Kirje joulupukille

 

 Kävin tänään postissa hakemassa lähetystä, kun huomasin yo. lomakkeen. Sen täyttämällä voi lähettää kirjeen joulupukin postitoimistoon Suomeen. Kuva puhukoon puolestaan.

Salattu vapaapäivä

Menin maanantaiaamulla kiltisti töihin, kun kukaan ei ollut toisinkaan ohjeistanut. Ulko-ovelle saapuessani huomasin sen olevan lukittu. Se aukesi kuitenkin näppärästi vastikään saamallani avainkortilla. Laboratorion ovelle saapuessani en ollut yhtä onnekas. Tai miten sen nyt ottaa. Ovi oli siis lukossa eivätkä valot työhuoneessa olleet päällä. Labratiloihin ei minulla avainta ollut, joten ajattelin luovuttaa. Viereisen labran tiloissa oli kuitenkin porukkaa paikalla joten päätin vielä tiedustella tilannetta heiltä. Kävi ilmi että noin 10 prosenttia tutkimushenkilökunnasta saapuu yleensä lomienkin aikana töihin. Oman labrani henkilökunta ei ilmeisimmin tähän joukkoon kuulu, joten huokaisin helpotuksesta ja päätin nauttia vapaapäivästä hyvällä omatunnolla.

Naapurilabran proffa vaikutti olevan erittäin pahoillaan siitä etten pääsisi töihin. Kyseli vielä onko Suomessa yleensä tapana tehdä töitä sunnuntaisin ja lomapäivinä. Vaikutti kuitenkin sen verran mukavalta mieheltä etten viitsinyt alkaa vedättämään.

Tänään olikin taasen normipäivä töissä ja lähes kaikki jäivät vielä labraan puurtamaan kun itse suuntasin kuuden jälkeen kotia kohti.

As your attorney I advice you to rent a very fast car...

Olen jo useampana iltana katsellut miten parvekkeeni edustalla lentelee pikkulintuja ilta-auringon loisteessa. Tänään olin ripustamassa pyykkiä hieman ennen auringonlaskua, kun eräs lintu lensi tarpeeksi läheltä huomatakseni ettei se ollutkaan mikään lintu vaan se olikin lepakko. Aikamoista. Asuukohan Japanin Bruce Wayne lähistöllä...

Viikonloppu

Ensimmäinen viikonloppu alkoi rattoisasti perjantaina kunniakseni järjestetyllä welcome partylla. Ohjelmassa oli ruokailu Kioton keskustassa sijaitsevassa ravintolassa labran työtovereiden kera. Koska yksi työntekijöistä on muslimi oli ravintolaksi valittu eräänlainen kalaruokiin erikoistunut izakaya.

Ilta sujui oikein mukavasti ja kaikilla oli mitä ilmeisimmin hauskaa. Kaksi labran maisteriopiskelijaa alkoi illan aikana juoda kilpaa, ja lopputuloksena toinen piti taluttaa pois ravintolasta. "Hassua" tästä teki se fakta, ettemme olleet ravintolassa kuin noin kaksi tuntia. Maassa maan tavalla.

Kuuleman mukaan kyseiset kaksi opiskelijaa ovat aina kisaamassa keskenään, eikä perjantai-iltainen näytelmä ole mitenkään normaalista poikkeava. Pitänee ottaa kamera mukaan seuraaviin juhliin.

Lauantaina tapasin Suomessa vaihtarina olleen H sanin Kioton aseman liepeillä. Kävimme katsastamassa aseman lähistölle pystytetyn uuden ostoskeskuksen, joka on ilmeisesti kaupungin suurin (näin ainakin luulen). Lisäksi sain hankittua itselleni kännykkäliittymän, joten nyt pitäisi löytää jotain paikallisia kavereita jotta kännykkä ei makaisi turhan panttina.

Tänään kävin katsastamassa sen toisen kuntosalin. Paikka oli Konami Sports Club, joka nimensä perusteella saattaisi ennemminkin olla jokin Nintendo -peli. Tarjolla oli vähemmän pintakiiltoa kuin edellisessä salissa, mutta vapaita painoja oli hieman enemmän eikä kukaan alkanut huutamaan minulle pukuhuoneessa. Lisäksi hintataso vaikutti edullisemmalta, joten päätin liittyä jäseneksi. Kuukauden jäsenyys salin ja uima-altaan rajattomalla käyttöoikeudella maksoi vain noin 60 euroa, joten hinta oli huomattavasti edullisempi kuin mihin olin etukäteen varautunut. Valitettavasti sali sijaitsee noin 25 minuutin pyörämatkan päässä, mutta säästyypähän sitten aikaa paikan päällä kun ei tarvitse enää lämmitellä.

Huomenna vietetään ns. Health and sports day:tä, joka on siis japaniksi 体育の日 (tai iku no hi). Se on kansallinen lomapäivä, joten en ole täysin varma kuuluuko minun mennä töihin vai ei. Ajattelin kuitenkin mennä aamulla katsastamaan tilanteen ettei tule sakkoja.

Uusi menopeli

Ostin heti tiistaina itselleni polkupyörän. Pyörän omistaminen helpottaa lähistön kaupoissa asioimista huomattavasti. Olenkin huristellut noin kilometrin päässä sijaitsevaan ostoskeskukseen jo useampaan otteeseen.

Siinä se nyt sitten on. Hieno kuin mikä. Kuusi vaihdetta ja rungossa on teksti "Street cross". Yritin nostaa satulan mahdollisimman ylös mutta tuota ylemmäksi sitä ei saa. Enpä siis  kykene täysin ojentamaan jalkojani kun pyöräilen, mutta tämä on maan tapa. En ole keksinyt muuta syytä polvet sylissä pyöräilyyn kuin että täten on mahdollista ottaa heti tukea maasta, mikäli tulee äkkipysähdys. Ja niitä täällä kieltämättä tulee useammin kuin Suomessa, sillä kadut ovat todella kapeita ja vilkkaasti liikennöityjä.

Päätin myös hieman kustomoida pyörääni seuraavin tuloksin:

Takavalon virkaa toimittava led, josta löytyy kolme eri asetusta. Erittäin hyödyllinen pimeillä kapeilla kujilla ajaessa.

Etuvalaisimen ostin sadan jenin kaupasta, joten se ei ole mitään parasta laatua, mutta eipä tuo ihme kun hintaa oli vajaa euro. Etuvalaisin on myös välttämätön lisävaruste pimeällä, mikäli ei haudo itsemurhaa.

Lopuksi hienon hieno lukko, joka löytyi myös sadan yenin kaupasta. Taattua laatua. Pyörää tuskin kukaan täällä varastaa, kunhan se edes näyttää lukitulta. Kyseisen lukon kanssa saattaakin olla aiheellisempaa huolehtia avaimen katkeamisesta lukkopesään. Toivotaan ettei näin pääse käymään.

Pyörä itsessään maksoi hieman yli sata euroa, mikä on kyllä Suomeen verrattuna halpaa. Nähtäväksi jää onko hinta laadun tae, tai pikemminkin tarkoittaako halpa hinta huonoa laatua.

Pistetään loppuun vielä illalla otettu kuva ostoskeskukseen johtavasta tiestä. Pahoittelen huonoa kuvalaatua, mutta kenties tuosta saa pientä osviittaa siitä miten kapeita tiet ovat. Kyseinen tie on vilkkaasti liikennöity, ja autoilijat tuntuvan posottelevan rennosti 50-60 km/h huolimatta kolmenkympin rajoituksesta. Luulen nyt ymmärtäväni miten Kamikaze-lentäjiä on aikanaan koulutettu.

Kuvakollaasi

Aamulla oli melkoisen kuollut olo eilisen salikeikan jäljiltä, mutta olo on nyt kuitenkin hieman parempi joten tässä tulee niitä lupaamiani kuvia.

Yllä oleva näkymä avautuu minulle asunnosta poistuessani. Tuo taustalla näkyvä betonihirvitys on kampuksen päärakennus. Se onkin melkoisen massiivinen rakennus, eikä kuvassa näy siitä kuin murto-osa. Minun työpaikkani sijaitsee kyseisen rakennuskompleksin itäpuolella, joten kämpiltä kävelee sinne helposti alle kymmenessä minuutissa.

Tämä arkitehtuurin taidonnäyte on puolestaan omaa labraani lähinnä oleva sisäänkäynti. Ovesta sisään, hissillä kolmanteen kerrokseen ja sitten ollaankin jo melkein perillä.

Tässä näette huikean työpisteeni. Huolimatta julkkisstatuksestani suurena ulkomaalaisena tutkijana ei minulle kuitenkaan myönnetty omaa työhuonetta.

Suurin osa työpisteistä on ängetty yhteen ja samaan huoneeseen, joka ei ole kovinkaan iso, kuten kuvasta näkyy. Ainoastaan professoreilla on omat työhuoneet.

Professoreista puheenollen, kävin tänään labran proffien kesken reilun tunnin neuvonpidon siitä mitä minun tulisi tehdä seuraavien 18 kuukauden aikana. Pääproffa sanoi että hänellä on erittäin suuret odotukset suhteeni ja hän toivoi minun kirjoittavan kolme tieteellistä artikkelia ennen lähtöäni. Eipä siinä muuta auttanut kuin nyökytellä ja hymyillä. Kolme artikkelia 1,5 vuodessa on suhteellisen paljon, joten saa nähdä miten käy.

Lisäksi pääproffa löi käteeni 700-sivuisen sähkökemian opuksen, ja käski lukea sen. Viimeksi olen tainnut opiskella kemiaa lukiossa, joten eihän siitä ole edes kymmentä vuotta. Helppo homma :P

Labrassa on myös tapana pitää viikottainen kokous jossa opiskelijat esittelevät tuloksiaan. Kaikki eivät onneksi joudu esiintymään viikottain, mutta esitysvuoro sattuu omalle kohdalle keskimäärin joka toinen viikko. Minun olisi myös tarkoitus aloittaa esitysten pito ensivuoden alusta lähtien. Mkäpä sen rattoisampaa. No, tuleepahan ainakin harjoiteltua esiintymistä.

Tein tänään myös mielenkiintoisen huomion lukiessani työhuoneen ilmoitustaulua. Siinä nimittäin luki että klo 10.00 jälkeen töihin saapuvat joutuvat maksamaan 100 yenin suuruisen myöhästymissakon. Sata yeniä ei ole kovin suuri summa, mutta mikä asiasta tekee mielenkiintoisen on se että suurin osa maisteri- ja tohtoriopiskelijoista ei saa mitään palkkaa työskentelystään labrassa. Orjatyövoiman käyttö ei ole mikään uusi asia, mutta enpä ole ennen kuullut että joku olisi keksinyt vielä laskuttaa orjia laiskottelusta.

Pitää varmaan pyrkiä pääsemään paikalle ajoissa, jottei kukkaro ala turhaan kevenemään. Vaihtoehtoisesti voisi tietty maksaa suosiolla sen 2000 yeniä etukäteen ja nukkua koko kuukauden aamulla pitkään. Ehkäpä se klo 10 ei ole kuitenkaan niin paha. Voisihan se myöhästymisrajapyykki olla jo klo 7.00 jälkeen.

Urheilua

Kelvollisen kuntosalin löytäminen asunnon lähistöltä oli heti saapumispäivästä lähtien prioriteettilistan kärkipaikoilla. Tämä johtuen siitä että toinen jaloistani on vieläkin melkoisen heiveröinen, vaatien lisää kuntoutusta ja lihasmassaa. Mikäpä olisikaan parempi tapa saada lisää jerkkua reisiin kuin astella läheiselle salille ja aloittaa kyykky- ja/tai askelkyykkytreenit. Helppoa eikö totta?

Valitettavasti Japanissa kyseinen tehtävä ei olekaan yhtä triviaali  kuin Suomessa. Paikalliset eivät pahemmin tunnu saleista perustavan, joten penkkipunnertajat ja muut makkaraniskat saavat viettää sievoisen tovin googlettamassa ennen kuin lähin testosteronin huuruinen voimannostosali ottaa löytyäkseen.

Netin ja tunisialaisen työtoverin avustuksella onnistuin kuitenkin kartoittamaan lähistöltä kaksi varteenotettavan oloista kuntokeskusta. Molemmista löytyi uima-allas, kuntosali sekä aerobic/ryhmäliikuntatilat. 

Edellä mainittu työkaveri on liittynyt jäseneksi toiseen kuntoklubeista, joten hän luonnollisesti suositteli kyseistä paikkaa. Lisäksi hän oli menossa töiden jälkeen treenaamaan, joten päätin lähteä mukaan tarkastamaan mestan.

Kuntoklubi oli kutakuinkin oletuksia vastaava. Ainoana miinuksena mainittakoon vapaiden painojen suhteellinen olemattomuus, sekä lihaskuntolaitteiden vajavainen valikoima. Juoksumattoja ja kuntopyöriä oli vaikka muille jakaa, mutta koska itse tarvitsisin nimenomaan vapaita painoja eivät kysyntä ja tarjonta täysin kohdanneet.

Treenailut onnistuivat kuitenkin kohtuu hyvin ja tulipa muutama utelias kuntoilija jopa kyselemään mistä olen kotoisin. Reissu oli muuten oikein onnistunut, mutta juuri ennen lähtöä onnistuin suututtamaan erään aasialaisen kaverin perinpohjaisesti. Pukuhuoneessa ei ole nimittäin sallittua pitää kenkiä jalassa, mikä on tietysti aivan ymmärrettävää. Lähtiessäni laitoin kuitenkin epähuomiossa kengät jalkaan jo pukuhuoneen puolella, jolloin kyseinen jamppa alkoi elämöimään pää punaisena. En tiedä oliko heppu kiinalainen vai niin suutuksissa ettei kyennyt kunnolla puhumaan, mutta en  onnistunut erottamaan kuin yhden ainoan sanan, joka oli "kengät".

Otin nopeasti kengät jalasta anteeksi pyydellen, koska tyyppi näytti olevan valmis repimään minut kahtia. Mitä ilmeisimmin kenkien pitäminen jalassa sisällä ei ole leikin asia.

Viikonloppuna ajattelin mennä tarkastamaan toisen salivaihtoehdon, jonka jälkeen onkin aika tehdä päätös siitä kumpaan haluan liittyä. Yksittäiset salikäynnit kun sattuvat maksamaan maltaita.

Ensikerralla luvassa on myös valokuvia.