Japanilaiset firmat rekrytoivat uusia työntekijöitä lähes yksinomaan vastavalmistuneiden yliopistokasvattien joukosta. Halutuimpia ominaisuuksia työntekijäkandidaateissa eivät ole kielitaito, tekninen osaaminen tai oikeastaan minkään muunkaan sortin osaaminen, vaan pikemminkin yliopisto josta hakija on valmistumassa. Näin ollen arvostetuimpien yliopistojen opiskelijat ovat haluttua riistaa, ja keinot rekrytoimiseen ovat moninaisia.
Muutama viikko sitten eräs labran entinen opiskelija saapui Tokiosta asti esittelemään nykyisen firmansa toimintaa. Tämän hetkiset opiskelijat kuuntelivat jampan selostuksia ja "laadukkaita" vitsejä koko päivän. Illan hämärtyessä tultiin minulta kysymään haluaisinko lähteä kaupungille syömään. Firma kustantaisi ruokailut kaikille kiinnostuneille, joten ei muuta kuin nimi listaan ja kaupungille hummailemaan.
Cool dining.
Päädyimme lopulta hienoon japanilaistyyliseen ravintolaan, jossa söimme n:n ruokalajin aterian jota säestivät labran entisen opiskelijan kaskut uudesta työpaikastaan. Ruoka oli erinomaista, mutta parasta oli tietenkin hinta. Nyt kun vielä muistaisin mistä firmasta oli kyse ja mikä oli firman toimiala...
Vaikka hieman epäilenkin, niin joku lukijoista saattaa vielä muistaa lokakuisen retosteluni uudesta pyörästä ja erityisesti siihen ostamastani lukosta. Kyseessähän oli ns. sadan jenin kaupasta ostettu priimatuote. Alunperin arvelin lukkopesään katkeavan avaimen koituvan kyseisen lukon kohtaloksi. Arvaukseni osui melkoisen lähelle.
Tammikuussa alkoivat lopunajan merkit olla jo havaittavissa, kun suojamuovit alkoivat halkeilemaan.
The end is near...
Noutaja saapui lopulta tänään yrittäessäni saada avainta irti lukosta. Ajoittain olen joutunut hieman taiteilemaan jottei avain napsahtaisi poikki, mutta tämäniltainen taisto vaikutti normaaliakin tuskaisemmalta. Pitkällisen väännön päätteeksi sain kuitenkin avaimen vapautettua, ja aloin lukitsemaan pyörää. Lukko ei kuitenkaan tuntunut enää menevän kiinni. Tarkempi tarkastelu paljasti syyn:
Mommy, can I go out and play?!? Please...!!
Lukkopesä oli lähtenyt paikaltaan. Epäilenpä ettei tätä lukkoa enää korjaisi edes MacGyver. Kyseisen sankarin bravuuri taisikin olla lukkojen availu, eikä niiden lukitseminen.
Lokakuussa ostamani lukko pysyi kuitenkin kasassa huomattavasti pidempään kuin olisin ikinä uskaltanut veikata. Nelisen kuukautta ei ole yhtään hassumpi käyttöikä alle euron hintaiselle tuotteelle. Nyt vain pitää toivoa että ennätän ostaa uuden lukon ennen kuin joku hulttio sosialisoi pyöräni omaan käyttöönsä.
Viikonloppuna tein seireenien laulun johdattelemana ekskursion läheiseen Suntoryn tislaamoon, joka sijaitsee Kioton ja Osakan välimaastoon asettuvan Yamazakin aseman tienoilla. Japani ei kenties ole Suomessa järin kuuluisa viskeistään, mutta maahan mahtuu kuitenkin muutamia isohkoja viskin valmistajia. Itseasiassa Wikipedia tietää kertoa maan olevan Skotlannin jälkeen maailman toiseksi suurin mallasviskin tuottaja. Viikonloppuisen vierailu kohde, eli Yamazakin tislaamo oli kuitenkin vuonna 1923 auetessaan ainoa laatuaan Japanissa.
Ottamani kuvan perusteella päivä oli näemmä pilvinen, mutta muistoissani Yamazakin tislaamo kylpee ikuisessa auringonpaisteessa.
Tehtaalla vierailu on tehty mahdollisimman helpoksi. Mikäli ryhmäkoko ei nimittäin ylitä kymmentä henkeä, pääsee tehtaaseen tutustumaan ilman ajanvarausta. Mikä parasta, kierros on täysin ilmainen ja muistoksi saa vieläpä tyylikkään viskilasin.
Viime lauantaina iloinen joukkiomme liittyi astetta iloisempien bisnesmiesten sävyttämään seurueeseen, joka kierroksen vetäjän johdattelemana asteli tehtaan uumeniin. Joukkiota opastanut japanilaisneiti selosti viskin valmistusprosessia kuljettaessaan meitä huoneesta toiseen. Tehdasmelusta sekä kielellisistä rajoitteistani johtuen osa selostuksesta meni valitettavasti itseltäni ohi. Mieleeni painui kuitenkin hehkutus siitä miten tuotteiden maku on erityisesti tuunattu japanilaisille sopivaksi.
Tehtaan perimmäiseen nurkkaukseen oli sijoitettu tynnyrivarasto (tai ainakin yksi niistä). Siellä odotti juhlallinen näky, varaston ilman ollessa sakeana tynnyreissä ikääntyvän viskin tuoksusta. Tallella oli myös tehtaan ihka ensimmäinen tynnyri vuodelta 1923. Tynnyrin sisältö on kuitenkin ehtinyt jo haihtua kokonaisuudessaan, ja nykyisellään pönikkä toimittaakin ainoastaan näyttelyesineen virkaa.
Viski ikääntymässä tammitynnyreissä.
Vierailun päätteeksi seurue ohjattiin maisteluhuoneeseen, missä baaritiskille oli katettu laseja ja tehtaan tuotteita. Valitettavasti viski oli sotkettu highball-nimiseksi pyhäinhäväistykseksi, missä viskitilkan päälle oli kaadettu soodavettä ja kilokaupalla jääpaloja, jotka peittivät alkuperäisen maun lähes kokonaan. Pukuihin sonnustautunutta bisnesmiespoppoota tämä ei pahemmin näyttänyt haittaavan, heidän kantaessaan juomalaseja pöytään kaksin käsin.
Reilun kymmenminuuttisen maistelusession päätteeksi porukka hätisteltiin tehtaanmyymälään, mistä hilpeät bisnesmiehet ostivat kilokaupalla tuliaisia kotiin. Melkoisen tehokas, joskin hieman ennalta-arvattava tapa päättää tehdaskierros.
Hienot sushiravintolat ovat Japanissa (ja muuallakin) monesti hintatasoltaan tyyriimmän puoleisia. Onneksi kaltaiselleni rahvaalle väelle on kuitenkin tarjolla myös edullisempia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ns. liukuhihnasushiravintolat. Kyseisten ravintelien kantava idea on että istumapaikat on aseteltu kapoisen liukuhihnan varrelle, jonka kyytiin kokit asettelevat kiertoon erinäisiä herkkupaloja. Hihnalta asiakas voi vapaasti poimia mieleisensä annoksen ja pistellä sen tyytyväisenä poskiinsa. Laskutus tapahtuu jälkikäteen lautaspinon perusteella. Monissa ravintoloissa on käytössä lautasten värikoodaus, jossa annoksen alla olevan lautasen väri kertoo sen hinnan (esim. siniset lautaset 200 jeniä). Joissain ravintoloissa saattavat taasen kaikki annokset olla puolestaan 100 jeniä.
Ohessa muutama videopätkä joulukuisesta reissustani yo. kuvaksen mukaiseen ravintolaan.
Nyt kun varpaidenvälit on saatu paranneltua oli aika uhmata kohtaloa ja suunnata parantelemaan korvienväliä Osakan Spa World -kylpyläkompleksiin. Saman katon alle on onnistuttu kokoamaan kylpy- ja saunakonsepteja maailman eri kolkista. Kylpylän yhteydessä toimii lisäksi myös hotelli, ja jos paikkaa pitäisi kuvailla niin Las Vegas kohtaa Naantalin/Ikaalisten kylpylän osuu melko lähelle.
Suihkulähde sisäänkäynnin edessä.
Käynnissä oli tuhannen jenin kampanja, joten kylpeminen kevensi kukkaroa ainoastaan vajaan 10 euron verran. Lisäksi perille pääsi kämpiltäni junalla noin tunnissa. Siispä menemättä jättäminen ei ollut vaihtoehto.
Spa World ja tonninkampanjan mainosbanneri.
Kylpylää kerroskaupalla.
Tarjolla oli monenmoista kylpyä ja saunaa, eikä huomautettavaa juurikaan jäänyt. Pientä moitetta voisi antaa saunan lämpötilasta, joka olisi voinut olla hieman enemmän kuin 60-astetta. Eikä saunan lattiaa ja LAUTEITA (!!!) olisi kenties tarvinnut päällystää eteismatoilla.
Kylpylä on jaettu aasialaiseen ja eurooppalaiseen osastoon, joista aasialainen on varattu parittomina kuukausina miesten käyttöön, kun taas naiset pääsevät kylpemään tuolloin eurooppalaisittain. Itseni on hankala arvioida kuinka hyvin aasialaiset kylvyt ja saunat vastasivat esikuviaan, mutta helmikuussa olisi mahdollisuus mennä testaamaan eurooppalaista osastoa jossa on tarjolla myös suomalainen sauna. Pitääkin ottaa oma vasta ja saunajuomat mukaan.
Lounas on yksi päivän kohokohdista työskentelipä sitten missä maassa hyvänsä. Lounasaikaan meillä on tapana mennä labraporukalla kampuksen ruokalaan, jossa on tarjolla hyvää ja monipuolista ruokaa edulliseen hintaan. Heti ensimmäisellä viikolla aloin kiinnittämään ruuan lisäksi huomiota kassatädin ojentamaan kuittiiin. Sen alareunassa vaikutti nimittäin olevan melkoisen paljon tarinaa, joten työkaverien mussuttaessa viimeisiä riisinjyviään aloin lueskelemaan kuittia tarkemmin.
Pohjimmaiseksi oli tulostettu ostamani aterian sisältämä energiasisältö (kcal), sekä kalsium- (mg), suola- (g) ja proteiinipitoisuus (g). Kuinka kätevää, eikös totta. Tämän lisäksi ylle oli printattu ohjeellinen ravintosisältösuositus yhdelle aterialle, sekä miehille että naisille erikseen. Käytössä on asioiden yksinkertaistamiseksi ns. idioottikoodaus, missä ateria on jaettu punaisiin, vihreisiin ja keltaisiin pisteisiin, joista jokainen on 80 kcal:n arvoinen. Esim. miehelle suositeltu annoskoko on täten 2pt. punaista, 1pt. vihreää, ja 7pt. keltaista. Värien merkitystä ei kuitissa ole sen tarkemmin lähdetty avaamaan, koska sehän saattaisi olla liian hämmentävää huippuyliopiston tutkijoille ja opiskelijoille, mutta eiköhän jokainen kykene nuo suunnilleen päättelemään.
Suositusten alle on tulostettuna ostetun aterian ravintosisältö, joten sitä voi näppärästi vertailla ohjeellisiin arvoihin. Ruokalassa on myynnissä lähinnä erisorttisia valmiiksi annosteltuja ruokia, joten ravintoarvojen määritys on ilmeisimmin tapahtunut etukäteen.
Kuittiin on eriteltynä hinnan lisäksi suositus yhden aterian ravintosisällöstä. Lisäksi nuolten osoittamiin kohtiin on kirjattu ostamasi aterian ravintoarvot (punainen (proteiinit?), vihreä (kasvikset, ja vihannekset?) ja keltainen (rasvat, ja kenties hiilihydraatit???)).
Itse ainakin olen huomannut miten kuittiin tulostuvat arvot ohjailevat osittain omia ruokatottumuksia "parempaan" suuntaan, sillä ohjeellisia arvoja tulee tavoitelleeksi lähes alitajuisesti. Lisäksi kuitin alalaitaan tulostuva kilokalorimäärä on omiaan rajoittamaan ylensyöntiä. Vastaava systeemi olisi kenties syytä lanseerata Suomeenkin.
Tölkkikahvi saattaa ajatuksena kuulostaa todella oudolta, mutta täällä sitä myydään lähes joka puodissa ja myyntiautomaatissa. Tarjolla on useita eri makuja. Lisäksi juomia kaupitellaan sekä viilennettyinä, että lämmitettyinä. Tänään bongasin marketin hyllyköstä tavallista oudomman variantin, joka näytti niin mystiseltä että eihän sitä voinut olla kokeilematta. Esittelyssä siis Coffee Jelly, eli kahvihyytelö.
Kahvihyytelö, ou jeah!
Nimestä huolimatta tölkin sisältö osoittautui enemmän tai vähemmän nestemäiseksi. Lievää hyytelömäisyyttä oli kyllä havaittavissa, mutta olisi tätä esimerkiksi pillin kera voinut huoletta juoda. Maku oli suhteellisen tyypillinen café au lait. Ei yhtään hassumpaa. Saatan kenties ostaa toistekin.
