Sunnuntaiksi ei ollut suunnitelmia tarjolla, joten päätin pistää turistivaihteen silmään ja suunnata kohti Arashiyamaa.
Arashiyama on eräänlainen temppelikeskittymä Kioton länsipuolella. Paikka on käsittääkseni erityisesti paikallisten suosiossa ja sesonkihuippu ajoittuu ruska-aikaan. Asemalle saapuessani tämä kävi myös erittäin selväksi, sillä porukkaa oli kuin pipoa. Innostuin ottamaan hieman kuvia reilut viisi vuotta vanhalla digipokkarillani, joten tässä niitä nyt tulee.
En ollut jaksanut ottaa etukäteen paikasta juurikaan selvää, mutta olin nähnyt kuvia bambumetsikön keskellä kulkevasta tiestä, joten se oli yksi kohteista joita en halunnut ohittaa. Alue kuitenkin yllätti laajuudellaan. Mutta kuten kaikki miehet tietävät, niin kartat ovat amatööreille ja ohjeiden kysyminen on turistien hommaa, joten niinpä päädyinkin kiertelemään aluetta päämäärättömästi.
Ensimmäiseksi vastaan tuli muutamia hienoja puutarhoja, joissa kasvavien puiden lehdet hohkasivat kirkuvan punaisina.
Sitten törmäsin jänniin patsaisiin.
Tämän jälkeen kävin erihienossa puutarhassa. Vaan bambumetsästä ei näkynyt jälkeäkään. Niinpä päätin jatkaa matkaani ja saavuin joelle.
Joen vastarannalla näytti kulkevan pieni polku, joten päätin suunnistaa sitä kohden.
Ensiksi täytyi kuitenkin ylittää silta, joka kuhisi ihmisiä.
Vastarannalla ihmispaljous hellitti saavuttuani joenrantaa mukailevalle polulle. Pysähdyin pieneen nuudelikojuun syömään ja jatkoin matkaani.
Noin puolisentoista kilometriä taivallettuani saavuin pienen poukaman rannalle, jossa polku muuttui portaikoksi. Epäröin aluksi jatkaa, mutta arvelin että kenties bambumetsikkö olisi piilotettu portaiden päähän.
Portaita olikin tarjolla riittämiin. Huipulla odotti pieni temppelialue, josta oli komeat näkymät sekä kaupungin yli, että alas poukamaan. Temppeliä töllistellessäni saapui portaiden päähän myös kaksi ulkomaan sankaria. Jotenkin ajattelin että näyttävät suomalaisilta, ja eihän siinä mennyt edes puolta minuuttia kun alkoivat jo haastelemaan keskenään selvällä suomenkielellä. Mikähän siinä mahtaa olla että suomalaiset jotenkin erottaa. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun olen löytänyt itseni vastaavasta tilanteesta ulkomailla.
Maisemat olivat tosiaan komeat. Palailin samaa reittiä takaisin juna-aseman eteen. Tähän mennessä olin kävellyt jo yli kolme tuntia, joten rupesin pohtimaan mahdollista paluuta. Niinpä kaivoin esiin asemalta mukaan nappaamani junalinjakartaston, tarkoituksenani selvittää lyhin reitti kotiin. Huomasin kuitenkin että junakartasto sisälsi myös kartan temppelialueesta, ja bambumetsikkö sijaitsi ainoastaan vajaan kilometrin päässä asemalta. Olin alunpitäen lähtenyt kävelemään vastakkaiseen suuntaan.
Bambumetsä ei pettänyt odotuksia, mutta täytyy myöntää että sattumalta löytämäni vuorenrinnetemppeli oli kuitenkin hienompi. Kenties kyseinen temppeli olisi jäänyt löytämättä mikäli olisin vain suunnistanut suoraan bambumetsikköön kartan avulla (kaveri suunnistaa ihan bambumetsikköön!?!?). Tähän voisi lisätä jotain itämaisia viisauksia matkasta ja päämäärästä, mutta se olisi turhan kliseistä.
Bambumetsikön jälkeen tuli vastaan kyltti, jonka tekijä on ilmeisesti ollut huumorimiehiä. Pakkohan sitä oli sitten mennä katsomaan mitä siellä oli.
Mäen päältä avautui komea näkymä jokilaaksoon. Vuoren rinteellä näkyy myös temppeli, jossa olin vieraillut vain pari tuntia aiemmin.
Viimeisenä vaelluksena oli edessä matka takaisin juna-asemalle. Koitos joka kalpenee ainoastaan Sandakanin kuolemanmarssin rinnalla. Saapuessani perille olin kävellyt alueella reilut neljä tuntia. Useampi kohde jäi kuitenkin vielä näkemättä, joten pitänee vierailla Arashiyamalla toistamiseen.
