaan.