Tulipa sitten lauantaina käväistyä yliopiston festivaaleilla, jossa oli tarjolla erinäisiä sirkushuveja. Muun muassa ruokakojuja oli sen tuhannen sorttia. Olin liikkeellä labran opiskelijoiden sekä norjalaisproffan kanssa. Testatuiksi tulivat ainakin vohveliständi ja olut-/makkarakoju.
Erilaiset yliopiston harrastelijakerhot järjestivät festivaaleilla esityksiä, mikä ilmeisesti oli tapahtuman perimmäinen tarkoitus. Kävimmekin katsomassa "Magic Castle" -nimisen taikashow:n, joka oli kieltämättä melkoisen viihdyttävä. Parhaiten jäi kuitenkin mieleen eräs onneton mortti, joka oli joutunut (ilmeisesti) harrastekerhoonliittymisriittinä istumaan kyltti kädessään festivaaleille. Ohikulkijat saivat sitten leikellä hiustupsuja kaverin päästä samalla kun muut kerholaiset höhöttivät vieressä. Pitihän sitä itsekin auttaa kaveria alamäessä, joten nipsaisin yhden kiehkuran pois jampan ohimolta. Myöhemmin ohittaessani paikkaa oli kaveri kynitty jo lähes kaljuksi.
Viime viikolla kuntosalilta palatessani huomasin hissin viereisessä lomakehyllyssä tutunnäköisen lomakkeen. Asiaa lähemmin tutkittuani huomasin että kyseisen lapun täyttämällä pystyi tilaamaan kirjeen joulupukilta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sama lomake kuin viimeksi. Lomakkeissa oli nimittäin yksi perustavanlaatuinen eroavaisuus. Nimenomainen joulupukki ei ollutkaan tuntemamme iloinen punanuttu vaan ... ... ... suojatkaa selustanne ... ... ... tämä pukki tuleekin RUOTSISTA!!!
Kyllä nyt ovat menneet japanilaisilla puurot ja vellit sekaisin. Ei joulupukki nyt ainakaan Ruotsista tule. Moinen jouluperinteiden suoranainen pilkkaaminen pistää niin vihaksi etten pysty hillitsemään itseäni... on ... pakko ... manata ... ... ... ruotsiksi ... ... "KATTEN OCKSÅ!!!" ... ... ... "PILSNER OCH PLÄTTAN!!!"... ... huh kylläpäs helpotti. Pahoitteluni äskeisestä tunteiden purkauksesta. Se oli aiheetonta, eikä tule enää toistumaan.
Joulupukkia markkinoivia tahoja näyttäisi siis olevan Japanissa useampiakin. En tosin tiedä kuka on ollut markkinoilla ensin. Kenties ruotsipukin kirjeet on tarkoitettu tilattaviksi tuhmille lapsille. Laboratoriossa vieraileva norjalainen professori oli puolestaan vankasti sillä kannalla että pukki on kotoisin Norjasta, joten Suomi ja Ruotsi eivät näemmä ole ainoita joulupukista kilpailevia maita.
Olen ollut kuntoklubin jäsenenä noin kuukauden päivät. Vaikka suurin osa asiakkaista onkin vielä itselleni ns. harmaata massaa, niin muutamia persoonallisempia tapauksia olen alkanut jo tunnistamaan. Seuraavassa karikatyyriset kuvaukset parhaiten mieleenpainuneista vakioasiakkaista.
Mr. Macho:
Mr. Macho on nimensä veroisessa kunnossa. Lihasta löytyy ja rasvaprosentti on reilusti alle kymmenen. Aikaa harvemmin riittää muiden salilla kävijöiden kanssa seurusteluun, kun kaveri lataa tangot täyteen painoja ja alkaa punnertamaan. Poikkeuksen sääntöön muodostaa Mr. Machon kuulapäinen kaveri, joka itsekin on lähes samaa kaliiberia. Toisiaan tsempaten he usein nostelevatkin käsipainoja peilien edessä. Kuvauksen mukaisia kaveruksia löytyy Suomessa varmasti jokaiselta salilta tusinoittain, mutta Japanissa em. lajin edustajia harvemmin näkee.
Little Miss Sunshine:
Treenaaminen on totista puuhaa. Erityisen totista se tuntuu olevan tälle nuorelle naiselle, jonka en ole nähnyt hymyilevän kertaakaan. Yleisimmin hänet löytää tuima ilme kasvoillaan laitteiden parista. Treenit hänen kohdallaan huipentuvat useimmiten tiukkaan rupeamaan juoksumatolla. Little Miss Sunshine ei luultavasti muuten olisi jäänyt mieleeni ellen olisi sattumalta törmännyt häneen toisella puolella kaupunkia. Metroaseman lippuportilla viereeni ilmestyi violetteihin legginseihin verhoutunut naisihminen, jonka todellinen identiteetti olisi jäänyt minulta salatuksi elleivät katseemme olisi sattumalta kohdanneet. Jäätävän tyly ilme kasvoillaan Little Miss Sunshine paineli portin läpi ja ulos asemalta. Treenaamisen lisäksi myös metrolla liikkuminen näyttää olevan totista toimintaa.
Norman Batesin japanilainen serkku:
Tämä kaveri on pelottava. Enkä nyt tarkoita mitään "hui, kauhistus"-pelottavaa, vaan kaveri aiheuttaa kirjaimellisesti kylmiä väreitä. Tyyppi ei ole varsinaisesti lihaksikas, mutta on suhteellisen jäntevä. Salilla hän yleensä viettää puolet ajastaan peilin edessä pullistelemassa hauiksiaan. Satuin kerran pukuhuoneeseen samanaikaisesti, vain löytääkseni tyypin patsastelemasta pukuhuoneen peilin edessä pelkät bokserit jalassaan (onneksi edes ne!). Liukenin sukkelasti pakoon pesutuvan puolelle. Palatessani oli jamppa saanut paidan päällensä, mutta nyt hän käveli ympyrää ja mumisi jotain itsekseen uudelleen ja uudelleen. Katsoin parhaaksi poistua ennen kuin kaveri saisi päähänsä jotain hurjempaa. Toivottavasti kaverin päässä ei joku päivä napsahda lopullisesti, mutta jos napsahtaa niin toivottavasti en ole paikalla. En yllättyisi yhtään vaikka tämä kaveri säilyttäisi naapureitaan pakastimessaan.
Siinäpä ne mieleenpainuvimmat tapaukset. Mitäköhän muut salilla kävijät mahtavat ajatella minusta?
Ystävällisinä ja avuliaina laboratorion henkilökunta oli ottanut selvää tarpeellisista byrokratian koukeroista ennen Japaniin saapumistani. Niinpä minut kuskattiinkin heti saavuttuani erinäisiin virastoihin jne. Yksi ensimmäisen päivän vierailukohteistamme oli postipankki, jonne avasin tilin. Vaikka välttämättömyydet onkin hyvä hoitaa alta pois nopeasti, niin pankkitilin avaaminen heti ensimmäisenä päivänä ei välttämättä ollut ideoista parhaimpia. Tämä siksi etten tuolloin ollut nukkunut kunnolla reilusti yli vuorokauteen.
Asia ei vaivannut minua ennen kuin edellisviikolla, jolloin pankkikorttini saapui. Silloin nimittäin tajusin ettei minulla ollut pienintäkään aavistusta kortin tunnusluvusta. Muistin kyllä hämärästi näppäilleni jonkin numerosarjan lukulaitteeseen kahdesti, mutta siihen muistikuvani sitten rajoittuivatkin. Pikainen reissu automaatille varmisti oletukseni - en tiennyt tunnuslukuani. Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Visiitti lähipostiin kaikkien mahdollisten henkilöpapereiden kera, ja muutamaa kaavaketta myöhemmin minulle ilmoitettiin että saisin tarvitsemani tiedot kirjeenä kotiini.
Viime perjantaina huomasin postiluukussani ilmoituksen jossa postisetä ilmoitti käyneensä puolenpäivän maissa, mutta koska en ollut kotona oli hän kiikuttanut kirjeen pääpostiin. Vaihtoehtoina oli soittaa palvelunumeroon ja sopia uusi aika jolloin olisin kotona, tai käydä hakemassa kirje postista henkilökohtaisesti. Koska minulla oli asiaa kaupungintalolle, joka sopivasti sijaitsi pääpostin läheisyydessä, ajattelin mennä hakemaan kirjeen maanantaina paikanpäältä.
Maanantai saapui ja iltapäivällä saavuin itse postiin. Mukanani minulla oli ilmoitus toimittamattomasta kirjeestä, sekä passi henkilötodisteena. Ajattelin että kirjeen lunastaminen sujuisi täten ongelmitta. Kuinka väärässä olinkaan.
Marssin palvelutiskille jossa ystävällinen täti kysyi kuinka voisi palvella. Ojensin hänelle ilmoituksen. Täti katsoi ensin ojentamaani paperia ja kävi etsimässä kirjeeni. Kirje kädessään hän saapui luokseni ja kysyi olisiko minulla esittää henkkareita. Vastasin että minulta löytyy sekä passi että suomalainen ajokortti. Yllätysekseni edes passi ei kelvannut tädille. Syy tähän oli vähintäänkin hämmentävä. Passista ei kuulemma pystyisi varmistamaan osoitetietojani. Pysähdytäänpä hetkeksi pohtimaan edellisen lauseen implikaatioita ja niistä seuraavia johtopäätöksiä. On selvää että passissani ei lue osoitettani Japanissa. Siitä olimme samaa mieltä. En kuitenkaan tajua miksi osoitteen ja henkilötietojen oli välttämätöntä olla samassa paperissa. Minulla kuitenkin oli mukanani ilmoitus saapuneesta kirjeesta, joka oli siis saapunut osoitteeseeni minun nimelläni. Myös heillä oli osoitetietoni, enkä jaksa uskoa että heiltä löytyy muita asiakkaita joilla olisi kanssani täsmälleen sama nimi. Miksei siis riittäisi että pystyn todistamaan oman henkilöllisyyteni? Mitä mahdollista lisäarvoa on saavutettavissa sillä että minun täytyy lisäksi kyetä todistamaan osoitteeni paikkansapitävyys? Olenhan sen jo heille kertaalleen todistanut tilin avatessani. Tätä pidemmälle en päätelmissäni ole päässyt... kenties Japanin posti työllistää eteviä matemaatikkoja, joiden ainoa tehtävä on istua pohtimassa byrokraattisia kiemuroita ihmisten päänmenoksi.
Tuskin Japanin entinen pääministeri Junichiro Koizumi tähän pyrki laittaessaan aikanaan postin yksityistämisen aluilleen. Tai mistäpä sitä tietää. Haluaisin kuitenkin uskoa että tällä hetkellä hän kääntyisi haudassaan mikäli ei olisi edelleen elossa.
Emme lopulta päässeet tädin kanssa yhteisymmärrykseen, ja jouduin nöyrtymään siihen että kirje toimitettaisiin kotiini illalla kello viiden ja seitsemän välillä. Niinpä ensimmäistä kertaa viikkoihin suuntasin töistä kotiin jo ennen kello viittä vartomaan postisedän uutta tulemista. Kellon lähestyessä kuutta soi ovikello. Oven avatessani paljastui sen takaa lievästi hengästynyt ja puuskuttava setä. Pyylevähkö keski-ikäinen herra ojensi käteeni kynän ja pienoisen paperilapuskan, jonka jälkeen hän toisteli papukaijan lailla: "Sain... sain... ".
Allekirjoitettuani lapun hän lykkäsi odottamani kirjeen käteeni, tokaisi pontevasti: "Tänk jyy...!", ja meni menojaan. Tänk jyy veri meni itsellesikin herra posteljooni. On se kummalista etten saa kirjettäni postista edes henkkareiden ja kirjeensaapumisilmoituksen kera, mutta kun kirje tuodaan ovelleni ei minulta kysytä edes suusanallisesti olenko kenties oikea henkilö. Onneksi kirjeen sisältö ei ollut mitään tärkeää, kuten esimerkiksi pankkikortin tunnusluku ... ... ... eiku...
Vierailin tänään töiden jälkeen naapuruston ostoskeskuksessa. Sieltä löytyy myös lähistön suurin supermarketti, joten luonnollisesti päätin täydentää muonavarastoja samalla reissulla. Yhdeksäntuntisen työpäivän jälkeen saattaa huomiokyky kuitenkin välillä herpaantua. Kotiin saavuttuani huomasinkin etteivät ostamani kananmunat olleetkaan normaalia sorttia, vaan pakkauksen päällä komeili teksti "onsen tamago". Ne ovat siis eräänlaisia löysäksi keitettyjä kananmunia. Ensikerralla muistanen varoa.
Ostin sunnuntaina kaupasta hedelmiä, jotka on kasvatettu kuution muotoon. Ideana on että hedelmät on täten mahdollista järjestellä hukkatilan minimoivalla tavalla.
Tämä oli myös supermarketissa käytetyn mainoslauseen ydinajatus, vaikka luulenkin ettei peruskotiäidille joka ostaa esimerkiksi viisi kpl hedelmiä niiden geometrisella muodolla ole suurtakaan merkitystä. Kauppiaille ja kuljetusfirmoille muodosta varmaan onkin etua.
Ostamieni hedelmien japaninkielinen nimi on kaki, joka wikipedian mukaan on englanniksi persimmon. Jos joku sattuu tietämään mikä kyseisen hedelmän suomenkielinen nimi on, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Nettisanakirja tarjoaa ensimmäisenä vaihtoehtona nimeä kakiluumu, mutta kieltäydyn uskomasta että se voisi olla jotain niinkin typerää.
